Kasvun Taian blogi

Isot pojat eivät itke

Itkevät pojat ovat homoja

Pojan pitää olla poika eikä turhaan pillittää

Itkupillipojat kasvaa kieroon

Nuo ovat lauseita, joita olen kuullut leikkikentän laitamilla, junassa ja kaupassa muutamien viime kuukausien aikana. Olin ajatellut, että nuo lauseet olisi jo unohdettu menneille vuosikymmenille. Olen tullut tosi surulliseksi kuullessani noita lauseita. Vanhemmat ja kasvattajat opastavat edelleenkin poikia piilottamaan tunteita, koska miehiseen maailmaan ei kuulu itkeminen. Miksi ei?

Samanaikaisesti naiset ihmettelevät, kun miehet eivät osaa puhua tunteistaan. Ja se, että miehet eivät osaa puhua tunteistaan, johtuu juuri siitä, että tunteita ei ole saanut olla eikä niitä ole saanut näyttää eikä niihin ole näin syntynyt minkäänlaista kontaktia. Humalassa tai yksin pimeässä huoneessa mieskin on sitten voinut itkeä ja näyttää herkkää puoltaan.

Lapsen maailma -lehden (11/2019) artikkelin Saako poika itkeä mukaan kouluyhteisö ja nuorten maailma on edelleen melko konservatiivinen. Edelleenkin vallalla on todella vanhanaikainen ajatusmaalma, jossa sukupuoli rajoittaa toimintaa. Se, että miehet eivät saa näyttää tunteita ja itkeä, tulee jatkuvasti esille poikien kanssa keskustellessa, kertoo artikkelissa haastateltu tasa-arvohankkeen työntekijä.

Tämä tuntuu tosi surulliselta. Jopa hämmentävältä. Itse olen ajatellut, että olemme menneet paljon eteenpäin niistä vuosikymmenistä, joina miesten kuului olla kovia eikä tunteita saanut näyttää.

Millaisia lapsia ja nuoria haluamme jatkossa kasvattaa?

Nyt on menossa kasvatuskulttuurin muutos ja tiedostamme paljon enemmän kuin aikaisemmin. Haluammeko jatkossakin kasvattaa poikia ja miehiä, jotka sullovat tunteet sisälleen eivätkä osaa ilmaista tunteita terveellä ja rakentavalla tavalla? Voit myös miettiä, mitä se kertoo sinusta itsestäsi, jos et salli poikien ja miesten itkevän.

Kasvatuksessa puhutaan paljon sukupuolisensitiivisyydestä, mutta vielä tänäkin päivänä poikia pidetään vähemmän sylissä kuin tyttöjä. Poikia kosketetaan vähemmän kuin tyttöjä. Pojille puhutaan vähemmän tunteista kuin tytöille. Pojille sallitaan kapeampi tunneskaala kuin tytöille. Todella surullista.

Poikia ja miehiä on kasvatettu pitkään siihen suuntaan, että omien tarpeiden, tunteiden ja keskeneräisyyksien esiin tuominen ei ole toivottavaa. Joissain tutkimuksissa miehistä yli puolet on välttelevästi kiintyneitä.

Haluammeko jatkossa(kin) kasvattaa miehiä, jotka eivät osaa puhua tunteistaan ja joita ei ole kosketettu ja joille ei ole annettu läheisyyttä? Olisiko jo aika muutokselle, jossa sukupuolella ei ole väliä sen kanssa, miten paljon lasta pidetään sylissä tai saako lapsi itkeä vai ei?

Tunteiden tukahduttamisesta tunteiden ilmaisuun

Ihminen tukahduttaa tunteet silloin, kun hän ei saa tai uskalla niitä ilmaista tai hänellä ei ole keinoja tunteiden ilmaisemiseen. Voi olla, ettei ihminen ole saanut apua tunteen rakentavaan ilmaisemiseen ja purkamiseen. Tukahdutettu tunne jää kehoon.

