Kasvun Taian blogi
Lämpimästi tervetuloa blogiini. Kirjoitan blogissani lapsen tunnetaitojen tukemisesta, myönteisistä kasvatuskeinoista ja hyvinvoivasta ja läsnäolevasta vanhemmuudesta.
31.3.2016
Jaa kavereille:
Torstaiaamu.
Puolisoni istuu väsyneenä ja tyylilleen uskollisena ärtyneenä
aamiaispöydässä. Esikoinen juoksee pöytään ja istuu isäänsä vastapäätä
olevaan tuoliin. Minä vilkuilen kelloon, kohta on lähdettävä. Sitten
lapsi alkaa kurkkia hassusti maitopurkin eri puolilta vuorotellen
pöydän toisella puolella jurottavaa isäänsä. Lapsi heiluu tuolissaan
ja voin jo kuulla, kuinka jompikumpi meistä aikuisista sanoo istupa
kunnolla
tai keskity siihen syömiseen
. Ihmettelen, mitä
lapsi oikein tekee.
Kysyn:
― Mitä sä oikein teet?
― Mä katon, kumpi noista on oikee isi, lapsi sanoo hauska pilke
silmissään.
(Mitä, eihän isiä ole kuin yksi
, melkein sanon.)
― Ai, kumpi niistä eri puolilla olevista isistä? Kysyn kuitenkin.
― Niin, kun niitä on kaksi.
Lapsi on todella innoissaan omasta leikistään.
Syöpä nyt reippaasti
, on selkäydinreaktioni.
Keskity syömiseen
, sen jälkeen Lopeta pelleily
, ja aivan varmasti
Ei ole kuin yksi isi.
― No, niinpä onkin, kakshan niitä on. Kumpi on susta oikea? Päätän
olla suostumatta ilonpilaajan rooliin, vaikka automaattinauha päässäni
niin haluaisikin.
Lapsi naureskelee omalle jutulleen, ja on silmin nähden ilahtunut
siitä, että minä olen juonessa mukana.
― Toi oikeanpuolinen on oikee isi. En ensin tajunnut, mutta niin se
on, toteaa lapsi edelleen jatkuvasti näkökulmaa vaihtaen.
Puolisoanikin naurattaa. Tämä pieni hetki muutti koko aamun
tunnelman. Mietin sitä pitkälle päivään. Mietin sitä, miksi pääni
sisällä asuu kyynikko. Miksi haluaisin latistaa lapsen ilon? Miksi en
antaisi hänen nähdä asioita mielikuvituksen ja sadun maailman silmin,
vaikka en itse siihen aina kykenekään?
Suurin ilo, jonka olen oppinut lapsiltani, on se, miten merkittävää
on keskittyä tähän hetkeen ja sen tarjoamiin eri mahdollisuuksiin.
Jokainen hetki on uusi alku ja sen myötä voin päästää irti
edellisestä. Aikuisena joudun usein pysähtymään, ja jopa pysäyttämään
itseni, koska huomaan, että nopein tapani reagoida on tuhoisa,
latistava ja torjuva. Kun pysähdyn ja kuuntelen oman sisäisen puheeni
ensin, voin sitten toimia niin kuin haluan ja olla sellainen vanhempi
kuin haluan olla. Ja se on tietoista vanhemmuutta. Torstaiaamuna
lapseni oli taas suurin opettajani henkisen kasvun tiellä. Kun toimin
tietoisesti, toimin myös niin, että onnellisuus lisääntyi eikä
vähentynyt. Lapsen sisäinen liekki ei tukahtunut vaan se palaa
iloisesti.
Vieraskynäpostauksen kirjoittaja
Elina Kauppila on helsinkiläinen tunne- ja vuorovaikutuskouluttaja,
joka pitää kursseja Toimiva perhe, Ihana perhe sekä
lasten mindfulness -kursseja
yrityksessään Onni
& hoivassa. Elina kirjoittaa ja jakaa lapsuusaiheista
Ihana perhe
-sivullaan, ja häneltä ilmestyy 1.4.2016
lasten mindfulness -kirja nimeltä
Kamalan ihana päivä.
