Kasvun Taian blogi

Moni on usein ymmällään lapsen käytöksen kanssa. Mielessä pyörivät kysymykset: Kuinka saan tämän käytöksen loppumaan? Miksi sen saa lasta tekemään asiaa x? Miten saan lapsen tekemään asian y?

Kasvatuksessa on pitkään lähdetty menetelmistä, joilla tähdätään lapsen käyttäytymisen muutokseen. Menetelminä on ollut esimerkiksi tarrakortit, palkinnot, rankaisut tai muut hallintakeinot. Näissä menetelmissä ei kuitenkaan useinkaan huomioida käyttäytymisen takana olevia tarpeita, tunteita ja niitä juurisyitä, jotka vaikuttavat lapsen käytöksen takana. Keskitymme liian usein vain käyttäytymisen tasoon ja etsimme keinoja sen muuttamiseen. Käyttäytymistä on kuitenkin vaikea muuttaa, jos ei ymmärrä, mistä kaikesta lapsen käytös kertoo.

Käytös, tunne ja tarve sylikkäin

Käyttäytymisen takana on aina tunne, ja tunteen takana on tarve. Siksi on tärkeä opetella näkemään käyttäytymisen taakse ja ydintarpeeseen, mistä tunne ja siitä johtunut käytös on syntynyt. Silloin, jos puutumme vain lapsen käyttäytymiseen, ohitamme lapsen. Kun opimme vastaamaan tarpeeseen, lapsen käytöskin voi alkaa muuttua. Jos puutumme vain käyttäytymiseen, usein tunne ja tarve sen alla vain kasvavat ja huutavat yhä enemmän tullakseen nähdyiksi ja kuulluiksi.

Käyttäytymisellään lapsi ei toimi tarkoituksellisesti aikuista vastaan vaan yrittää saada omia tarpeitaan tyydytetyiksi ja omia tunteitaan puretuksi. Lapsi toimii itsensä puolesta, omasta näkökulmastaan.

Hermostoymmärrys tuo uudenlaiset linssit

Tunteiden ja tarpeiden lisäksi hermosto vaikuttaa käyttäytymiseen. Ymmärrys lapsen hermostosta ja turvan tunteesta tuo erilaisen näkökulman kasvatustilanteisiin. Usein lapsen epätoivottu käytös on pyyntö yhteyteen aikuisen kanssa. Kun aikuinen oppii näkemään, että lapsen käytös kertoo hänen hermostonsa tilasta ja siitä, kokeeko hän olevansa turvassa vai ei, tämä muuttaa näkökulmaa käytöksen tuomitsemisesta kohti uteliaisuutta.

Kun lapsi kokee olevansa turvassa, hän voi kokea rentoutta, levollisuutta ja olla hyvässä yhteydessä aikuisen kanssa. Kun lapsi tuntee olonsa turvattomaksi, hän on stressi- ja selviytymistilassa ja hän esimerkiksi lyö, heittelee tavaroita, valittaa koko ajan tai vaihtoehtoisesti lapsi on lamaantunut. Nämä on aiemmin ajateltu huonoksi tai töykeäksi käytökseksi, vaikka ne kertovat siitä, että lapsen hermosto on epätasapainossa ja hän kokee uhkaa. Kun oppii näkemään lapsen käytöksen eri tavoin, se muuttaa sekä omaa että lapsen käytöstä. Aikuisesta tulee utelias lapsen käytökselle sen sijaan, että lapsen käytös tuomitaan tahalliseksi ärsyttämiseksi tai huomion hakemiseksi.

Hermosto- ja aivotietouden kautta opimme näkemään lapsen käytöksen taakse, juurisyihin. Käyttäytyminen on kommunikaatiota ja kertoo tarpeista ja lapsen aivojen ja hermoston tilasta. Mikä on syy lapsen käytöksen takana? Mitä lapsen aivoissa, hermostossa ja kehossa tapahtuu? Kun opimme ymmärtämään, mitä lapsessa tapahtuu, voimme opetella ottamaan ne asiat huomioon.

