Kasvun Taian blogi
Lämpimästi tervetuloa blogiini. Kirjoitan blogissani lapsen tunnetaitojen tukemisesta, myönteisistä kasvatuskeinoista ja hyvinvoivasta ja läsnäolevasta vanhemmuudesta.
13.4.2019
Jaa kavereille:
Satuhieronnan avulla voit antaa lapsellesi jakamatonta huomiota ja
läsnäolon ja rauhoittumisen hetkiä. Satuhieronnassa tarinaa kuvitetaan
kosketuksen avulla lapsen keholle.
Pyydä lapselta lupa ennen satuhierontaa: Saanko tehdä sinulle
satuhieronnan?
Lapsi voi käydä vatsalleen sänkyyn tai viltin
päälle. Satuhieronta tehdään lapsen selkään, vaatteiden päälle.
Aikuisen ote on rauhallinen, tarkoitus ei ole kutittaa lasta. Tärkeää
on aikuisen oma levollisuus ja läsnäolo.
Pääsiäissatuhieronnassa ollaan ilon, innostuksen ja jakamisen
äärellä. Ihania läsnälon ja koskettamisen hetkiä pääiäismunajahti
-satuhieronnan parissa!
Pääsiäismunajahti
Olen innoissani. Pihaamme on piilotettu pääsiäismunia. (tehdään
lapsen selkään pientä ripottelua
sormenpäillä)
Kuljen pitkin pihaa. Kävelen ja katselen ympärilleni.
(kävelytetään sormia selällä)
Tuolla näkyy pensas. Löytyyköhän pensaasta yksi pääsiäismuna?
(viedään sormet lapsen päähän ja hierotaan hellästi)
Löytyi! Pensaasta löytyi pääsiäismuna, jossa on
pallokuvioita. (piirretään selkään ensin iso pääsiäismuna ja
sitten pieniä palloja)
Seuraavaksi etsin pääsiäismunaa ison kiven luota. (kävelytetään
sormet lapsen olkapäälle)
Nousen kiven päälle ja nostan käteeni pääsiäismunan.
(pysäytetään käsi hetkeksi olkapäälle ja sen jälkeen piirretään
pääsiäismuna lapsen selkään)
Siinä on kiemurakuvioita. (tehdään kiemuroita selkään)
Vielä suuntaan puun luo. (kävelytetään sormia selkää pitkin)
Katson kohti oksia. (sivellään lapsen käsiä)
Yhteen oksaan on kiinnitetty pääsiäismuna. (sivellään lapsen
käsiä)
Otan pääsiäismunan käteeni. Siinä on sydämen kuva. (piirretään
sydän selkään)
Iso punainen sydän. (piirretään sydän selkään)
Olen onnellinen löytämistäni pääsiäismunista. (tehdään
sormilla ripottelua
selkään)
Yksi minulle ja kaksi ystävilleni. (tehdään kolme viivaa
alaselkään)
Hyvää pääsiäistä! (pysäytetään kädet alaselälle)
Tutustu myös aikaisemmin kirjoittamiini satuhierontoihin:
Arki vyöryy päälle. Yrittäjyys, kotityöt, lasten koulu ja
harrastukset. Minun stressikertoimeni nousee nopeasti, jos en pääse
metsään lenkille tai tekemään jumppaa. Liikunnalla on paljon
tutkittuja hyvinvointivaikutuksia, mutta mistä löytää aikaa
liikunnalle arjen keskellä?
Liikunnan hyvinvointivaikutuksia
Liikunnalla on monia hyvinvointivaikutuksia. Jo yksi liikkumiskerta
saa aikaan myönteisiä vaikutuksia kehossa. Arkiliikunta on hyvä
nostaa keskiöön. Sillä on merkitystä, että valitsee portaat hissin
sijaan. Tai fillaroi lähikauppaan autolla menemisen sijaan.
Säännöllinen ja monipuolinen liikunta edistää toimintakykyä ja
terveyttä. Kestävyys ja lihaskunto paranevat ja luut vahvistuvat.