22.3.2016
Jaa kavereille:
Olin lauantaina Parenting Happiness
-seminaarissa. Seminaari oli niin antoisa, että ajattelin kirjoitella
siitä muutaman ajatuksen tänne blogiini. Seminaari sai alkunsa siitä,
kun Makke Leppänen ja Melissa Georgiou olivat alkaneet etsiä
seminaaria, missä voisi pohtia omaa vanhemmuuttaan ja parisuhdettaan
eikä sellaista löytynyt. He päättivät järjestää seminaarin, jossa
saisi arjen vinkkejä vanhemmuuden hulluun maailmaan. Päivään sisältyi
luentojen lisäsi kaksi lyhyttä mindfulness-harjoitusta.
Päivän aloitti Makke Leppänen puhumalla vanhemmuuden
pimeistä puolista ja oikeanlaisen asenteen
kasvattamisesta. Makke kertoi rohkeasti omista
epäonnistumisistaan
vanhempana (ja niistähän meillä kaikilla on
kokemusta – kaikki eivät vain uskalla sanoa niitä asioita ääneen).
Maken osuudessa tuli esille, miten stressi ja väsymys vaikuttaa
ajatteluun ja miten käyttäytyminen muuttuu stressin alla. Vahvuudet
voivat paineiden alla kääntyä heikkouksiksi. Makke puhui myös siitä,
miten Suomessa on yleistä ego-orientaatio. Ihmiset miettivät,
näyttävätkö he fiksulta tai enhän vaan epäonnistunut tai näyttänyt
tyhmältä. Tästä olisi hyvä päästä haasteorientaaitoon: kuinka hyvin
suoriuduin suhteessa kykyihihi. Mitä opin tilanteesta?
Maaret Kallion teemana oli Mission
possible: Pitkä onnellinen ja roihahteleva
parisuhde. Mistä rakentuvat ne parisuhteet, jotka kestävät ja
joissa selvitään vaikeista ajoista taas takaisin jaloilleen. Miten
mennä myrskyissä kohti ja läpi ja löytää uudelleen silta ja yhteys
toiseen. Kaikissa suhteissa tulee katkoksia, mutta keskeistä on se,
miten luoda uudelleen yhteys toiseen. Tämä pätee niin parisuhteeseen
kuin myös suhteeseen lapsen kanssa. Vanhemmuudessa sillan ja yhteyden
rakentaminen on vanhemman vastuulla, parisuhteessa molempien vastuulla.
Jarkko Rantanen puhui aiheesta Vanhemmuus – tunnetaitojen
korkeakoulu. Jarkko aloitti luennon kuvaamalla maailman
suurinta kuilua, mikä on tietämisen ja tekemisen välillä. Kuinka usein
onkin niin, että tietää, miten tilanteessa pitäisi toimia, mutta
käytännössä toimiikin juuri päinvastoin. Luennolta sai konkreettisia
vinkkejä miten toimia lapsen raivokohtauksen hetkellä. Se ei ole
hetki, jolloin kannattaa toimia järjen tasolla (miksi sinä nyt noin
teit, enkös ole sanonut jo kymmenen kertaa…
) vaan olla sanomatta
mitään ja ottaa kiukku vastaan. Lapselle on tärkeää nimetä tunteita,
sekä omia että lapsen. Näin lapset saavat tunnesanastoa
käyttöönsä. Jarkko kysyi luennolla hyvän kysymyksen: Millaisia lapsia
haluamme kasvattaa? Tottelevaisia, auktoriteettiuskoisia vai
itsenäisesti ajattelevia? Luennolla käytiin myös läpi vanhemmuuden
tunteita ja saatiin ajatuksia siihen, miten hallita omia tunteita
vanhempana. Keskeistä on osata pysähtyä ja hengittää, hengittää ja
hengittää. Rauhoittaa itsensä. Tärkeää on myös sen muistaminen,
etteivät lapset ole hankalia tahallaan. Lapsen aivot ovat vielä
kehittymässä, eivätkä he voi hallita tunteitaan. Ajan myötä lapset
kasvavat ja tunne-elämä tasoittuu.
