Kasvun Taian blogi

Aiheita

3.10.2017
Jaa kavereille:

Tunteista kertovia lastenkirjoja (osa 2)

Molli ja kamalan ihana päivä

Tässä blogitekstissä on esittelyssä neljä lapsille sopivaa tunteita käsittelevää kirjaa.

Molli

Katri Kirkkopellon kirja Molli kertoo Mollista, joka kärttyisenä ja epäluuloisena elelee talossaan. Eräänä päivänä Sisu koputtaa ovelle. Molli on tuohtunut ja närkästynyt: Kuka kehtaa tulla häiritsemään minua? Hän hätistää Sisun pois. Molli kuitenkin huomaa kaipaavansa Sisua takaisin ja hän alkaa etsiä kirjoista tietoa ystävyydestä ja hymyilemisestä. Vähitellen Molli alkaa muuttua ja samalla muuttuu hänen ympäristönsäkin. Kun Sisu lopulta palaa uudelleen, on hänellä vastassa jotain ihan uutta ja yllättävää.

Kirjassa kiehtoo se ajatus, että olemme tottuneet ajattelemaan itsemme tietynlaisina ja miten kankeita olemme uusille asioille. Muutos on kuitenkin mahdollista ja kun annamme uusien asioiden tulla elämään, se voi muuttua monella tapaa paremmaksi. Tarinan lisäksi pidän myös kirjan kuvituksesta. Mollin ilmeet ovat mainioita.

Kamalan ihana päivä

Elina Kauppilan Kamalan ihana päivä on tarina Meinistä, joka on temperamenttinen pieni ihminen. Meini ja hänen vanhempansa heräävät päivään, jossa aamiainen ei maistu, pukeminen hirvittää ja tavaroita menee rikki. Tunteet räiskyvät päivän aikana. Pidin kirjassa erityisesti kiukkueläimestä, joka lopulta lähtee pois ja hänelle vilkutetaan. Tarinan lopussa oli ihana viiden sormen kiitollisuusharjoitus ja Meinin päivä päättyi rentouttavaan satuhierontaan.

Kirja antaa tunnetaitoja sekä lapsille että vanhemmille. Lisäksi kirjassa on pieniä lapsille sopivia mindfulness-harjoituksia. Mindfulness-harjoitukset liittyvät esimerkiksi aisteihin, hengittämiseen ja ilon ja kiitollisuuden aiheiden miettimiseen.

Piki ja Elina kesyttää tiikerin

Elina kesyttää tiikerin

Ben Furmanin kirja Elina kesyttää tiikerin on ratkaisukeskeinen tarina, jossa kiukkukohtaus nujerretaan lapsen omilla ehdoilla ja koko lähisuvun kannustamana. Päähenkilö, Elina, saa kiukkukohtauksia, joista äiti on huolissaan. Elinan mummi muistuttaa, että äidillä itselläänkin on ollut samanlaisia kiukunpurkauksia omassa lapsuudessaan ja että niistä päästiin eroon yhteistuumin tarinateatterileikin avulla.

Tarinan lopussa Ben Furman kertoo kiukkukohtauksista, selittää tarinassa esitetyn ratkaisun periaatteen ja tarjoaa vinkkejä idean soveltamiseen käytännössä.

Piki

Katri Kirkkopellon Piki on tarinallinen kuvakirja ryhmässä tapahtuvasta kiusaamisesta, itsetunnon vahvistamisesta, tunteista ja ystävyydestä. Piki on innoissaan, hän on menossa ensi kertaa metsään, jonne muut lapset ovat rakentaneet majan. Mutta kuinka käykään? Uudet kaverit eivät otakaan Pikiä mukaan, vaan läimäyttävät oven kiinni sen nenän edessä. Onneksi on Iso, jolla on lämmin syli ja jonka sanat rauhoittavat murheellista Pikiä. Yhdessä Ison kanssa Piki miettii, miten päästä leikkeihin mukaan ja millainen on hyvä kaveri. Kirjan viesti on se, että jokainen on oikeus olla olematta kiusattu tai kiusaaja.

Viime aikoina on ilmestynyt muutama aivan loistava tunteita käsittelevät lastenkirja, joten tämä viime vuonna aloittamani postaussarja saa vielä jatkoa. Sarjan ensimmäisessä osassa esittelin viisi kirjaa.

Vanhemmuuden voimapostista ja materiaalikirjastosta saat ilmaisia vinkkejä myönteiseen, tunnetaitoiseen ja hyvinvoivaan lapsiperhearkeen. Klikkaa ja lue lisää!

Avainsanat: tunteet, kirjat