Tunteiden sullominen sisälle kivettää tunteet sisälle tunnemöykyiksi. Joskus sisälle sullotut tunteet purkautuvat holtittomina raivareina tai väkivallantekoina. Niitäkö me haluamme? Itse mietin, kuinka paljon tukahdutettuja tunteita liittyy vaikkapa masennukseen, ahdistukseen, itsemurhiin, päihteiden käyttöön ja silmittömiin väkivallantekoihin. Mietin myös, kuinka paljon tukahdutettuja tunteita liittyy fyysisiin sairauksiin kuten vaikkapa vatsahaavaan tai sydänkohtauksiin.

Itku on tervettä, se vapauttaa tunnetta. Itkeminen osoittaa, että ihmisellä on kontakti itseensä ja tunteisiinsa ja hän osaa ilmaista vaikkapa surua tai pettymystä. Jos poikien ei sallita itkeä, se tarkoittaa, että osa tunteista työnnetään piiloon sisälle ja siitä tulee pitkän päälle raskaita tunnetaakkoja ja tunnelukkoja. Tukahdetut tunteet eivät ole hyväksi kenellekään. Ihminen voi hyvin silloin, kun hän saa ilmaista tunteitaan ja elää ne läpi.

Annetaan kaikkien ilmaista tunteita! Itku kuuluu niin tytöille, pojille, naislle, miehille kuin muunsukupuolisillekin. Minun mielestäni se on tosi kovan jätkän merkki, kun uskaltaa näyttää aidot tunteensa eikä sullo itkua sisälleen. Mitä mieltä sinä olet tästä asiasta?

Lue myös seuraavat kirjoitukseni:

• Mitä voi tehdä, kun lasta jännittää?
• Miten nimetä lapsen tunteita?

Vaativuus ja itsekriittisyys näkyy sisäisenä paineena, riittämättömyyden tunteena, pelkona ja mielipahana.

Minulla on moittivaa sisäistä puhetta, rima on kaikessa korkealla ja olen vaativa myös muita kohtaan.

Koen jatkuvaa riittämättömyyttä, paineen tunnetta, kontrollinhalua ja kireyttä.

Vaativuus kuormittaa minua henkisesti. Joka osa-alueella pitäisi suoriutua täydellisesti: vanhemmuus, opiskelu, koti.

On vaikeaa olla tyytyväinen, osata olla vain ilman suorittamista ja elää hetkessä.

En koe koskaan riittäväni. Se on tuonut ahdistusta elämääni.

Kyselin instagram-seuraajiltani, miten vaativuus ja itsekriittisyys näkyy heidän elämässään ja millaista haittaa vaativuudesta on ollut elämälle. Sain ylläolevia vastauksia. Tuntuvatko nuo lauseet sinusta tutuilta?

Tässä kirjoituksessa kerron sinulle, mikä on vaativuuden tunnelukko ja miten sitä voi lähteä avaamaan.

Vaativuuden tunnelukko saa sinut suorittamaan

Suorittamisen ja itsekriittisyyden taustalla on usein vaativuuden tunnelukko. Tunnelukko on käyttäytymismalli, jonka avulla olet oppinut selviytymään lapsena ja nuorena. Tunnelukko on läsnä elämässäsi myös aikuisena, vaikka et enää tarvitse sen tuomaa suojaa.

Silloin, kun sinulla on vaativuuden tunnelukko, olet vaativa itseäsi kohtaan, vaikka luultavasti itse pidät omaa vaativuuttasi ihan kohtuullisena. Sinusta tuntuu, että sinun pitää ihan koko ajan tehdä jotain ja sinun on saatava aikaan asioita. Levolle ja rentoutumiselle ei jää aikaa eikä tilaa.