Joni Jaakkola puhui siitä, miten oman hyvinvoinnin voi
saada arjen prioriteetiksi. Joni painotti sitä, että elämässä
voi olla vain yksi prioriteetti kerrallaan. Samalla kertaa ei voi olla
prioriteetteina työ, perhe ja oma terveys. Kalenteri näyttää, mihin
käytät oikeasti eniten aikaa tällä hetkellä. Vasta kun tekee vähemmän
turhempaa, tekee enemmän parempaa. Mitkä ovat elämässä niitä asioita,
jotka teet ja mitä et vain tee enää. Joni Jaakkola toi luennolla
esille, että suomalaiset katsovat keskimäärin televisiota 27 tuntia
viikossa, mutta omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen voi olla vaikea
löytää aikaa. Luennolla muistutettiin myös, että kehosi on ainoa
paikka, missä elät koko elämäsi. Miten huolehdit kehostasi?
Päivän päätteeksi Ville Ojanen puhui lapsen ja aikuisen
sosiaalisista aivoista. Mitä ihmisen sosiaalisista aivoista
tiedetään, mikä merkitys tiedolla on vanhemmuuden kannalta ja miten
aivojaan kannattaa käyttää. Luennolla keskeiseksi asiaksi nousi
yhteyden rakentaminen. Kohtaamisen laatu on ratkaisevaa. Lapsen pitää
tulla kuulluksi ja nähdyksi sellaisena kuin hän on. Opimme toistojen
kautta ja aivot kykenevät muuttumaan. Kun toistat jotain asiaa
tarpeeksi, aivot muuttuvat uuteen suuntaan. Kannattaa siis valita
tarkasti, mitä asioita lähtee toistamaan elämässä ja vanhemmuudessa.
Aivot ovat lähtökohtaisesti suuntautuneet enemmän negatiiviseen kuin
positiiviseen, mutta tietoisilla valinnoilla (esim. kiitollisuuden
harjoittaminen) aivoja voi suunnata enemmän positiiviseen suuntaan.
Päivän keskeisiksi asioiksi nousivat yhteyden
rakentaminen lapseen ja puolisoon, läsnäoleva ja
arvostava kohtaaminen ja tunnetaitoinen vanhemmuus
sekä ihmisyys. Kaikki luennoitsijat korostivat, että
vanhemman on tärkeää pitää huolta omasta
hyvinvoinnistaan. Päivässä korostui myös inhimillinen
vanhemmuus. Kukaan ei ole täydellinen, teorian ja käytännön kuilu on
välillä suuri, mutta vanhemmuus on siitä armollista, että aina tulee
eteen uusia tilanteita, joissa voi toimia toisin.
13.3.2016
Jaa kavereille:
Luin viime syksynä mindfulness-ohjaajaopintojen reflektiivistä
referaattia varten Myla ja Jon Kabat-Zinnin kirjan Jokapäiväiset
ilonaiheet. Kirja innoitti minut pohtimaan tietoista vanhemmuutta.
Tietoinen vanhemmuus ei ole temppuja, kikkoja tai tekniikoita vaan
tapa elää. Se on tietoisuutta itsestä. Se on ymmärrystä siitä, että
vastuu tunteista on aina tuntevalla ihmisellä. Se on armoa ja
lempeyttä. Läsnäolemista ja hyväksymistä. Luottamusta.
Tietoinen vanhemmuus on itsemme kasvattamista, jotta voimme
kasvattaa lastamme. Kyse on sinällään yksinkertaisista asioista.
Siitä, että on läsnä ja kuuntelee lasta. Tiukoissa tilanteissa
hengittää syvään ja antaa ajatusten, negatiivistenkin, tulla ja
mennä. Keskittyy olemaan tunteen kanssa ja miettii, miksi reagoi niin
voimallisesti. Tietoisuus tuo automaattiohjauksen tilalle pysähtyminen
hetkeen. Automaattiohjaus on toimimista menneisyyden mallien
mukaan
, totuttu tapa, miljoona kertaa toistettu, syvään juurtunut
toimintamalli. Kun aletaan oppia pysähtymistä ennen reagointia,
tuutista
ei tulekaan samaa vaan ajatuksiin tulee tilaa ja silloin
automaattiohjauksen sijaan mieleen voi tulla erilaisia vaihtoehtoisia
toimintatapoja.
Aina kun tunnistamme ja ymmärrämme jotain omasta lapsuuden
kokemuksestamme, se voi toimia oppaanamme omassa vanhemmuudessamme.
