Kasvun Taian blogi

Torstaiaamu.

Puolisoni istuu väsyneenä ja tyylilleen uskollisena ärtyneenä aamiaispöydässä. Esikoinen juoksee pöytään ja istuu isäänsä vastapäätä olevaan tuoliin. Minä vilkuilen kelloon, kohta on lähdettävä. Sitten lapsi alkaa kurkkia hassusti maitopurkin eri puolilta vuorotellen pöydän toisella puolella jurottavaa isäänsä. Lapsi heiluu tuolissaan ja voin jo kuulla, kuinka jompikumpi meistä aikuisista sanoo istupa kunnolla tai keskity siihen syömiseen. Ihmettelen, mitä lapsi oikein tekee.

Kysyn:

― Mitä sä oikein teet?

― Mä katon, kumpi noista on oikee isi, lapsi sanoo hauska pilke silmissään.

(Mitä, eihän isiä ole kuin yksi, melkein sanon.)

― Ai, kumpi niistä eri puolilla olevista isistä? Kysyn kuitenkin.

― Niin, kun niitä on kaksi.

Lapsi on todella innoissaan omasta leikistään.

Syöpä nyt reippaasti, on selkäydinreaktioni. Keskity syömiseen, sen jälkeen Lopeta pelleily, ja aivan varmasti Ei ole kuin yksi isi.

― No, niinpä onkin, kakshan niitä on. Kumpi on susta oikea? Päätän olla suostumatta ilonpilaajan rooliin, vaikka automaattinauha päässäni niin haluaisikin.

Lapsi naureskelee omalle jutulleen, ja on silmin nähden ilahtunut siitä, että minä olen juonessa mukana.

― Toi oikeanpuolinen on oikee isi. En ensin tajunnut, mutta niin se on, toteaa lapsi edelleen jatkuvasti näkökulmaa vaihtaen.

Puolisoanikin naurattaa. Tämä pieni hetki muutti koko aamun tunnelman. Mietin sitä pitkälle päivään. Mietin sitä, miksi pääni sisällä asuu kyynikko. Miksi haluaisin latistaa lapsen ilon? Miksi en antaisi hänen nähdä asioita mielikuvituksen ja sadun maailman silmin, vaikka en itse siihen aina kykenekään?

Suurin ilo, jonka olen oppinut lapsiltani, on se, miten merkittävää on keskittyä tähän hetkeen ja sen tarjoamiin eri mahdollisuuksiin. Jokainen hetki on uusi alku ja sen myötä voin päästää irti edellisestä. Aikuisena joudun usein pysähtymään, ja jopa pysäyttämään itseni, koska huomaan, että nopein tapani reagoida on tuhoisa, latistava ja torjuva. Kun pysähdyn ja kuuntelen oman sisäisen puheeni ensin, voin sitten toimia niin kuin haluan ja olla sellainen vanhempi kuin haluan olla. Ja se on tietoista vanhemmuutta. Torstaiaamuna lapseni oli taas suurin opettajani henkisen kasvun tiellä. Kun toimin tietoisesti, toimin myös niin, että onnellisuus lisääntyi eikä vähentynyt. Lapsen sisäinen liekki ei tukahtunut vaan se palaa iloisesti.

Vieraskynäpostauksen kirjoittaja Elina Kauppila on helsinkiläinen tunne- ja vuorovaikutuskouluttaja, joka pitää kursseja Toimiva perhe, Ihana perhe sekä lasten mindfulness -kursseja yrityksessään Onni & hoivassa. Elina kirjoittaa ja jakaa lapsuusaiheista Ihana perhe -sivullaan, ja häneltä ilmestyy 1.4.2016 lasten mindfulness -kirja nimeltä Kamalan ihana päivä.

Olin lauantaina Parenting Happiness -seminaarissa. Seminaari oli niin antoisa, että ajattelin kirjoitella siitä muutaman ajatuksen tänne blogiini. Seminaari sai alkunsa siitä, kun Makke Leppänen ja Melissa Georgiou olivat alkaneet etsiä seminaaria, missä voisi pohtia omaa vanhemmuuttaan ja parisuhdettaan eikä sellaista löytynyt. He päättivät järjestää seminaarin, jossa saisi arjen vinkkejä vanhemmuuden hulluun maailmaan. Päivään sisältyi luentojen lisäsi kaksi lyhyttä mindfulness-harjoitusta.

