Kasvun Taian blogi

Aiheita

22.4.2016
Jaa kavereille:

Mitä hyötyä voi olla unilelusta?

unilelu

Mikä merkitys on unilelulla? Millainen on turvallinen ja hyvä unilelu? Tarvitseeko vauva unilelun? Minkä ikäiselle vauvalle voi antaa unilelun?

Hyvä unilelu on pehmeä ja kevyt eikä siitä irtoa pieniä osia kuten vaikkapa nappisilmiä. Unilelulla ei pitäisi olla irtoavia vaatteita tai muita pieniä helposti irtoavia osia. On hyvä, jos unilelusta ei tule mitään ääntä. Hyvä unilelu pysyy kädessä ja vauvan on helppo ottaa siitä ote. Unileluna voi toimia myös harso tai rätti.

Unilelun voi antaa vauvalle heti kun hänellä on tarttumisote olemassa ja hän osaa kääntää päätään. Pienen vauvan unileluksi käy hyvin harsoliina. Uudessa äitiyspakkauksessa on aivan ihana unipupu. Luulen, että siitä tulee monelle vauvalle rakas unilelu.

Pienen vauvan itsesäätely ei ole vielä kehittynyt. Vauva opettelee ensin itsesäätelyä aikuisen avulla ja myöhemmin vähitellen itsekseen. Unilelu voi auttaa pientä lasta rauhoittumisessa ja nukahtamisessa. Lapsi voi näpertää unilelua ja saada sitä kautta turvaa itselleen. Unilelu voi yhdistyä vauvan mielessä samaan turvallisuuden tunteeseen kuin vanhemman kanssa oleminen. Unilelusta voi tulla vaikeiden tilanteiden lohduttaja. Myös unikoulua pidettäessä unilelu voi tuoda lapselle lohtua ja tuttuutta uuden tilanteen äärellä.

Unilelu on hyvä asia, mutta kaikki vauvat eivät kiinny unileluun. Lapset ovat erilaisia eikä unilelu ole välttämättömyys. Toki se voi toimia unentuloa helpottavana tekijänä. Unilelua voi pitää alkuvaiheessa mukana esimerkiksi imetys- tai pulloruokintatilanteissa. Jotkut vauvat tykkäävät äidin tuoksuisesta lelusta tai rätistä, ja lelua voi myös kokeilla leimata pitämällä sitä hetken aikaa äidin paidan alla. Hajuaisti on vauvalle tärkeä, ja hajumuisti on jo pienellä vauvalla hyvin kehittynyt. Vauvat eivät välttämättä aina tykkää, jos unilelua pestään, sillä silloin siitä katoaa tuttu ihana tuoksu. Silti unilelua on hyvä välillä pestä. Unilelu on monille lapsille rakas ja erityinen ja sitä kannattaa kohdella hellästi eikä vain nakata väkisin pyykkikoneeseen.

Oma tuttu unilelu voi tuoda turvaa lapsen ollessa vaikkapa yökyläreissulla tai myös päiväkodin aloittaessa unilelu voi olla tukena nukahtamistilanteissa. Vieraassa paikassa nukahtaminen voi tuntua lapsesta vaikealta, mutta unilelu voi tuoda tuttuutta ja turvallisuutta nukahtamiseen.

Monille unilelu on tärkeä taapero- ja jopa kouluikään asti. Lapsen on hyvä antaa luopua unilelusta omaan tahtiin. Unilelu on monelle rakas lapsuusmuisto—se ihana rätti tai nuhjuinen nalle, joka kaivetaan esille muistojen laatikosta ja jota muistellaan lämmöllä.

Minua haastateltiin Vauva-lehteen unilelun käytöstä. Juttu julkaistiin Vauva-lehden lokakuun numerossa 2015 otsikolla Rakas riepuni! Artikkeli on toiminut pohjana tätä tekstiä kirjoittaessani.

Avainsanat: unikoulu