Kun tunnemme jonkin vanhan ja tuhoista toimintatavan läsnäolon, oli se
sitten piittaamaton ja lapsen tunteita vähättelevä äänensävy, lasta
paheksuva tai halveksuva ilme tai loukkaava nimittely, voimme tehdä
toisenlaisen valinnan. Voimme valita joko automaattisen reagoinnin ja
jatkaa samalla mallilla tai voimme päättää tehdä toisin ja tarkastella
selkeämmin omaa reaktiota. Omaa toimintatapaa voi tutkia vaikkapa
seuraavien kysymysten avulla:
Mitä minä oikein teen juuri nyt? Miksi reagoin niin
vahvasti tässä tilanteessa? Mihin tämä minua vie, jos jatkan
kulkemista tähän suuntaan? Mitä lapseni todella tarvitsee minulta
juuri nyt? Mitä vaihtoehtoja minulla on?
Kysymykset ovat kirjasta Jokapäiväiset ilonaiheet
.
Tietoisen, läsnäolevan vanhemmuuden kautta luomme lapselle tilan,
jossa hänellä on mahdollisuus olla oma itsensä, koska läsnä tässä
hetkessä ei ole vaatimuksia, odotuksia, pettymyksiä, huolia tai
pelkoja. On vain tämä hetki ja sen hyväksyminen, mitä tällä hetkellä
on. Tietoinen läsnäolo ei tuo ongelmatonta, meditatiivisen
rauhallista, haasteetonta tai tasaista lapsiperhearkea. Tietoinen
vanhemmuus ei tarkoita ettemme ajoittain kokisi voimakkaita
turhautumisen tunteita tai toivoisi, ettei tiettyjä tilanteita
syntyisi, kun tunnemme omien tarpeidemme olevan ristiriidassa lapsen
tarpeiden kanssa. Jos tuomme tietoista läsnäoloa näihin tilanteisiin,
voimme tunnistaa suuttumuksen, katkeruuden ja turhautumisen tunteemme,
mutta mytös myötätunnon ja ymmärtäväisyyden tunteemme. Voimme päättää
reagoida viisaimman kautta.
Tietoinen suhtautuminen alkaa myötätuntoisella suhtautumiselle
itseemme. Oppimalla suhtautumaan lempeämmin sisäiseen
kriitikkoomme
(sisäinen tuomitseva puhe) sen valta alkaa
vähentyä. Opimme olemaan vähemmän kriittisiä itseämme ja toisiamme
kohtaan.
Tietoinen vanhemmuus on
esillä mindfulness-kursseillani
ja myös voimavaroja vanhemmuuteen
-päivissä.
Muistan, kun pyörittelin jo yritystoiminnan alkuvaiheessa
mielessäni kotikutsujen ideaa. Mietin, miten saada palveluni
mahdollisimman lähelle perheitä ja helposti saavutettavaksi. Asia
unohtui moneksi kuukaudeksi, kunnes sain sähköpostia äidiltä, joka
osallistui vauvansa kanssa vauvahierontakurssilleni. Hän kyseli,
tulisinko luennoimaan heille uniasioista. Hän lupasi koota
äiti-vauvaporukan kasaan. Jo samana iltana hän oli saanut kerätyksi
seitsemän osallistujaa uniluentokutsuille. Kävin luennoimassa tälle
äiti-vauvaporukalle uniasioista, ja palaute oli kaikin puolin
hyvää.
Uniluentokutsujen ideana on se, että keräät ympärillesi porukan
(vähintään 6 vanhempaa sinun lisäksesi) ja kutsut minut paikalle
luennoimaan pienen lapsen unesta. Sinulle koollekutsujana uniluento
maksaa 10 € ja kotikutsujen vieraille 16 €. Laitan
kutsujen jälkeen linkin Holvi-verkkokauppaani, ja kutsujen maksaminen
tapahtuu omien verkkopankkitunnustesi kautta verkkokaupassani. Tilana
voi olla vaikka kotisi, leikkipuiston tilat tai taloyhtiön kerhotila.
Emäntänä voit halutessasi järjestää kutsuille pienet tarjoilut tai
jokainen osallistuja voi tuoda tarjoiluja nyyttärityyliin.