Lapsiperhearki on monesti aika rankkaa valvomisineen ja miljoonine
muistettavine asioineen. Liikunta tuo arkeen hengähdyshetkiä.
Liikunta on hyväksi mielenterveydelle. Liikunta vähentää päiviä,
joita stressi, masennus tai tunne-elämän ongelmat hallitsevat.
Esimerkiksi masennuksen Käypä hoito -suositus toteaa, että
kohtalainen määrä liikuntaa edistää mielenterveyttä ja torjuu
masennustilan kehittymisen vaaraa.
Jo päivittäinen viiden minuutin jumppa ehkäisee niska-hartiaseudun
vaivoja. Olen huomannut, että kun teen viikossa pari-kolme treeniä, se
vaikuttaa merkittävästi kehoni ja myös mieleni hyvinvointiin. Vaikka
olisin aloittanut treenin hieman väsyneenä, niin aina on hyvä olo
treenin jälkeen. Sitten taas jaksaa lasten riitelyä ja arkisia
kotitöitä paremmin.
Keskivartalon vahvistaminen on vaikuttanut ryhtini paranemiseen.
Teen töitä paljon myös läppärin ääressä ja huomaan, että kun
keskivartaloni on vahvistunut, myös työskentelyasentoni on parempi
eikä selkäni ja niska-hartiaseutuni kuormitu niin paljon.
Liikunta lapsiperhearjessa
Liikunnalle ei ole aina helppo löytää aikaa lapsiperhearjessa.
Joskus voi olla vaikea irrottautua pois kotoa ja lähteä treeneihin,
erityisesti jos ohjattuja ryhmiä ei ole lähiseudulla. Itselleni
haasteita ryhmäliikuntaan osallistumiseen tuovat epäsäännölliset
työaikani. Olen testannut Treenaakotona.com -palvelua ja saanut sen
avulla lisättyä merkittävästi arkeeni liikuntaa.
On hyvä muistaa, että liikuntaa voi harrastaa myös yhdessä lapsen
kanssa. Lapsi voi olla punttina treeneissä tai olla muuten mukana
seuraamassa vanhempien treenejä. Vaunujen kanssa voi käydä lenkillä ja
leikkipuistossa voi jumpata. Treenaakotona.com-palvelusta löytää
treenejä, joissa sekä vauva että isompi lapsi voivat olla mukana
yhdessä aikuisen kanssa. Nämä ovat samalla kivoja vuorovaikutuksen
hetkiä perheen kesken.
Jos lasta ei halua ottaa mukaan omaan jumppahetkeen, jumppaa voi
tehdä lasten ollessa päiväunilla, lasten katsoessa Pikku Kakkosta tai
antaa hetkeksi hoitovastuu puolisolle ja tehdä päätös satsata omaan
itseen. Itse huomaan, että helposti oma kotitreeni unohtuu arjessa ja
jää muiden kiireiden jalkoihin. Se vaatii aina päätöksen, että nyt
valitsen treenin. Joka kerta treenin jälkeen on hyvä olo. Sekin on
hyvä muistaa, että on parempi jumpata kymmenen minuuttia kuin ei
ollenkaan.
Keho on se paikka, missä asut
koko elämäsi ajan, siksi siitä
on tärkeää pitää hyvää huolta. Hyvinvointi syntyy arjen valinnoissa!
Miten kiukkuista lasta voi tukea rauhoittumisessa? Millaiset sanat,
teot ja aikuisen toimintatavat voivat auttaa lasta rauhoittumaan?
Monet aikuisen lauseet ja reaktiot tulevat selkärangasta ja ovat
juuri niitä samoja, joita omat vanhemmat ovat käyttäneet lapsuuden
aikana. Monilla saattaa olla kokemus, ettei ole saanut lapsena
kiukutella ja jos joskus on kiukutellut, on joutunut omaan huoneeseen
yksin rauhoittumaan ja näin on jäänyt liian yksi ison tunteen
kanssa. Tätä samaa toimintatapaa toistaa helposti omien lasten
kanssa.