Päivän aloitti Makke Leppänen puhumalla vanhemmuuden pimeistä puolista ja oikeanlaisen asenteen kasvattamisesta. Makke kertoi rohkeasti omista epäonnistumisistaan vanhempana (ja niistähän meillä kaikilla on kokemusta – kaikki eivät vain uskalla sanoa niitä asioita ääneen). Maken osuudessa tuli esille, miten stressi ja väsymys vaikuttaa ajatteluun ja miten käyttäytyminen muuttuu stressin alla. Vahvuudet voivat paineiden alla kääntyä heikkouksiksi. Makke puhui myös siitä, miten Suomessa on yleistä ego-orientaatio. Ihmiset miettivät, näyttävätkö he fiksulta tai enhän vaan epäonnistunut tai näyttänyt tyhmältä. Tästä olisi hyvä päästä haasteorientaaitoon: kuinka hyvin suoriuduin suhteessa kykyihihi. Mitä opin tilanteesta?

Maaret Kallion teemana oli Mission possible: Pitkä onnellinen ja roihahteleva parisuhde. Mistä rakentuvat ne parisuhteet, jotka kestävät ja joissa selvitään vaikeista ajoista taas takaisin jaloilleen. Miten mennä myrskyissä kohti ja läpi ja löytää uudelleen silta ja yhteys toiseen. Kaikissa suhteissa tulee katkoksia, mutta keskeistä on se, miten luoda uudelleen yhteys toiseen. Tämä pätee niin parisuhteeseen kuin myös suhteeseen lapsen kanssa. Vanhemmuudessa sillan ja yhteyden rakentaminen on vanhemman vastuulla, parisuhteessa molempien vastuulla.

Jarkko Rantanen puhui aiheesta Vanhemmuus – tunnetaitojen korkeakoulu. Jarkko aloitti luennon kuvaamalla maailman suurinta kuilua, mikä on tietämisen ja tekemisen välillä. Kuinka usein onkin niin, että tietää, miten tilanteessa pitäisi toimia, mutta käytännössä toimiikin juuri päinvastoin. Luennolta sai konkreettisia vinkkejä miten toimia lapsen raivokohtauksen hetkellä. Se ei ole hetki, jolloin kannattaa toimia järjen tasolla (miksi sinä nyt noin teit, enkös ole sanonut jo kymmenen kertaa…) vaan olla sanomatta mitään ja ottaa kiukku vastaan. Lapselle on tärkeää nimetä tunteita, sekä omia että lapsen. Näin lapset saavat tunnesanastoa käyttöönsä. Jarkko kysyi luennolla hyvän kysymyksen: Millaisia lapsia haluamme kasvattaa? Tottelevaisia, auktoriteettiuskoisia vai itsenäisesti ajattelevia? Luennolla käytiin myös läpi vanhemmuuden tunteita ja saatiin ajatuksia siihen, miten hallita omia tunteita vanhempana. Keskeistä on osata pysähtyä ja hengittää, hengittää ja hengittää. Rauhoittaa itsensä. Tärkeää on myös sen muistaminen, etteivät lapset ole hankalia tahallaan. Lapsen aivot ovat vielä kehittymässä, eivätkä he voi hallita tunteitaan. Ajan myötä lapset kasvavat ja tunne-elämä tasoittuu.

Joni Jaakkola puhui siitä, miten oman hyvinvoinnin voi saada arjen prioriteetiksi. Joni painotti sitä, että elämässä voi olla vain yksi prioriteetti kerrallaan. Samalla kertaa ei voi olla prioriteetteina työ, perhe ja oma terveys. Kalenteri näyttää, mihin käytät oikeasti eniten aikaa tällä hetkellä. Vasta kun tekee vähemmän turhempaa, tekee enemmän parempaa. Mitkä ovat elämässä niitä asioita, jotka teet ja mitä et vain tee enää. Joni Jaakkola toi luennolla esille, että suomalaiset katsovat keskimäärin televisiota 27 tuntia viikossa, mutta omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen voi olla vaikea löytää aikaa. Luennolla muistutettiin myös, että kehosi on ainoa paikka, missä elät koko elämäsi. Miten huolehdit kehostasi?