Et voi olla tyytyväinen itseesi, ellet täytä kovia vaatimuksiasi. Ja usein käy niin, ettei mikään koskaan riitä ja aina on jotain tavoittelemisen arvoista. Sinua vaanii koko ajan riittämättömyyden, epäonnistumisen ja huonommuuden tunteet ja nämä tunteet iskevät sinuun, ellet yllä vaatimuksiisi.

Sinun on vaikea nauttia rentoutumisesta ja levosta. Elämäsi tuntuu jatkuvalta suorittamiselta. Olet usein stressaantunut, ärtynyt ja tyytymätön.

Vaativuuden tunnelukon avaaminen

Tiedostaminen on ensimmäinen avain tunnelukon avaamiseen. Alat avata ja luopua vaativuudesta vasta sitten, kun kykenet näkemään sen kohtuuttomuuden. On tärkeä alkaa tunnistaa, missä tilanteissa tunnelukko aktivoituu ja löytää myös syntymekanismeja tunnelukolle.

Kun tunnelukkoa alkaa hoitaa, sisällämme oleva pieni lapsi saa rakkautta ja huomiota ja tunnelukko alkaa vähitellen hellittää. Alat yhä useammin huomata, ettei sinulle nyt aikuisena enää ole tarvetta arvostella itseäsi tai pinnistellä jatkuvasti voimiesi äärirajoille saadaksesi kiitosta ja huomiota.

Muutoksesi alkaa, kun tulet tietoiseksi nykyisistä toimintatavoistasi ja toimintasi kaavamaisuudesta ja alat järjestelmällisesti haastaa ajatteluasi, joka ohjaa toimintaasi. Kun ymmärrät paremmin, miten vaativuuden tunnelukkosi on syntynyt ja miten se näkyy tällä hetkellä toiminnassasi ja oivallat, miksi toimit tietyillä tavoilla, sinun on helpompi suhtautua itseesi armollisemmin.

Tärkeää on kykysi eriyttää ajatuksesi: Tämä on vaativuuden tunnelukon tuoma ajatus ja saa minut ajattelemaan, että minun pitäisi suorittaa koko ajan ollakseni riittävä. Minun ei tarvitse toimia tunnelukkoni ohjaamana, vaan voin höllätä vaativuuttani ja tuntea silti tyytyväisyyttä.

Tunnelukkotyöskentely vaatii kärsivällisyyttä. Pikakikkoja tunnelukkojen avaamiseen ei ole olemassa. Tunnelukot ovat syntyneet lapsuudessa ja olleet jo pitkään, sen takia ne eivät avaudu hetkessä. Syvään juurtuneiden ajatusmallien muuttaminen ei tapahdu sormia napsauttamallta.

Vaativuuden tunnelukon avautuminen tuo elämääsi rentoutta, lempeyttä, iloa ja myötätuntoa itseäsi kohtaan. Silloin, kun saat avatuksi vaativuuden tunnelukkoasi, pystyt näkemään oman arvosi ilman suorittamista. Olet läsnäolevampi ja tasapainoisempi. Et enää koe jatkuvaa ärtyneisyyttä, kun asiat eivät mene niin kuin olet ajatellut. Voit olla tyytyväinen itseesi ja elämääsi, ilman että sinun tarvitsee koko ajan suorittaa kokeaksesi tyydytystä. Eikö kuulostakin hyvältä?

Lähteet:

Skeematerapian opintojen materiaalit (Kimmo Takanen)

Avaa tunnelukkosi - vapaudu elämään täydesti (Jeffrey E. Young & Janet S. Klosko)

Tunne lukkosi - vapaudu tunteiden vallasta (Kimmo Takanen)

Kiukku on voimakas tunne, ja se tuo haasteensa lapselle, jonka tunteidensäätelytaidot ovat vielä kehitysvaiheessa. Lapsi saattaa hävitä pelissä ja kiukustua siitä. Takki on hankala pukea tai kengännauhat eivät mene kiinni. Elämässä on usein sekä pienempiä että suurempia pettymyksiä.

