Kasvun Taian blogi

Lämpimästi tervetuloa blogiini. Kirjoitan blogissani lapsen tunnetaitojen tukemisesta, myönteisistä kasvatuskeinoista ja hyvinvoivasta ja läsnäolevasta vanhemmuudesta.

Tilaus
Bloglovin’
RSS-syöte
Sähköposti
heli@kasvuntaika.fi
Facebook
kasvuntaika
Instagram
kasvuntaika
Twitter
Voimaposti
Tilaa itsellesi Vanhemmuuden voimaposti

Aiheita

Kasvun Taian blogi

Lämpimästi tervetuloa blogiini. Kirjoitan blogissani lapsen tunnetaitojen tukemisesta, myönteisistä kasvatuskeinoista ja hyvinvoivasta ja läsnäolevasta vanhemmuudesta.

24.3.2015
Jaa kavereille:

Kehupenkki

Jäähyn käyttö oli paljon esillä viime syksynä. Yhdysvaltalaisen UCLA-yliopiston tutkijat Daniel J. Siegel ja Tina Payne Bryson nostivat esille, että jäähy on tehoton ja jopa vahingollinen lapsen kehitykselle. Jäähyn käyttö on lapsen yksin jättämistä vaikeassa tilanteessa. Jäähyn vaikutus on sama kuin eristäminen. Joissakin perheissä jäähy on automaattirangaistus eikä sillä ole mitään yhteyttä siihen, mitä lapsen toivotaan oppivan jäähyn kautta. Jäähyä käytetään innokkaimmin silloin kun aikuinen on ärsyyntynyt. Siinä tilanteessa aikuisen itsensä olisi paras mennä rauhoittumaan.

Meidän perhe -lehdessä 1/2015 kerrottiin kehupenkistä. Kehupenkillä voi jokainen istua vuorollaan, ja muut perheenjäsenet keksivät, missä kaikessa hän on hyvä ja ihana.

Mitäpä jos kaikki ottaisivat käyttöön kehupenkin jäähypenkin sijasta? Kun tulee tunne, että tekisi mieli laittaa lapsi jäähypenkille, aikuinen voisi itse mennä hetkeksi jäähylle ja miettiä, miksi lapsi käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Mitä tarvetta lapsi haluaa ilmaista käyttäytymisellään? Käyttäytymisen takana on aina tunne ja tunteen takana tarve. On tärkeää katsoa lapsen käyttäytymisen taakse, ydintarpeeseen, mistä tunne ja siitä johtunut käytös on syntynyt. Kun aikuinen on itse rauhoittunut, on aika siirtyä kehupenkille ja kumpikin saa kehua kilvan toistaan. Missä kaikessa lapseni on hyvä? Mitkä ovat hänen vahvuuksiaan? Mistä hän ansaitsee kehuja? Missä itse olen hyvä? Mitkä ovat omat vahvuuteni? Missä olen lapseni mielestä hyvä? Mistä hän kehuu minua?

Lapset rakastavat kuulla omia vahvuuksiaan ja hyviä puoliaan. On tärkeää, että niitä sanotaan ääneen. Yhä uudestaan ja uudestaan. Lapsen olisi tärkeä kuulla mahdollisimman usein, miten ihana lapsi hän on ja miten uskomaton onni sinua vanhempana on kohdannut, että olet saanut juuri hänet lapseksesi. Olet äidille rakas ja isälle tärkeä ja isovanhempien aurinko. Ihanaa, että juuri sinä olet meidän lapsemme. Mitä positiivista sinä olet tänään sanonut lapsellesi? Entä mitä positiivisia ajatuksia olet tänään ajatellut itsestäsi ja omasta vanhemmuudestasi? Mistä sinä kehuisit itseäsi vanhempana?

16.3.2015
Jaa kavereille:

Satuhierontatunteja lapsille ja vanhemmille huhtikuussa

Aikuisten ja lasten yhteiset satuhierontatunnit jatkuvat huhtikuussa. Satuhierontatunneilla on myönteistä yhteyttä, iloa, leikkiä, voimaannuttavia satuja, läsnäolevaa vanhemmuutta, rentoutumista ja satuhierontaharjoituksia. Satuhierontatunnilla on vuorotellen liikunnallisia osuuksia ja satuhierontaa. Tunneilla käytetään myös elämyksellisiä elementtejä, kuten saippuakuplia, kankaita ja höyheniä. Satuhierontatunnit on suunnattu n. 2-vuotiaille ja sitä isommille lapsille.