Päivän päätteeksi Ville Ojanen puhui lapsen ja aikuisen sosiaalisista aivoista. Mitä ihmisen sosiaalisista aivoista tiedetään, mikä merkitys tiedolla on vanhemmuuden kannalta ja miten aivojaan kannattaa käyttää. Luennolla keskeiseksi asiaksi nousi yhteyden rakentaminen. Kohtaamisen laatu on ratkaisevaa. Lapsen pitää tulla kuulluksi ja nähdyksi sellaisena kuin hän on. Opimme toistojen kautta ja aivot kykenevät muuttumaan. Kun toistat jotain asiaa tarpeeksi, aivot muuttuvat uuteen suuntaan. Kannattaa siis valita tarkasti, mitä asioita lähtee toistamaan elämässä ja vanhemmuudessa. Aivot ovat lähtökohtaisesti suuntautuneet enemmän negatiiviseen kuin positiiviseen, mutta tietoisilla valinnoilla (esim. kiitollisuuden harjoittaminen) aivoja voi suunnata enemmän positiiviseen suuntaan.

Päivän keskeisiksi asioiksi nousivat yhteyden rakentaminen lapseen ja puolisoon, läsnäoleva ja arvostava kohtaaminen ja tunnetaitoinen vanhemmuus sekä ihmisyys. Kaikki luennoitsijat korostivat, että vanhemman on tärkeää pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan. Päivässä korostui myös inhimillinen vanhemmuus. Kukaan ei ole täydellinen, teorian ja käytännön kuilu on välillä suuri, mutta vanhemmuus on siitä armollista, että aina tulee eteen uusia tilanteita, joissa voi toimia toisin.

Luin viime syksynä mindfulness-ohjaajaopintojen reflektiivistä referaattia varten Myla ja Jon Kabat-Zinnin kirjan Jokapäiväiset ilonaiheet. Kirja innoitti minut pohtimaan tietoista vanhemmuutta. Tietoinen vanhemmuus ei ole temppuja, kikkoja tai tekniikoita vaan tapa elää. Se on tietoisuutta itsestä. Se on ymmärrystä siitä, että vastuu tunteista on aina tuntevalla ihmisellä. Se on armoa ja lempeyttä. Läsnäolemista ja hyväksymistä. Luottamusta.

Tietoinen vanhemmuus on itsemme kasvattamista, jotta voimme kasvattaa lastamme. Kyse on sinällään yksinkertaisista asioista. Siitä, että on läsnä ja kuuntelee lasta. Tiukoissa tilanteissa hengittää syvään ja antaa ajatusten, negatiivistenkin, tulla ja mennä. Keskittyy olemaan tunteen kanssa ja miettii, miksi reagoi niin voimallisesti. Tietoisuus tuo automaattiohjauksen tilalle pysähtyminen hetkeen. Automaattiohjaus on toimimista menneisyyden mallien mukaan, totuttu tapa, miljoona kertaa toistettu, syvään juurtunut toimintamalli. Kun aletaan oppia pysähtymistä ennen reagointia, tuutista ei tulekaan samaa vaan ajatuksiin tulee tilaa ja silloin automaattiohjauksen sijaan mieleen voi tulla erilaisia vaihtoehtoisia toimintatapoja.

Aina kun tunnistamme ja ymmärrämme jotain omasta lapsuuden kokemuksestamme, se voi toimia oppaanamme omassa vanhemmuudessamme. Kun tunnemme jonkin vanhan ja tuhoista toimintatavan läsnäolon, oli se sitten piittaamaton ja lapsen tunteita vähättelevä äänensävy, lasta paheksuva tai halveksuva ilme tai loukkaava nimittely, voimme tehdä toisenlaisen valinnan. Voimme valita joko automaattisen reagoinnin ja jatkaa samalla mallilla tai voimme päättää tehdä toisin ja tarkastella selkeämmin omaa reaktiota. Omaa toimintatapaa voi tutkia vaikkapa seuraavien kysymysten avulla:

Mitä minä oikein teen juuri nyt? Miksi reagoin niin vahvasti tässä tilanteessa? Mihin tämä minua vie, jos jatkan kulkemista tähän suuntaan? Mitä lapseni todella tarvitsee minulta juuri nyt? Mitä vaihtoehtoja minulla on?