Seuraavassa on muutama esimerkki, mitä aikuinen voi sanoa ja toimia
niinä hetkinä, kun lapsi on suuren tunteen vallassa.
Älä sano: Isot lapset
eivät kiukuttele tuolla tavalla!
Kokeile sanoa: Kaikki
ovat kiukkuisia joskus, myös aikuiset hermostuvat joskus. Kaikki
tunteet menevät ohi, myös ne kaikkein voimakkaimmat.
Kaikki ovat vihaisia joskus, niin isot kuin pienetkin
Tunne ei häviä kieltämällä. Tunne voi jäädä kehon
sisälle tunnemöykyksi, jos sitä ei saa ilmaista. Vihainen ja
kiukkuinen saa olla, mutta kiukun vallassa ei saa tehdä mitä
tahansa.
Sekä lapsen että aikuisen on hyvä tiedostaa, että tunteet ovat kuin
aaltoja tai pilviä. Ne tulevat – ja myös menevät pois.
Kaikkein isoin ja haastavinkin tunne menee ohi.
Älä sano: Nyt riitti!
Mene rauhoittumaan omaan huoneeseesi ja tule takaisin vasta kun osaat
käyttäytyä kunnolla!
Kokeile sanoa: Autan
sinua rauhoittumaan. Haluatko, että olen lähelläsi vai että olen vähän
kauempana? Voidaan hengitellä yhdessä kaikessa rauhassa.
Haastavissa tunnehetkissä lapsi tarvitsee rinnalleen aikuista
säätelyavuksi
Jos lapsi passitetaan omaan huoneeseen rauhoittumaan
,
hänestä voi tuntua, ettei hän saisi olla kiukkuinen, ja hän jää liian
yksi ison tunteensa kanssa. Lapsi saattaa sulloa tunteet sisälleen ja
hänelle voi tulla kehollisia tunnelukkoja ja jännityksiä. Se voi
johtaa myöhemmin masennukseen tai vaihtoehtoisesti siihen, että
tunteet purkautuvat täysin holtittomina raivokohtauksina.
Aikuisen on hyvä jutella lapsen kanssa, haluaako hän, että aikuinen
ottaa lapsen syliin tai on lähellä vai tukeeko lapsen rauhoittumista
se, että aikuinen on vähän kauempana lapsesta. Rauhallinen
hengittäminen auttaa sekä aikuista että lasta
rauhoittumaan. Omalla rauhallisuudellaan aikuinen mallintaa
lapselle rauhoittumista.
Älä sano: En tajua, miten
voit suuttua noin paljon niin pienestä asiasta.
Kokeile sanoa: Ymmärrän,
että sinua suututtaa. Saat olla suuttunut.
Aikuisen empatia, myötätunto ja läsnäolo auttavat lasta
rauhoittumaan
On tärkeää, että aikuinen pystyy tavoittamaan lapsen näkökulman
tilanteeseen. Harmistumisia tulee ja menee eikä ole aikuisen tehtävä
arvottaa, onko syy lapsen kiukkuun tarpeeksi pätevä ja iso
suuttumiseen asti. Lapsi saa olla suuttunut siitä, että hän hävisi
korttipelissä tai siitä ettei hän saanutkaan jäätelöä kaupasta. Saa
olla pettynyt ja suuttunut, mutta suuttumusta voi oppia säätelemään
niin, ettei esimerkiksi tavarat lentele tai lapsi lyö aikuista.
Älä sano: Olet ihan
mahdoton! Kamalaa kiukuttelua!
(Samalla huokailua ja silmien
pyörittelyä.)
Kokeile sanoa: Rakastan
sinua vihaisenakin.
(Samalla katso lasta silmiin, muista
lapsesi suurimmat vahvuudet ja rakkautesi häntä kohtaan. Anna lapselle
myötätuntoinen hymy.)