Helmikuussa pidetyltä satuhierontatunnilta saatua palautetta

Ihanaa lämpöä ja läheisyyttä lapsen ja vanhemman välillä. Lapset jaksoivat keskittyä ihanien jaloitteluiden ansiosta. Kotona vielä mietittiin kovasti miten se jänis loikki ja miten karhu tallusti. Lapseni tuumasi: meinasin nukahtaa hierontaan! Eikö se silloin ole hyvän rentoutumisen merkki :)

Liikunnalliset osuudet olivat hyvää vastapainoa seesteisemmille rentoutuksen hetkille, auttoi leikki-ikäisiä keskittymään. Ryhmämme oli pieni ja intiimi, mutta luulen, että Heli olisi ohjaajana saanut vedettyä isommankin ryhmän lämminhenkisellä ja läsnäolevalla tavallaan. Kiitos — voin lämpimästi suositella kaikille!

Huhtikuun aiheet: Merimaailma sekä Kevät ja hyönteiset

Ma 20.4. klo 10.00‒10.45 teemana on Merimaailma. Kaloja, valaita, merihevosia, meritähtiä. Mitä kaikkea meressä voi olla? Voiko merestä löytää myös aarteen? Teemme mereen ja kaloihin liittyviä vuorovaikutusleikkejä ja satuhierontaharjoituksia.

Ma 27.4. klo 10.00‒10.45 teemana on Kevät ja hyönteiset. Miten perhoset lentävät ja leppäkertut vipeltävät? Millaisia kukkia maasta nousee? Miten siemenestä voi kasvaa taikapuu? Teemme kevääseen, hyönteisiin ja kasvuun liittyviä vuorovaikutusleikkejä ja satuhierontaharjoituksia.

9.3.2015
Jaa kavereille:

Mitä tekee ratkaisukeskeinen valmentaja?

Valmistuin ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi Helsingin yliopiston Palmenia-koulutuskeskuksesta. Takana on reilu vuosi opintoja. Opintoihin on kuulunut luentoja ja harjoituksia esimerkiksi ratkaisukeskeisyydestä, narratiivisuudesta, dialogisuudesta, toiminnallisista menetelmistä, mindfulnessista ja positiivisesta psykologiasta. Olen tehnyt joukon harjoitusvalmennuksia, tavannut pienryhmääni, referoinut kirjallisuutta ja tehnyt päättötyön omasta kehittymisestäni ratkaisukeskeisenä valmentajana.

Mitä on ratkaisukeskeisyys? Mitä tekee ratkaisukeskeinen valmentaja? Ratkaisukeskeisyys on työtapa, jossa hyödynnetään ihmisten voimavaroja, unelmia, tavoitteita ja osaamista. Ratkaisukeskeinen valmentaja ohjaa keskusteluprosessia. Hän ei ole asiakkaan elämänkokemusten ratkaisija ja asiantuntija, vaan hänellä on tärkeä osuus keskustelun mahdollistajana ja vaihtoehtoisten mahdollisuuksien etsimisen avustajana. Valmentaminen on prosessi, jossa valmentaja auttaa ihmistä ottamaan käyttöönsä omia voimavarojaan niin, että hän voi saavuttaa tavoitteensa. Ratkaisukeskeinen valmennus saa usein aikaan uusien asioiden syntyä ja tilanteiden jäsentymistä.

Tärkeinä elementteinä työskentelyssä ovat arvostava kuuntelu ja haastattelu, unelmakeskeinen ajattelu, tavoitteiden luominen ja konkretisoiminen pieniksi askeliksi, niiden seuraaminen ja kannustaminen.

Valmennustilanteessa valmentaja kyselee ja voi teettää myös erilaisia tehtäviä. Valmentaja ei neuvo eikä ohjaa. Valmentajan kautta et saa vastauksia kaikkiin kysymyksiisi vaan valmentaja auttaa sinua kysymysten avulla löytämään niitä ratkaisuja itse. Lähtökohtana on, että ihminen on oman elämänsä asiantuntija ja valmentaja auttaa asiakasta löytämään ratkaisuja ja vastauksia. Ratkaisukeskeinen valmentaja auttaa ihmisiä toimimaan heille luontevalla tavalla heidän omien tavoitteidensa hyväksi.

Valmennukseen voi tulla minkä aiheen kanssa tahansa. Valmennus ei ole terapiaa, eikä valmennukseen tullessa tarvitse olla varsinaista ongelmaa, vaan halu selkeyttää omaa elämääsi tässä ja nyt, sekä hahmotella suuntaviivoja tulevaan. Valmentaja ei analysoi, arvostele tai ratkaise asioita puolestasi. Valmennuksessa luodaan tila, jossa valmennettava voi oivaltaa itse.