Kysymykset ovat kirjasta Jokapäiväiset ilonaiheet.

Tietoisen, läsnäolevan vanhemmuuden kautta luomme lapselle tilan, jossa hänellä on mahdollisuus olla oma itsensä, koska läsnä tässä hetkessä ei ole vaatimuksia, odotuksia, pettymyksiä, huolia tai pelkoja. On vain tämä hetki ja sen hyväksyminen, mitä tällä hetkellä on. Tietoinen läsnäolo ei tuo ongelmatonta, meditatiivisen rauhallista, haasteetonta tai tasaista lapsiperhearkea. Tietoinen vanhemmuus ei tarkoita ettemme ajoittain kokisi voimakkaita turhautumisen tunteita tai toivoisi, ettei tiettyjä tilanteita syntyisi, kun tunnemme omien tarpeidemme olevan ristiriidassa lapsen tarpeiden kanssa. Jos tuomme tietoista läsnäoloa näihin tilanteisiin, voimme tunnistaa suuttumuksen, katkeruuden ja turhautumisen tunteemme, mutta mytös myötätunnon ja ymmärtäväisyyden tunteemme. Voimme päättää reagoida viisaimman kautta.

Tietoinen suhtautuminen alkaa myötätuntoisella suhtautumiselle itseemme. Oppimalla suhtautumaan lempeämmin sisäiseen kriitikkoomme (sisäinen tuomitseva puhe) sen valta alkaa vähentyä. Opimme olemaan vähemmän kriittisiä itseämme ja toisiamme kohtaan.

Tietoinen vanhemmuus on esillä mindfulness-kursseillani ja myös voimavaroja vanhemmuuteen -päivissä.

Muistan, kun pyörittelin jo yritystoiminnan alkuvaiheessa mielessäni kotikutsujen ideaa. Mietin, miten saada palveluni mahdollisimman lähelle perheitä ja helposti saavutettavaksi. Asia unohtui moneksi kuukaudeksi, kunnes sain sähköpostia äidiltä, joka osallistui vauvansa kanssa vauvahierontakurssilleni. Hän kyseli, tulisinko luennoimaan heille uniasioista. Hän lupasi koota äiti-vauvaporukan kasaan. Jo samana iltana hän oli saanut kerätyksi seitsemän osallistujaa uniluentokutsuille. Kävin luennoimassa tälle äiti-vauvaporukalle uniasioista, ja palaute oli kaikin puolin hyvää.

Uniluentokutsujen ideana on se, että keräät ympärillesi porukan (vähintään 6 vanhempaa sinun lisäksesi) ja kutsut minut paikalle luennoimaan pienen lapsen unesta. Sinulle koollekutsujana uniluento maksaa 10 € ja kotikutsujen vieraille 16 €. Laitan kutsujen jälkeen linkin Holvi-verkkokauppaani, ja kutsujen maksaminen tapahtuu omien verkkopankkitunnustesi kautta verkkokaupassani. Tilana voi olla vaikka kotisi, leikkipuiston tilat tai taloyhtiön kerhotila. Emäntänä voit halutessasi järjestää kutsuille pienet tarjoilut tai jokainen osallistuja voi tuoda tarjoiluja nyyttärityyliin.

Uniluennolla käydään läpi 0‒2-vuotiaiden lasten yöelämää. Saat vinkkejä, miten sinä ja lapsesi saatte paremmat unet. Luennolla kerrotaan, millaista on pienen vauvan ja taaperon uni (unen tarve, unen rakenne, yöheräilyn yleisyys, nukahtamisvaikeudet) ja mitkä ovat unipulmien taustalla vaikuttavia tekijöitä. Millaisia käytännön keinoja unihäiriöiden hoitamiseen on?