Kiukku saattaa ilmetä tavaroiden paiskomisena, huutamisena ja lattialla kierimisenä, kaverin tai sisaruksen lyömisenä tai puremisena. Lapsella on lapsen keinot kiukkutilanteessa, koska kiukun säätely on vielä kehitysvaiheessa. Lapsi ei kenties osaa muita keinoja tai hän ei kuormittavassa tilanteessa sillä hetkellä pysty muuhun. Kiukku on aina hätähuuto ja kutsu apuun. Auta minua toimimaan tässä tilanteessa paremmin!

Seuraavassa kerron sinulle viisi askelta lapsen kiukun kesyttämiseksi.

Aloita itsestäsi

Et voi viedä lasta tunnetaidoissa pidemmälle kuin itse olet. Jos sinun on vaikea tunnistaa tunteitasi, säädellä ja ilmaista niitä, et voi toimia myöskään lapselle mallina hyvistä tunnetaidoista. Kaikki, mitä teet oman itsetuntemukseni ja tunnetaitojesi vahvistamisen eteen hyödyttää myös lastasi.

Aikuisen tärkeä tehtävä on hyväksyä lapsen tunne, pysyä rauhallisena lapsen raivotessa ja tukea lasta rauhoittumisessa. On tärkeää tukea lapsen rauhoittumisjärjestelmää aktivoitumaan hänen ollessaan haastavan tunteen vallassa.

Muista, että kaikki tunteet ovat sallittuja

Kiukku nähdään usein tunteena, jota ei saisi olla. Oikein ohjattuna viha ja kiukku ovat kuitenkin voimavara kehitykselle. Ilman uhmaa ja kuohuntaa lapsi tai nuori ei itsenäistyisi vanhemmistaan ja kodistaan. Viha ja kiukku voivat antaa puhtia ja rohkeutta, kiukku voi toimia käynnistävänä moottorina. Kiukku ja viha ovat voimaa!

Monille lapsille ja vanhemmille kiukku ovat tunteita, joita he eivät hyväksy itsessään. Saatetaan pelätä vihan voimaa tai ajatella, että pitäisi aina olla kiltti ja sulloa kiukku sisälle. Näissä tilanteissa aikuisen tulee omalla käytöksellään osoittaa, että voimakastakaan tunnetta ei tarvitse juosta pakoon ja että kiukun kanssa voi tulla toimeen. Suuttumuksen tunne on eri asia kuin aggressiivinen käytös!

Huomaa tarpeet tunteiden takana

Aikaisemmin ajateltiin, että lapsi on paha ja huono, kun hän kiukuttelee ja häntä pitää rangaista. Nykytutkimuksen valossa ajatellaan, että lapsella on joku hyvä tarve kiukuttelun takana ja aikuisen tehtävä on löytää ja nähdä käyttäytymisen takana oleva tarve.

Pieni lapsi ei osaa pukea tarvetta sanoiksi ja hän tarvitsee aikuisen pohtimaan kanssaan käytöksen takana olevia syitä. Kiukun taustalla voi olla esimerkiksi huomion- eli yhteydenhakuisuutta, stressin purkautumista tai fyysisiä perustarpeita kuten väsymystä tai nälkää.

Mallinna ja opeta lapsellesi työkaluja kiukun säätelyyn ja ilmaisemiseen

Lapsi tarvitsee työkaluja kiukun säätelemiseen ja purkamiseen. Monesti lapselle hoetaan ei saa lyödä tai ei saa potkia, mutta lapselle ei ohjata keinoja, mitä hän saa tehdä voimakkaan tunteen säätelemiseksi, ilmaisemiseksi ja purkamiseksi. Mitä kiukkuisena saa tehdä? Saa vaikkapa tömistää jaloilla, pomppia paikallaan ja hengittää syvään. Saa sanoa: Nyt minua kiukuttaa tosi paljon.