Kun oppii ymmärtämään hermostoa, voi alkaa määritellä lapsen käytöstä uudelleen hermoston kautta. Esimerkiksi, kun lapsi kiukuttelee tai tuntuu ärsyttävän, hänen sympaattinen hermostonsa on aktivoitunut. Kun lapsi vaikuttaa laiskalta ja aikaansaamattomalta, hänen dorsaalinen vagus on aktivoitunut ja hän on lamaantumisen tilassa Kun lapsi on aina superkiltti eikä koskaan näytä haastavia tunteita, hän on miellyttämisen tilassa. Nämä ovat automaattisia ja tiedostamattomia reaktioita, jotka tapahtuvat aivoissa ja hermostossa, kun neuroseptio (eli automaattinen turvallisuustutka) hälyttää vaarasta.

Perinteisten kasvatusmenetelmien sijaan olisikin tärkeää tunnistaa se, missä hermoston tilassa lapsi on ja jatkaa sellaisella strategialla, joka sopii hänen hermostonsa tilaan.

Tarkoitus on antaa lapsen hermostolle turvan merkkejä, jotta hän voi palata takaisin turvan tilaan. Tähän vaikuttaa myös aikuisen hermosto ja aikuisen kyky säädellä omaa hermostoaan. Aikuisen ja lapsen hermosto toimivat yhteistyössä ja jos aikuinen on kiireinen ja stressaantunut, lapsen hermosto peilaa tätä. Kun aikuinen osaa säädellä omaa hermostoon ja palauttaa itseään turvan tilaan, hän pystyy kohtaamaan sekä omat että lapsen tunteet ymmärtäväisemmin. Aikuinen pystyy sietämään ja olemaan eri tunteiden kanssa ilman tarvetta muuttaa niitä nopeasti toisenlaisiksi. Turvan tilassa ollessaan aikuinen pyrkii yhteyteen lapsen kanssa sen sijaan, että hän käyttää selkärangasta tulevia kasvatuskeinoja, kuten uhkailua, lahjomista ja kiristämistä.

Kiintymyssuhdemalliksi kutsutaan sisäistettyä mallia maailmasta ja ihmissuhteista. Kiintymyssuhdemalli on alitajuinen tapamme asettua läheiseen suhteeseen: mitä haemme, vältämme ja pelkäämme sekä miten tyypillisesti reagoimme. Tutkimusten valossa kiintymyssuhdemallit syntyvät ensimmäisten vuosien aikana ja ovat varsin pysyviä.

Kiintymyssuhde on tunneside, joka muodostuu lapsen ja hänen hoivaajansa välille. Siihen ei vaikuta se, kuinka paljon hoivaaja rakastaa lastaan. Hoivaaja voi rakastaa lastaan mutta olla kykenemätön antamaan lapselle turvaa. Lapsi voi olosuhteiden pakosta kiintyä laiminlyövään tai pahoinpitelevään hoivaajaan.

Kiintymyssuhde luo pohjan sille, millä tavoin tunnemme ja ajattelemme itsestämme ja luotammeko lähtökohtaisesti ihmisiin. Mieleemme ja hermostomme syntyy aikaisempien kokemusten perusteella skeema, sisäinen malli tilanteen, tapahtuman tai asian tyypillisestä luonteesta. Tämän mallin perusteella osaamme odottaa, mitä tapahtuu seuraavaksi ja miten meidän pitäisi käyttäytyä. Kun lapsuudessa tietyt suhdekokemukset ovat toistuneet kerrasta toiseen, siitä muodostuu sisäistä tietoa, mitä pitää tehdä, jotta tulisi hyväksytyksi ja saisi mahdollisimman paljon turvaa suhteessa.

Kiintymyssuhdemallimme vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme tunteisiimme ja miten olemme tottuneet olemaan niiden kanssa

Turvallisesti kiintyneet ovat saaneet elää tunneilmastossa, jossa he ovat tulleet nähdyiksi ja kuulluiksi, heidät on hyväksytty omina, aitoina itsenään ja he ovat saaneet tehdä myös virheitä. Tunteita on saatu näyttää ja niihin on suhtauduttu myötätuntoisesti ja kannatellen. Turvallinen kiintymyssuhde luo hyvän pohjan tunnesäätelytaitojen kehittymiselle ja turvan tunteelle. Turvallinen kiintymyssuhde näkyy aikuisena hyvänä itsetuntona, keinoina säädellä tunteita ja stressiä sekä aitoutena ihmissuhteissa.