Tyypillisiä kysymyksiä, mitä minulta kysytään ovat: Miten pidän onnistuneen ja mahdollisimman lempeän unikoulun? Miten yöt saadaan omistetuksi unelle? Millainen on lapsen normaali yörytmi? Miten voin opettaa lapseni nukahtamaan itsekseen? Nuo ovat myös niitä kysymyksiä, joihin olisin itse toivonut saavani vastauksia silloin kun lapseni olivat pieniä ja meillä nukuttiin vuosia todella huonosti. Noihin kaikkiin kysymyksiin saat vastauksen uniluennolla.

Kotikutsuja voi tilata pääkaupunkiseudulle (Vantaa, Espoo, Helsinki, Kauniainen) ja Keravalle. Ryhmän enimmäiskoko on 12 ja vähimmäiskoko 7 (kotikutsujen emäntä ja 6 vierasta).

Ota yhteyttä heli@kasvuntaika.fi, niin katsotaan kalenterista sopiva aika kotikutsuille. Nähdään kotikutsujen merkeissä!

Saamaani palautetta ensimmäisiltä uniluentokutsuilta:

Heippa ja kiitos vielä tuhannesti luennosta! Koen, että se oli kaikin puolin onnistunut ja olkkariluento teki tilanteesta rauhallisen, henkilökohtaisen ja sellaisen, että olet juuri meitä varten tullut puhumaan :) kaikki uskalsivat kysellä ja kertoa omasta tilanteestaan ja saimme hyviä eväitä kohti parempia yöunia.

Heli oli aivan ihana ja antoi paljon henkilökohtaisia neuvoja ja vinkkejä painottaen jokaisten omia tarpeita ja vauvojen yksilöllisyyttä ja mikä tärkeintä, painostamatta yhtään mihinkään tai sen enempää omaa mielipidettään tuputtamatta.

Punainen Leijona -blogissa on kirjoitus ensimmäisistä uniluentokutsuistani.

Satuhieronta on satujen ja tarinoiden yhdistämistä kosketukseen ja kevyeen hierontaan. Satuhieronta on rauhoittumista ja rentoutumista, iloa ja läsnäoloa. Satuhieronnan avulla lapsi saa rentouttavan kokemuksen ja tunteen, että hän on rakas ja tärkeä aikuiselle. Satuhieronta auttaa myös aikuista rauhoittumaan ja rentoutumaan.

Satuhieronta tehdään lapsen vaatteiden päälle. Lapsi voi maata vatsallaan alustalla tai olla istuen. Tärkeää on, että aikuinen on levollinen ja läsnäoleva. Aikuinen hieroo lasta vakaalla ja rauhallisella otteella.

Syksyllä kirjoitin syksyisen satuhieronnan, ja nyt on aika talviselle satuhieronnalle. Lumen kimallukselle, talviselle aurinkoiselle päivälle. Läsnäololle, kiitollisuudelle.

Kävelin talvisessa metsässä.

Katselin ympärilleni. Kuinka kaunista metsässä olikaan.

Näin lumessa jäniksen pomppujälkiä,
ketun vipellysjälkiä.

Piirsin lumeen sormellani sydämen.

Lumi kimalteli kuin kristalli.

Aurinko paistoi ja lämmitti säteillään minua.

Siinä seisoessani ajattelin, kuinka kiitollinen olenkaan.

Juuri nyt kaikki on hyvin.

Onni on läsnä juuri tässä hetkessä.

Talvisessa satuhieronnassa lapsen selkään voi tehdä sormilla kävelytystä, jäniksen pomppuja ja ketun vipellystä. Selkään voi piirtää sydämen ja auringon säteitä. Selkää voi silittää rauhallisesti ylhäältä alaspäin ja lopussa pysäyttää kädet alaselälle.

Mukavia satuhierontahetkiä!

Aiempia kirjoituksiani satuhieronnasta

• Satuhieronta: katse, kosketus ja läsnäolo
• Syksyinen satuhieronta
• Satuhieronta auttaa lasta nukahtamaan