Koska tunteet ovat kehollisia, myös parhaimmat tunteiden säätelykeinot ovat kehollisia. Kehoon vaikuttaminen on nopein tapa vaikuttaa tunteen voimakkuuteen. Yksi hyvä tapa vaikuttaa kiukkuun on kehon rentouttaminen – et voi olla kiukkuinen ja rento samaan aikaan.

Auta lastasi huomaamaan kiukun varoitusmerkit

Tunteet ovat kehollisia, ja keho viestii myös kiukusta. Usein kiukun hetkellä lihakset jännittyvät, hampaat kiristyvät yhteen, hengitys muuttuu pinnalliseksi, kädet menevät nyrkkiin. On tärkeää oppia tunnistamaan itsessään näitä kiukun kehollisia merkkejä. Mitä varhaisemmassa vaiheessa kiukun tunnistaa, sitä helpommin sitä pystyy säätelemään.

Silloin kun on jo ehtinyt täydelliseen raivariin, sieltä on paljon vaikeampi palata rauhalliseen olotilaan kuin silloin, jos pystyy huomaamaan kiukun jo siinä vaiheessa, kun se on nousemassa pintaan.

Tunteet tarttuvat. Lapsi raivoaa ja huutaa ja pian aikuinenkin on raivon vallassa. Kun lapset tunteet vyöryvät hänen sietoalueensa ulkopuolelle, ne saavat myös vanhemman herkemmin pois omalta sietoalueeltaan. Lopulta tilanteessa on kaksi 5-vuotiasta kinastelemassa ja huutamassa.

Se, että taannut lapsen tasolle raivaritilanteissa, katkaisee yhteyden lapseen ja on lapselle myös pelottavaa, erityisesti jos sitä tapahtuu usein. Kun lapselle huutaa ja raivoaa kovalla äänellä, hän pelästyy ja hänen pelkokeskus aktivoituu ja hän on entistä isomman tunnekuohun ja hädän vallassa.

Mitä voi tehdä, kun sekä lapsi että vanhempi ovat suuttumuksen vallassa? Miten voisi toimia niin, että lipsahtamista lapsen tunnetilaan tapahtuisi mahdollisimman harvoin ja aikuinen pysyisi aikuisena?

Aikalisä itselle

Suuttumuksen vallassa et pysty järkiperäiseen toimintaan. Tunnekuohun vallassa ei toimi järkevä ajattelu ja tulee sanoneeksi ja toimineeksi sellaisilla tavoilla, jotka eivät ole rakentavia eivätkä lasta ja sinua itseäsi rauhoittavia.

Aikuisena sinun on hyvä ottaa ensin aikalisä itsellesi. Jos tilanteesta pystyy poistumaan, voit hetkeksi poistua paikalta. Jos et pysty poistumaan paikalta, ota muutama syvä hengitys ja kiinnitä huomiota vaikka omiin jalkoihisi kiukkuisten ajatusten sijaan. Silitä itseäsi. Rentouta kehoasi, joka on kiukusta kireä. Kehoon vaikuttaminen on nopein tapa vaikuttaa tunteen voimakkuuteen. Luo itsellesi ja kehollesi turvaa kaikin mahdollisin keinoin.

Tunne myös myötätuntoa itseäsi kohtaan. Olet haastavassa tilanteessa ja tarvitset kaiken oman tukesi.

Huomio lapseen

Kun olet saanut rauhoitettua itsesi ensin, tue sen jälkeen lapsesi rauhoittumista. Lapsi tarvitsee apua oman pelkokeskuksen rauhoittamiseen ja palaamiseensa sopivaan vireyteen. Hän tarvitsee turvallisuuden tunnetta.