Välttelevästi kiintynyt on jätetty lapsena usein yksin itkemään, jolloin hän ei ole saanut kannattelua ja tukea tunteilleen ja olotiloilleen, koska aikuiset ovat sietäneet heikosti esimerkiksi kiukkua tai surua. Lapsi on oppinut, että kiukuttelu, raivoaminen ja muut intensiiviset tunteet ja esimerkiksi lohdutuksen tarve karkottavat aikuisen pois hänen luotaan, ja hän on tottunut jäämään yksin. Vuorovaikutus perheessä on usein ollut tunneköyhää ja perustunut järkeen – tunteita ei ole juurikaan näytetty. Lapsen tarvitsevuuteen on suhtauduttu välinpitämättömästi tai vihaisesti. Lapsesta on tullut varhaiskypsä ja yksin pärjäävä. Välttelevästi kiintynyt on oppinut tukahduttamaan tunnereaktioitaan ja seuraamaan aikuisen reaktioita niihin, jotta osaisi vastata tunteisiinsa aikuisen toivomalla tavalla. Lopputuloksena on niin sanottu reipas lapsi, joka ei turhaan rasita aikuisia tunnekuohuillaan. Aikuisena välttelevä kiintymyssuhde näkyy tunteiden tukahduttamisena ja vähätunteisuutena. Tarvitsevuus ja haavoittuvaisuus koetaan heikkoutena, ja niitä hävetään.

Ristiriitainen kiintymyssuhde muodostuu silloin, kun aikuinen käyttäytyy lasta kohtaan epäjohdonmukaisesti. Yhtenä hetkenä lapsen itkuun tai iloon vastataan ja toisena hetkenä ei. Ristiriitaisesti kiintynyt tietää, miten hyvältä tuntuu saada tukea, mutta yhtä lailla sen, miten kipeää on tulla mitätöidyksi ja jäädä yksin. Epäjohdonmukaisuus vanhemman toimintatavoissa on niin vallitsevaa, ettei lapsi opi ennakoimaan vanhemman tunnereaktioita. Lapsi oppii olemaan varuillaan koko ajan, kun hän ei tiedä, milloin vanhempi reagoi ärtymyksellä tai ei ehkä ollenkaan. Ristiriitaisesti kiintyneiden ihmissuhteet ovat aikuisenakin usein kuohahtelevia ja he usein haluavat ripustautua läheisiin ihmisiin. Ristiriitaisesti kiintynyt saattaa kokea elävänsä kuin jatkuvassa tunnemyrskyssä ja kokee helposti, että hänen tunteensa ovat liikaa muille.

Jäsentymättömän kiintymyssuhteen taustalla on usein traumaattisia kokemuksia, kuten väkivaltaa tai alkoholismia. Vanhemmat ovat edustaneet lapselle samanaikaisesti uhkaa ja turvaa. Lapsi on tuolloin aina epävarma, miten hoivaaja suhtautuu hänen tarpeisiinsa ja tunteisiinsa. Kiintymysjärjestelmä yllyttää lähestymään vanhempaa, mutta kokemus kertoo, että se voi olla vaarallista. Lapsi pelkää, että lohduttamisen sijaan vanhemmat saattavatkin hyökätä hänen kimppuunsa tai käyttäytyä muuten aggressiivisesti. Kun kiintymyksen kohde on pelottava, ihminen pirstoutuu. Jäsentymättömästi kiintyneelle ei muodostu tehokasta selviytymiskeinoja. Aikuisena häneltä puuttuu keinot säädellä tunteita ja olotiloja, jolloin pienikin stressi laajenee helposti suureksi ahdistukseksi. Sisäinen hätä saattaa olla suurta. Käytös voi olla ennakoimatonta ja arvaamatonta.