Yhteyden saaminen lapseen on tärkein asia vanhemmuudessa
Juuri sillä hetkellä, kun lapset käyttäytyvät huonoiten, he
tarvitsevat aikuista eniten. Aikuisen on tärkeää kiinnittää huomiota
omiin kasvojen ilmeisiin, sillä lapset katsovat
monesti aikuisen kasvoja ja jos kasvoista paistaa kiukku ja raivo,
lapset peilaavat sitä kautta aikuisen kiukkua ja raivoa ja heidän oma
raivonsa vahvistuu. Lapsen rauhoittumista tukee aikuisen lempeä ja
rauhallinen katse ja aikuisen rauhallinen ääni ja olemus.
Aikuisena sinun on hyvä muistaa se, että et ota lapsen raivoa
henkilökohtaisesti! Voit ajatella, että lapsi ei tahallaan
järjestä aikuiselle haastavia hetkiä vaan lapsella on nyt haastava
hetki. Kyse on lapsen kriisistä. Vanhempana voit auttaa lasta
tämän haastavan hetken äärellä.
Tunnetko välillä keinottomuutta lapsen raivareiden äärellä?
Mietityttääkö sinua, miten tukea lapsen tunnesäätelyä? Haluatko
rauhallisemman ja positiivisemman perhe-elämän? Toivoisitko, että
lapsesi osaisi säädellä tunteitaan paremmin?
On lapselle itselleen helpottavaa, kun hän oppii tapoja säädellä
kiukkua eikä hänen enää tarvitse räiskiä pahaa oloa ulos. Se tekee
myös perhearjesta helpompaa ja myönteisempää. Tule mukaan
verkkovalmennukseen Kiukun kesyttäjät – tunnetaitoja lapselle ja vanhemmalle,
jossa pääset yhdessä lapsesi kanssa harjoittelemaan tunnesäätelytaitoja.
17.2.2019
Jaa kavereille:
Kirjojen lukeminen tarjoaa aikuiselle ja lapselle yhteisen mukavan
hetken ja kirjojen teemoista on helppo virittää keskustelua tunteista
myös arkeen. Parhaimmillaan lastenkirjat voivat opettaa myös
aikuiselle tunnesanastoa ja keinoja tunteiden kohtaamiseen ja
säätelyyn.
Postaussarjani tunteista kertovista lastenkirjoista on edennyt jo
viidenteen osaan. Uusia tunneaiheisia kirjoja ilmestyy koko ajan.
Tässä blogitekstissä on esittelyssä neljä tunneteemaista kirjaa, ja
näitä kaikkia kirjoja voin suositella lämpimästi!
Lina on vihainen
Lina on vihainen – Metsäjengin tarina turhautumisesta
käsittelee vihaa ja sen säätelyä. Linan viha saa hänet satuttamaan
ystäväänsä, hän läiskäisee kaverinsa puunrungolta alas. Lina kulkee
hämillään metsässä. Kosto ei vienyt pois hänen vihan tunnettaan. Lina
etsii rauhan paikan ja miettii, mitä hän saisi sammutettua vihansa
tulen. Hän saa vinkin kysellä ystäviltään, mitä he tekevät
suuttuessaan. Lina käy kyselemässä ystäviltään neuvoja, ja ystävät
kertovat, mitä he tekevät, kun suuttuvat. Lina saa monia keinoja
rauhoittaa vihaa.
Kirjassa on kivan tarinan lisäksi vanhemmille suunnattu tieto-osuus
kiukkukohtauksista ja keinoista säädellä kiukkua.
Timo suree ystävää
Kirjassa Timo suree ystävää – Metsäjengin tarina tunteisiin
tutustumisesta Timon paras ystävä muuttaa pois ja Timo on
järkyttynyt. Timo ei pysty kohtaamaan suruaan, vaan hän pakenee
rakentamaan majaa. Hän rakentaa yötä päivää, mutta aina kun hän
pysähtyy, hän tuntee suuren tunteen lähellään. Timo pohtii, miten hän
pääsee eroon tästä tunteesta.
Timo törmää Salviaan, joka kertoo viisaita ajatuksia tunteen
kohtaamisesta. Timo on niin pitkään pakoillut Surua, että hänestä
tuntuu vaikealta kohdata tämä tunne. Timo kuitenkin pysähtyy Surun
äärelle ja löytää avaimen tunteen kohtaamiseen, pakenemisen
sijaan. Kirjassa on myös vanhemmille suunnattu tietopaketti tunteisiin
tutustumisesta.