Aikuinen luo turvaa omalla rauhallisella läsnäolollaan. Osa lapsista hyötyy siitä, että heitä silitellään ja pidetään sylissä. Osa rauhoittuu mieluummin itsekseen niin, että aikuinen on vähän kauempana. Lapselle ei kannata puhua paljon raivarin hetkellä, hän monesti vain raivostuu lisää, jos aikuinen esimerkiksi ohjeistaa häntä. Voi vain olla hiljaa tai puhua mahdollisimman vähän rauhallisella äänellä.

Aikuisen tehtävänä on rauhoittaa lapsen uhka- ja puolustusjärjestelmää viestimällä, ettei uhkaa ole. Tärkeää on saada lapsen rauhoittumisjärjestelmä aktivoitumaan.

Kun sekä aikuinen että lapsi on rauhoittunut, tilanne on hyvä käydä jälkikäteen läpi ja jos aikuinen on huutanut lapselle ja käyttäytynyt epäsopivasti, kannattaa pyytää omaa käytöstä anteeksi. Tilanteen korjaaminen on aina aikuisen vastuulla.

Mieti tilanteita etukäteen

Tunnekuohun ja suuttumuksen vallassa mieleesi ei tule koskaan mitään rakentavia toimintapoja. Siksi tilanteita kannattaa miettiä etukäteen ja vahvistaa omia tunnesäätelyn taitoja.

Opettele tunnistamaan jo lievää ärtyneisyyttä itsessäsi. Kun kykenet tunnistamaan ja erottamaan jo lievää kiukkua itsessäsi, pystyt helpommin puuttumaan asiaan, ennen kuin suuttumus käy ylivoimaiseksi. Miten sinä tunnistat ärtyneisyyden fyysisiä merkkejä itsessäsi?

Opettele erottamaan itsesi lapsen tunnetilasta. Voit ajatella, että lapsesi on vihainen mutta sinun itsesi ei tarvitse olla vihainen. Voit ajatella itsesi turvakuplaan, joka pitää sinut erillään toisen tunnetilasta.

Pystytkö tunnistamaan, mitä suuttumuksesi ja vihasi alla piilee? Mitä tarpeita tunteidesi alla on? Väsyneenä ja stressaantuneena tunnekuohuja tulee paljon helpommin. Miten sinä huolehdit omasta hyvinvoinnistasi?

Opettele myös tunnistamaan yleisimpiä suuttumustasi laukaisevia tekijöitä. Silloin, kun oppii tunnistamaan, mitkä kaikki tekijät aiheuttavat itsessä suuttumusta, pystyy tehokkaammin estämään automaattisen reagoinnin ja toimivaan rakentavammin haastavien tunteiden äärellä.

Vanhemmuus on kaikista vaikein rooli, jonka elämässäsi saat, ja siihen saat kaikista vähiten valmennusta

Gerald Newmark

Ihmiselämän haastavimpia tehtäviä on olla äiti tai isä. Vanhemmuudessa ei ole työaikoja, eikä siihen ole tarjolla toimenkuvausta, eikä myöskään lapsen mukana tule käsikirjaa. Vanhemmuuteen ei ole juurikaan saatavilla koulutuksia. Käsitykset vanhemmuudesta perustuvat pitkälti omiin lapsuuden kokemuksiin tai somemaailman tarjoamiin kaunisteltuihin mielikuviin.

Millaista mallia sinä sait vanhemmiltasi tunne- ja vuorovaikutustaitoihin? Millaisia valmiuksia sait omaan vanhemmuuteesi? Haluatko toimia vanhempana samalla tavoin kuin omat vanhempasi toimivat vai haluatko tehdä joitain asioita toisin?

Nyt on menossa kasvatuskulttuurin murros

Tämän päivän vanhemmista suurin osa on saanut kasvatusta, joka on ollut ankaraa, välttelevää tai väheksyvää. Tunteista ei ole juurikaan puhuttu ja vuorovaikutuskin on usein ollut aika yksipuolista: aikuinen on sanellut miten asiat tehdään ja lapsen tehtävä ollut totella. Ja jos lapsi ei totellut, siitä on seurannut rangaistuksia.