Toivetila voi olla mikä tahansa. Se voi olla olla uusi suunta työelämässä, jokin henkilökohtaisen elämään tai perhe-elämään liittyvä tilanne tai vaikka kuntoiluun motivoituminen. Valmennus keskittyy tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Ratkaisukeskeinen valmentaminen on jokaisen asiakkaan kanssa ainutkertainen prosessi, johon ei ole valmiita kaavoja. Työskentelyn tapa ja kesto määräytyy käsiteltävän asian ja tilanteen mukaan. Valmennuskertojen määrä on valmennettavan päätettävissä. Yksi tapaaminen kestää noin tunnin.

Kiinnostuitko? Mitä elämänaluettasi sinä haluaisit jäsentää ratkaisukeskeisen valmentajan avulla? Ota yhteyttä! heli@kasvuntaika.fi

Ratkaisukeskeisyydestä voi lukea lisää esim. Ratkesin sivuilta artikkelista Ratkaisukeskeisyys pähkinänkuoressa.

Valokuva on otettu tammikuussa ratkaisukeskeinen valmentaja -opintojen voimauttavan valokuvauksen tehtävää varten.

4.3.2015
Jaa kavereille:

Halut ja tarpeet eli tervettä itsekkyyttä etsimässä

Blogissani on tänään vieraskynäpostaus, blogihistoriani ensimmäinen. Puheenvuoron saa Sari.


Mutta kun minä haluan sen!!

Mä haluaisin kiitos edes joskus lukea lehden rauhassa!

Et sinä päätä kun minä päätän!

En haluuu-uuu!

Kuulostaako tutulta? Ainakin meidän perheessämme kolmevuotiaan, melkein viisivuotiaan ja kahden aikuisen kesken tulee joka päivä tilanteita, joissa vähintään kaksi ihmistä haluavat täsmälleen eri asioita. Tai molemmat lapset haluavat täsmälleen samaa asiaa, kuten vaikka sitä yhtä lelua tai juuri tuonväristä liitua. Aikuinen haluaa juoda rauhassa kahvia, lapsi haluaa aikuisen mukaansa leikkimään. Ja niin edespäin.

Toisaalta vanhempi pystyy katsomaan asiaa isommasta näkökulmasta, pystyy ehkä odottamaan hetken, ja ymmärtää, että lapsi ei tarvitse asioita kiusallaan. Ja toisaalta vanhempikin saa tarvita asioita. Vanhempikin saa olla väsynyt, ja vanhempi saa haluta välillä omaa rauhaa. Mitä vähemmän vanhemmalla on omassa tankissa tahdonvoimaa, sitä vaikeampi on olla empaattinen ja läsnäoleva ja kärsivällinen sitä omaa kullannuppua kohtaan.

Vanhemmat siis tarvitsevat terveen itsekkyyden taitoja: omien tarpeiden tunnistamista, rajojen pitämistä, avun pyytämistä ja niin edelleen. Vaan mistä tietää, mikä on tervettä itsekkyyttä ja mikä ihan puhdasta muiden laiminlyömistä? Se on nimittäin yksi niistä peloista, joka usein nousee pintaan, kun pitäisi olla itsekäs. Mistä tiedän, että en lipsahda sinne toiseen ääripäähän, että ajattelen vain omaa itseäni ja laiminlyön täysin muut ihmiset?

Tässä blogitekstissä kerron yhden näkökulman, jonka kautta peilaamalla voi varmistaa, että omien tarpeiden opettelu pysyy terveen itsekkyyden puolella, eikä lipsahda laiminlyömisen puolelle.

Kenen tarpeista minä olen vastuussa?

Jokainen on lähtökohtaisesti vastuussa omista tarpeistaan. Vanhempina me olemme lisäksi vastuussa lastemme tarpeista siltä osin kuin he eivät itse osaa niistä vielä huolehtia. Pienen vauvan kohdalla vanhemmat ovat vastuussa siitä, että he kuuntelevat lapsen viestejä ja pyrkivät vastaamaan niihin oikea-aikaisesti ja täsmällisesti. Isomman lapsen kohdalla vastuu vähenee asteittain. Toisten aikuisten ja kanssakansalaistemme tarpeista olemme vastuussa yleisen yhteiskunnallisen järjestyksen tasolla, niin että kohtelemme kaikkia lähtökohtaisen kunnioittavasti, maksamme veromme ja noudatamme liikennesääntöjä. Noin esimerkiksi.

