Kasvun Taian blogi

Aiheita

5.2.2015
Jaa kavereille:

Satuhieronta: katse, kosketus, läsnäolo

Satuhieronta on rentoutumista ja rauhoittumista ilon ja leikin kautta. Satuhieronnan avulla pääsee löytöretkeilemään lapsen kanssa satujen ja myönteisen kosketuksen polulle. Se on satujen ja mielikuvien yhdistämistä kosketukseen ja kevyeen hierontaan. Satuhieronta on läsnä olevaa vuorovaikutusta ja lapsen itsetunnon tukemista. Satuhieronta mahdollistaa jakamattoman huomion hetkiä ja nähdyksi tulemista.

Myönteisen kosketuksen merkityksestä

Tällä lapsilähtöisellä ja luovalla menetelmällä on myönteisiä vaikutuksia niin lasten kuin aikuistenkin hyvinvointiin. Satuhieronnassa yhdistyy kaksi lapsen kasvun ja kehityksen kannalta olennaista asiaa: satu ja hyvä kosketus. Myönteinen kosketus on edellytys tasapainoisen tunne-elämän kehittymiselle. Lapsilla on luontaisesti synnynnäinen halu rakentavaan yhteyteen. Perusturvallisuus ja kiintymyssuhteet syntyvät pienistä toistuvista asioista, kohtaamisista, katseista, sanoista, kosketuksesta — siitä, että on arvokas ja tärkeä.

Lapsi ei tiedä, että häntä rakastetaan, ellei hänelle kerrota sitä. Kolme tärkeintä kanavaa ovat hyväksyvä katse, kosketus ja läsnäolo. Satuhieronnassa yhdistyvät nämä kaikki. Jakamaton huomio ja myönteisen kosketuksen viestit vahvistavat lapsen oman arvokkuuden kokemusta. Parhaimmillaan satuhieronnan avulla voidaan tukea myönteistä vuorovaikutussuhdetta. Jakamaton huomio tankkaa lapsen tunneakkua.

Jokainen meistä—ikään katsomatta—tarvitsee myönteistä kosketusta voidakseen hyvin. Myönteinen kosketus kertoo, että meistä välitetään ja meidät nähdään. Juuri tästä satuhieronnassa on kyse: kun olemme kosketusyhteydessä, olemme enemmän läsnä. Kosketus rentouttaa ja rauhoittaa. Kun viestimme myönteisellä katseella ja kosketuksella, yhteys menee sydämen tasolle asti. Kosketus ja yhteys toisiin ihmisiin on kirjaimellisesti elämänvoimaa.

Kiintymys läheisiin on ihmisen suurin turvallisuuden tunteen tuoja

Turvallinen yhteys tarkoittaa lapselle sitä, että hän voi luottaa olevansa aikuisen silmissä tärkeä ja arvokas juuri sellaisena kuin hän on. Ja että juuri tämä aikuinen vastaa hänen tunnetarpeisiinsa. Turvallisen kiintymyssuhteen luomiseen vaikuttaa aikuisen kyky ilmaista aitoja, myönteisiä tunteita. Lapselle voi osoittaa rakkauttaan myönteisellä kosketuksella ja antamalla jakamatonta huomiota. Lapselle on tärkeää kertoa usein, mitä positiivista hänessä näkee ja mistä hänessä iloitsee. Myös satuhierontaan voi liittää näitä viestejä: Sinä olet aarre. Sinä olet arvokas. Sinä olet rakas ja tärkeä. Kiitos, että olet elämässäni. Miten uskomaton onni minua onkaan kohdannut, kun olen saanut näin upean, kauniin ja ihanan lapsen.

Yhdessä vietetty aika

Yhdessä vietetty aika on edellytys hyvän suhteen luomiselle lapsen kanssa. Vanhemman käsi ja kosketus on lapselle sata kertaa arvokkaampaa kuin kännykkä, kaukosäädin tai hiiri. Vanhemman kannustava katse ja hyvä kosketus pysyy lapsen mielessä koko eliniän. Lastenpsykiatri Ross Campbell on sanonut: Jakamaton huomio ei ole mitään sellaista, mitä on mukavaa antaa lapselle, mikäli aikaa liikenee. Se on lapsen kipeä tarve.

Vanhemmuuden voimapostista ja materiaalikirjastosta saat ilmaisia vinkkejä myönteiseen, tunnetaitoiseen ja hyvinvoivaan lapsiperhearkeen. Klikkaa ja lue lisää!

Tämä kirjoitus on julkaistu 4.2.2015 sivustolla Lupa olla minä vieraskynäbloggauksena.

Avainsanat: hyvinvointi, kiintymyssuhteet, koskettaminen, läsnäolo, tunteet, satuhieronta, satuhierontatunnit