Käytössä ovat olleet pelkopohjaiset menetelmät, jotka ovat sisältäneet häpäisemistä, nolaamista ja tunteiden vähättelyä. Nyt aika on toinen. Tieto ja tutkimustulokset ovat lisääntyneet paljon. Uutta tutkimustietoa tulee jatkuvasti kannustavan, myönteisen kasvatuksen hyödyistä ja tunnetaitojen merkityksestä. On aika siirtyä uudenlaiseen, tunteita ja vuorovaikutusta korostavaa kasvatuskulttuuriin. On aika murtaa sukupolvien ketjut tunteista puhumattomuudesta, tunteiden hyväksymättömyydestä ja häpeällä kasvattamisesta.

Moni kokee, että vanhemmuudessa pärjää maalaisjärjellä ja jopa ylpeilevät sillä, etteivät ole lukeneet yhtään kasvatukseen liittyvää kirjaa. Voi olla, että maalaisjärjellä pääsee aika pitkälle, mutta itse olen välttänyt tosi monet karikot käymällä vanhemmuuteen liittyvillä kursseilla ja luennoilla. Monia oivalluksia en olisi saanut ilman niitä. Olen kasvanut valtavasti sekä vanhempana että ihmisenä. Olen monella tapaa hyvin erilainen ihminen kuin silloin kun tulin äidiksi 16 vuotta sitten. Ja hyvä niin.

Minulle vanhemmaksi tulo oli ponnahduslauta omien tunne- ja vuorovaikutustaitojeni kehittämiseen. En missään nimessä halua, että omat lapseni joutuvat kokemaan häpeää itsestään ja tunteistaan. En halua, että omille lapsilleni tulee yhtä huono itsetunto kuin minulla on ollut enkä myöskään halua, että he saavat samoja vahvoja tunnelukkoja, joita olen työstänyt viimeisten vuosien ajan. Haluan, että lapsistani kasvaa tunnetaitoisia aikuisia, joilla on hyvät vuorovaikutustaidot ja hyvä suhde sekä itseen että toisiin. Millaisia aikuisia sinä haluat omista lapsistasi kasvattaa?

Vanhemmuudesta tulee sinulle helpompaa

Kun kehität omia tunne- ja vuorovaikutustaitojasi ja mietit kasvatustilanteita ja toimintapojojasi, vanhemmuudesta tulee sinulle helpompaa. Sinun ei tarvitse enää jatkuvasti miettiä, miten saat lapset nukkumaan tai miten saat lapsen lähtemään pois puistosta. Sinun ei tarvitse koko ajan käyttää energiaasi sen miettimiseen, mitä teet lapsen raivarin hetkellä.

Ei ole helppoa muuttaa omia toimintatapoja, mutta eipä helppoa ole sekään, että toimit toistuvasti vanhempana tavalla, johon et itse voi olla tyytyväinen ja joka aiheuttaa pahan mielen sekä itsellesi että lapsellesi.

Kun sinä vanhempana kehität omia tunne- ja vuorovaikutustaitoja, myös suhde lapsesi kanssa paranee ja hän oppii elämänsä kannalta tärkeitä taitoja. Tutkimusten mukaan lapset oppivat tunteiden säätelyn taidot omilta vanhemmiltaan ja käyttävät samoja menetelmiä kuin vanhemmat ovat käyttäneet. Millaista mallia tunnesäätelytaidoista sinä annat lapsellesi? Mitä hyvää ja rakentavaa lapsesi oppii sinun tunne- ja vuorovaikutustapasi kautta?

Kasvatuksen haastaville tilanteille on ominaista toistuvuus. Onko sinun perhe-elämässäsi tlanteita, jotka ovat haastavia päivästä toiseen? Oletko sinä valmis kehittämään omia vanhemmuustaitojasi?