Uniluennolla käydään läpi 0‒2-vuotiaiden lasten yöelämää. Saat
vinkkejä, miten sinä ja lapsesi saatte paremmat unet. Luennolla
kerrotaan, millaista on pienen vauvan ja taaperon uni (unen tarve,
unen rakenne, yöheräilyn yleisyys, nukahtamisvaikeudet) ja mitkä ovat
unipulmien taustalla vaikuttavia tekijöitä. Millaisia käytännön
keinoja unihäiriöiden hoitamiseen on?
Tyypillisiä kysymyksiä, mitä minulta kysytään ovat: Miten pidän
onnistuneen ja mahdollisimman lempeän unikoulun? Miten yöt saadaan
omistetuksi unelle? Millainen on lapsen normaali yörytmi? Miten voin
opettaa lapseni nukahtamaan itsekseen? Nuo ovat myös niitä kysymyksiä,
joihin olisin itse toivonut saavani vastauksia silloin kun lapseni
olivat pieniä ja meillä nukuttiin vuosia todella huonosti. Noihin
kaikkiin kysymyksiin saat vastauksen uniluennolla.
Kotikutsuja voi tilata pääkaupunkiseudulle (Vantaa, Espoo,
Helsinki, Kauniainen) ja Keravalle. Ryhmän enimmäiskoko on 12
ja vähimmäiskoko 7 (kotikutsujen emäntä ja 6 vierasta).
Ota yhteyttä heli@kasvuntaika.fi, niin katsotaan kalenterista
sopiva aika kotikutsuille. Nähdään kotikutsujen merkeissä!
Saamaani palautetta ensimmäisiltä uniluentokutsuilta:
Heippa ja kiitos vielä tuhannesti luennosta! Koen, että se oli
kaikin puolin onnistunut ja olkkariluento teki tilanteesta
rauhallisen, henkilökohtaisen ja sellaisen, että olet juuri meitä
varten tullut puhumaan :) kaikki uskalsivat kysellä ja kertoa omasta
tilanteestaan ja saimme hyviä eväitä kohti parempia yöunia.
Heli oli aivan ihana ja antoi paljon henkilökohtaisia neuvoja
ja vinkkejä painottaen jokaisten omia tarpeita ja vauvojen
yksilöllisyyttä ja mikä tärkeintä, painostamatta yhtään
mihinkään tai sen enempää omaa mielipidettään tuputtamatta.
Punainen Leijona -blogissa on kirjoitus ensimmäisistä uniluentokutsuistani.
Satuhieronta on satujen ja tarinoiden yhdistämistä kosketukseen ja
kevyeen hierontaan. Satuhieronta on rauhoittumista ja rentoutumista,
iloa ja läsnäoloa. Satuhieronnan avulla lapsi saa rentouttavan
kokemuksen ja tunteen, että hän on rakas ja tärkeä aikuiselle.
Satuhieronta auttaa myös aikuista rauhoittumaan ja rentoutumaan.
Satuhieronta tehdään lapsen vaatteiden päälle. Lapsi voi maata
vatsallaan alustalla tai olla istuen. Tärkeää on, että aikuinen on
levollinen ja läsnäoleva. Aikuinen hieroo lasta vakaalla ja
rauhallisella otteella.
Syksyllä
kirjoitin syksyisen
satuhieronnan, ja nyt on aika talviselle satuhieronnalle. Lumen
kimallukselle, talviselle aurinkoiselle päivälle. Läsnäololle,
kiitollisuudelle.
Kävelin talvisessa metsässä.
Katselin ympärilleni. Kuinka kaunista metsässä olikaan.
Näin lumessa jäniksen pomppujälkiä,
ketun vipellysjälkiä.
Piirsin lumeen sormellani sydämen.
Lumi kimalteli kuin kristalli.
Aurinko paistoi ja lämmitti säteillään minua.
Siinä seisoessani ajattelin, kuinka kiitollinen olenkaan.
Juuri nyt kaikki on hyvin.
Onni on läsnä juuri tässä hetkessä.
Talvisessa satuhieronnassa lapsen selkään voi tehdä sormilla
kävelytystä, jäniksen pomppuja ja ketun vipellystä. Selkään voi
piirtää sydämen ja auringon säteitä. Selkää voi silittää rauhallisesti
ylhäältä alaspäin ja lopussa pysäyttää kädet alaselälle.
Mukavia satuhierontahetkiä!
Aiempia kirjoituksiani satuhieronnasta