Nean päivä
Kirjassa Nean päivä on kuvia ja lorumuotoisia tekstejä
Nean normaalista arkipäivästä. Päivään mahtuu paljon tunteita,
toiset helppoja, toiset vaikeita. Iloa ja surua, kiukkua ja riemua.
Pienikin ehtii isosti kokea.
Kirja on tarkoitettu yhdessä
luettavaksi ja katseltavaksi. Pienempien kanssa voi katsella kuvia ja
isompien kanssa voi myös lukea tekstejä. Kirjassa on myös hyviä
kysymyksiä, joiden avulla keskustelua voi syventää.
Kirjan valokuviin on saatu hyvin napattua Nean ja hänen
perheenjäsentensä ilmeitä. Kuvat ovat normaaleista arkisista
tilanteista, kuten leikeistä, pukemistilanteista ja ruokailusta.
Kaikkia näitä tilanteita kuvataan tunteiden näkökulmasta. Kirja ohjaa
vuorovaikutukseen aikuisen ja lapsen välille.
Kuinka minusta tuli rohkea
Kuinka minusta tuli rohkea kertoo Tildasta ja hänen
pikkuveljestään Sisusta. He muuttavat uuteen kotiin, ja muuton myötä
he menevät uuteen päiväkotiin ja kouluun. Kaikki ei suju parhain päin,
mutta Tilda ei lannistu vaan päättää löytää paikkansa. Kirjan
tarinassa ja tehtävissä pohditaan kiusaamista, erilaisuutta, hyvää
ystävyyttä ja puolensa pitämistä.
Kirjassa on pieniä tehtäviä ja kysymyksiä, joiden avulla voi pohtia
omia ajatuksia teeman suhteen. Kirjassa opetellaan myös voima-asennon
ottamista ja voimahengitystä. Kirjassa kannustetaan löytämään
supervoimia ja miettimään omia voima-ajatuksia.Kirjaan kuuluu myös
kivat tunnekortit ja vinkit tunnekorttien käyttöön.
Esitellyt kirjat on saatu arvostelukappaleiksi. Tämä ei ole
vaikuttanut arvioihin – nämä kaikki kirjat ovat ihan
tunnetaitoteemaisten kirjojen aatelia.
Lue myös aikaisemmat kirjoitukseni aiheesta:
26.1.2019
Jaa kavereille:
Kyllä meidän Mikko on niin kovapäinen lapsi, mikään asia ei
mene kerralla perille.
Älä nyt sinne mene, lopeta tuo pelleily.
Sanna! Mitä sinä olet taas mennyt tekemään?
Monille vanhemmille moitteet tulevat automaationa. Lapsille osataan
sanoa kyllä se, mitä ei saa tehdä, mutta hyvien asioiden huomaaminen
tai kieltojen muuttaminen kehotuksiksi ei sitten ehkä olekaan niin
helppoa ja automaatiota. Tutkimusten mukaan 85 % aikuisen
lapsille välittämistä viesteistä on kielteisiä
– ei
, lopeta
, älä
– joten niiden vähentäminen
kannattaa.
On hyvä miettiä, millainen kuva itsestään lapselle
muodostuu, jos hän saa kuulla pelkkiä moitteita ja kieltoja
vanhemmiltaan. Sanoilla on iso voima. Sanoilla lasta voi
kannustaa ja nostaa ylöspäin. Sanoilla voi myös loukata, leimata ja
syyllistää.
Mieti, millaisia sanoja käytät puheessasi. Sanat kertovat siitä,
mitä vanhempi ajattelee itsestään. Sanat kertovat siitä, mitä vanhempi
ajattelee lapsestaan. Sanat kertovat siitä, mitä vanhempi ajattelee
muista ihmisistä. Sanat kertovat siitä, mitä vanhempi ajattelee
elämästä. On siis tärkeää huomata, mitä puhut ja millaisia sanoja
käytät arjessasi!