Välillä tämän unohtaa. Olemme ehkä tottuneet siihen, että lapsemme tarvitsevat meitä Aina Ja Kaikessa, vaikka oikeastaan he ovat kasvaneet jo aika isoiksi. Tai ajattelemme, että olemme vastuussa toisen ihmisen tunteista, ja joustamme omista tarpeistamme ettei toiselle tulisi paha mieli. Tai kuvittelemme jo etukäteen, että toinen ihminen todennäköisesti sanoo ei, vaikka emme ole edes kysyneet mitään.

Laiminlyömistä on se, että ohitan sellaisen ihmisen tarpeet, josta olen aidosti vastuussa – lasteni, sairaiden läheisten, tai jonkun muun, joka ei pysty itsestään huolehtimaan. Tai nostan tärkeämmäksi sen, mitä minä haluan, ohi sen, mitä toinen tarvitsee. Aina on jotain sellaista, mitä haluaisin, jos minun ei tarvitsisi huolehtia kenenkään muun tarpeista: haluaisin ajaa moottoritiellä kahtasataa, nukkua puolillepäivin, olla maksamatta veroja. Aikuisuuteen kuuluu se, että oman itsensä lisäksi on vastuussa muistakin.

Tervettä itsekkyyttä puolestaan on huolehtia niistä tarpeista, joista on aidosti itse vastuussa – siltä osin kuin niistä on vastuussa.

Jos vauvani on täysimetyksellä ja kieltäytyy pullosta, niin on tervettä itsekkyyttä jättää menemättä baariin kavereiden kanssa, jos se aiheuttaisi vauvalle ruokailuongelmia ja minulle itselleni ahdistusta ja huolta vauvan hyvinvoinnista. Jollekulle saattaa tulla siitä paha mieli, mutta toisten aikuisten paha mieli ei ole minun vastuullani. Tervettä itsekkyyttä on myös huomioida, tarvitsisinko sen baari-illan sijasta jotain toisenlaista omaa aikaa, ja miten sen voisi toteuttaa ilman, että lapsi tai minä kärsimme.

Jos puolestaan tiedän, että lapsen tarpeista (ruoka, läheisyys, turvallisuus) on huolehdittu silloinkin, kun olen pois, eikä minua itseäni ahdista olla iltaa poissa lapseni luota, niin silloin mikään ei estä viettämästä omaa aikaa vaikkapa baarissa kavereiden kanssa.

Minun ja lapseni lisäksi päätös tietysti vaikuttaa niihin ihmisiin, jotka ovat kutsuneet minut mukaansa. He saattavat olla pettyneitä siihen, etten tule mukaan, tai loukkaantuneita, että valitsen perheen enkä heitä. Voin hyvin olla empaattinen ja ymmärtäväinen heidän suhteensa – tottakai on mälsää, jos omat suunnitelmat joskus kariutuvat. Minä en kuitenkaan ole vastuussa heidän tarpeistaan, eikä minun tarvitse joustaa omasta hyvinvoinnistani, jotta he saisivat mitä haluavat. (Ihminen, joka yrittää sellaista vaatia, pistää itse asiassa oman haluamisensa minun tarpeideni edelle, eikä sekään ole järin kunnioittavaa.)

Mistä sitten tietää, mikä on haluamista ja mikä on tarvitsemista?

Itse ajattelen sen näin: Ihmisillä on luontaisesti erilaisia tarpeita. Fyysiset tarpeet, kuten ruoan, levon ja läheisyyden tarve, ovat usein helppoja hyväksyä. Emotionaaliset ja henkiset tarpeet, kuten empatian, kuulluksi ja nähdyksi tulemisen, järjestyksen ja yhteyden tarpeet, ovat välillä vaikeampia hahmottaa, mutta ne ovat ihan yhtä keskeisiä kuin fyysisetkin tarpeet.

Halu kohdistuu johonkin strategiaan, jolla yritän täyttää tarvettani. Tarvitsen järjestystä, joten haluan siistin keittiön. Tarvitsen lepoa ja rauhaa, joten haluan lukea lehden ja juoda kupin kahvia. Tarvitsen yhteyttä toisiin, joten haluan lähteä baariin kavereiden kanssa. Ja niin edespäin. Sama pätee lapseen: hän tarvitsee leikkiä ja hassuttelua, joten hän haluaa juuri sen lelun, joka sisaruksella on kädessä, koska se herätti hänessä jonkun inspiraation.

Tarpeista tinkiminen johtaa fyysiseen ja henkiseen loppuunpalamiseen. Tarpeita voi kuitenkin kohdata monilla eri strategioilla – vaikka ne eroaisivatkin siitä, mitä alunperin halusin. Usein halu kertoo tärkeitä asioita niistä tarpeista, joita sen strategian taustalla on, ja sen vuoksi on tärkeää huomata, mitä haluan. Samoin on tärkeää huomata, mitä lapsi haluaa, ja opetella tulkitsemaan siitä, mitä hän mahdollisesti tarvitsee. Terveelle itsekkyydelle keskeistä on kuitenkin se, että jos se oma halu ei kohtaa muiden tarpeita, niin silloin strategiaa muutetaan. Edelleenkään en ohita tarpeitani, vaan sen sijaan pyrin kohtaamaan ne tavalla, joka huomioi myös muiden tarpeet.

Jos joudun kieltäytymään jonkun toisen ehdotuksesta, koska se ei vastaa omia tarpeitani, voin silti tehdä sen kunnioittavasti ja selkeästi. Sillä ehkä vastaan toisen ihmisen nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarpeeseen. Kun lapsi pyytää kaupassa jotain sellaista, mitä ei voida nyt hankkia, niin voin vastata, että totta, se on hieno, sinä haluaisit sen, ja nyt se ei ole kauppalistalla.

Tervettä itsekkyyttä on se, että kunnioitan kaikkien tarpeita, ja huolehdin niistä, joista olen itse aidosti vastuussa. Käytännössä sen opettelu on joskus todella vaikeaa. Kohti tervettä itsekkyyttä -kursseilla harjoitellaan juuri näitä teemoja luottamuksellisessa ja kunnioittavassa hengessä. Verkkokurssi alkaa 11.3. ja Helsingin iltakurssi 25.3. Lue lisää: http://lupaollamina.fi/terve-itsekkyys.


Sari Paavilainen on opettaja, valmentaja ja kahden lapsen äiti. Sari auttaa vanhempia stressaamaan vähemmän ja onnistumaan enemmän, välineinään kurssit, valmennukset, blogi ja uutiskirje. Sarin verkkosivuilta lupaollamina.fi voit tilata sähköpostiisi ilmaisen Hyvän vanhemmuuden minikurssin – tai tule mukaan Kohti tervettä itsekkyyttä -kurssille verkossa tai Helsingissä Ipanaisella!

22.2.2015
Jaa kavereille:

Lapsi tarvitsee kosketusta

Lapsen emotionaalinen turvallisuuden tunne kehittyy kosketuksen kautta. Jos lapsi saa pienenä hellyyttä, hänen on helpompi itsenäistyä kuin sellaisen, joka on saanut vähemmän läheisyyttä. Lapsi kehittyy vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa, ja kaikista vuorovaikutuksen muodoista kosketus on syvällisin. Kosketus on suora väylä ihmiseen.

Jukka Mäkelän mukaan kosketuksella pitäisi olla lapsiperheiden terveysneuvonnassa yhtä keskeinen osa kuin unella, ravinnolla tai liikunnalla. Kuka pitää huolen, että lapsi saa tarpeeksi halauksia?

Hellät kosketukset kulkeutuvat syvälle aivoihin alueelle, jossa ihminen muodostaa kokonaiskuvaa kehostaan ja mielestään. Kosketuksella on keskeinen merkitys siihen, millaiseksi ja kuinka ehyeksi lapsi itsensä tuntee. Kun lasta silitetään, erittyy oksitosiinihormonia, joka tuottaa mielihyvää. Se parantaa stressin säätelyä, laskee verenpainetta ja lievittää kipua. Samalla se saa ihmiset luottamaan toisiinsa ja uskomaan toisistaan hyvää.

Antropologissa tutkimuksissa on havaittu, että kulttuureissa, joissa on paljon hyväntahtoista kosketusta, on vähemmän aggressiivista kosketusta. Suomalainen kulttuuri korostaa karaisemista ja yksin selviämistä. Lapset jätetään liian helposti päättelemään itsekseen, että he ovat ok. Sen sijaan meidän pitäisi kertoa heille ajatuksemme monin tavoin. Ihminen tarvitsee hitaita kosketuksia, jotka kulkevat syviä hermosäikeitä pitkin ja kertovat, että minä olen hyvä.

Teen työtä myönteisen koskettamisen parissa. Niin liikuntaleikkitunneillani, jumpparyhmissäni, vauvahierontakursseillani kuin satuhierontatunneillani koskettaminen on keskeisessä osassa. Aina kun kosketamme, tulemme kosketetuksi itsekin. Kosketus on huomioon ottamista ja huomatuksi tulemista. Kädet ovat sydämen jatke.

Lähde: Jukka Mäkelä: Kosketus on lapselle yhtä tärkeää kuin uni, Meidän perhe -lehti 2/2015