Myönteistä palautetta kannattaa lisätä!
Jos vanhemman pitäisi valita yksi asia, jota muuttaa omassa
toiminnassaan, sen kannattaisi olla myönteisen palautteen lisääminen
lapselle. Myönteisessä huomioimisessa aikuinen on rinnalla
kulkija ja iloitsija onnistumisissa. Myönteistä huomioimista on
sanojen lisäksi esimerkiksi eleet, ilmeet, yhdessäolo, lapsen
koskettaminen ja läsnäolo. Lapsi on hyvä saada kokonaisvaltaisesti
tuntea, että hänestä iloitaan ja että hän on ihana lapsi. Kun lapsi
kuulee itsestään ihania ja kivoja asioita, se voi toimia myös itseään
toteuttavana ennusteena.
On hyvä muistaa, että lapsi on hieno ja riittävä juuri sellaisena
kuin hän on! Lapselle kannattaa kertoa usein, että aikuinen ajattelee
hänen olevan ihana ja hieno lapsi, liittämättä kehumista ja
kiittämistä mihinkään tekoon tai suoritukseen. Pahimmillaan lasta
kehutaan vain silloin, kun hän miellyttää aikuista ja tämän
tarpeita. Tällöin lapsi kadottaa yhteyden itseensä ja alkaa
käyttäytymisellään ja toiminnallaan miellyttää aikuista saadakseen
kehuja ja huomiota.
Elämässä kasvaa se, mihin huomio kiinnittyy
Kun kiinnität huomiota onnistumisiin, vahvuuksiin ja
kiitollisuuteen, nämä asiat lisääntyvät elämässä. Lapset, joita
arvostellaan, nolataan tai höykytetään virheiden takia, eivät ole
innostuneita pyrkimään parempaan. Muistuttamalla lasta hänen
sisäisestä hyvyydestään ja pitämällä yllä selkeää kuvaa, millainen hän
aidosti on sisimmässään, autamme häntä uskomaan itseensä. Se on paljon
tehokkaampaa kuin uhkaukset, lahjonta ja rangaistukset.
Ihmisen aivoille on tyypillistä kallistuminen negatiiviseen päin.
Positiivisten asioiden huomaamiseksi joutuu tekemään enemmän töitä,
kun taas negatiiviset asiat takertuvat aivoihin kuin tarranauha. Siksi
onkin tietoisesti hyvä kiinnittää huomiota niihin asioihin, mitkä ovat
hyvin perhe-elämässä. Kiitollisuus ja ilo lisääntyvät, kun niitä
ravitsee ja niihin kiinnittää huomiota.
Kieltämisestä neuvoihin
Opettele korvaamaan tiukka ei rauhallisilla neuvoilla,
jotka ruokkivat lapsen itsenäistä ajattelua ja hänen aivojensa
toiminnan ohjausta. Pelkkä ei
opettaa lapselle hurjan
vähän – neuvosta hän oppii paljon enemmän.
Jos aikuinen pelkästään kieltää lasta tekemästä jotain, lapsen on
usein vaikea ymmärtää, mitä häneltä odotetaan. Lapset reagoivat
huomattavasti paremmin viesteihin, joissa heitä pyydetään toimimaan
tietyllä tavalla kuin viesteihin, joissa heitä pyydetään lopettamaan
tietyllä tavalla toimiminen. Lasta ei arvostella siitä, mitä hän
tekee, vaan hänelle kerrotaan, mitä hänen halutaan tekevän.
Kieltämisen sijaan on hyvä kertoa lapselle, miten haluaisit hänen
toimivan. Viesti menee paremmin perille, kun lapselle sanoo mitä
tehdään sen sijaan, että käyttää jatkuvasti älä- ja ei-sanoja.
Esimerkiksi komennon älä juokse
sijaan sano kävele
rauhallisemmin
. Komennon Älä huuda
sijaan voi sanoa
puhu hiljemmin
. Keskity siis siihen, miten haluat
lapsen käyttäytyvän, älä siihen, mitä et halua.