On hyvä muistaa, että harva meistä on puhtaasti jonkin mallin mukainen. Ihmisellä on erilaisia minuuden osa-alueita, joista osa voi kokea turvaa ja osa turvattomuutta. Eri tilanteissa voi tulla esille erilaisia ominaisuuksia. Oli lähtökohta mitä tahansa, jokainen voi kehittyä kohti turvallista kiintymyssuhdetta. Sitä voi ja kannattaa tietoisesti harjoitella. Kiintymyssuhteen eheyttämiseksi tarvitsemme turvallisia ihmissuhteita, jotka vahvistavat perusturvallisuutta ja itsetuntemuksen parantamista. Turvaton kiintymyssuhde on syntynyt ihmissuhteissa ja myös paranee niissä.

Tunnekehoyhteydellä tarkoitetaan elävää, uteliasta yhteyttä itseen, omaan kehoon ja sen tuntemuksiin. Tunteet ovat kehollisia. Tunteiden tunteminen on aistimista ja kokemista, tunteiden kehollista läpi elämistä. Tunteiden kohtaaminen ja tunteminen vaatii sisäistä turvaa ja tunnekehoyhteyttä.

Monen tunnekehoyhteys on mennyt poikki jo lapsena. Kun lapsi joutuu selviytymään liian yksin tunteiden kanssa, tunnekehoyhteyden katkaisemisesta tulee selviytymiskeino, jolla pyritään vähentämään turvattomuuden tunnetta.

Jos jo lapsena tunteita ja tarpeita on ohitettu ja oma minuuden rakentuminen on jäänyt heikoksi, sama itsen ohittaminen jatkuu myös aikuisena. Monen aikuisen kohdalla tunnekehoyhteys on heikko eikä tätä välttämättä edes tunnista itsessä, koska se on tullut niin normaaliksi asiaksi elämässä. Kun tunnekehoyhteys on heikko, tunteet koetaan pelottavina ja liian vaikeina kohdattaviksi. Niitä paetaan järkeen, analysointiin ja selittelyyn. Tällöin tunteiden ei uskalleta antaa tuntua. Liiallinen Järkeistäminen ja analysointi on yksi tunteiden pakokeino. Tuntuu turvallisemmalta vain ajatella tunteita kuin todella kohdata niitä. Pelkällä ajattelulla ja miettimisellä tunteet eivät kuitenkaan vapaudu kehostamme, vaan ne saattavat vaan sotkeutua vielä enemmän isommiksi vyyhdeiksi ja jäädä vaivaamaan mieltä. Ajattelu ei yksin riitä tunteiden käsittelyyn, vaan kehon rooli on olennainen.

Jos tunnekehoyhteys on heikko, keho ja mieli saattavat olla koko ajan jännittyneisyyden tilassa eikä tunteilla ole mahdollisuutta virrata. Tunteita pikemminkin turrutetaan kuin tunnetaan. Kehossa on paljon kireyksiä, hengitys on pinnallista ja voi olla esimerkiksi univaikeuksia ja usein toistuvia päänsärkyä. Elämä on usein kiireistä, on vaikea pysähtyä itsen äärelle. Myös ajatukset ovat ylikierroksilla ja niissä ilmenee paljon huolia ja pelkoja. Yhteydettömyys itseen voi näkyä vaikeutena tunnistaa mitä tuntee ja mitä tarvitsee. Lisäksi voi olla tyhjä olo, eikä tunnu oikein miltään.

Tässä sinulle muutama kysymys, joiden avulla voit pohtia omaa tunnekehoyhteyttäsi:

• Miten selvität, mitä tunnet? Kun sinulle nousee tunne, suuntaatko kehosi tuntemuksiin ja selvität näin, mitä tunnet vai alatko järjen avulla ajatella, mitä tunnet nyt?
• Onko sinulla tapana loputtomiin analysoida, pohtia ja älyllistä vaikeita tapahtumia ja asioita?
• Onko sinulla tapana pikemminkin ajatella tunteitasi kuin tuntea niitä?
• Onko sinun vaikea tunnistaa, mitä kehossasi tapahtuu?
• Tunnistatko sen, milloin olet kohdannut tunteen ja milloin olet vältellyt sitä järkeilyn avulla?

Miten yhteyttä itseen ja omaan tunnekehoon voi alkaa vahvistaa?

Tunnekehoyhteyden vahvistaminen lähtee pienistä pysähtymisistä itsen äärelle. Tunnekehoyhteyttä ei voi vahvistaa vain lukemisen ja älyllisen ymmärryksen kautta vaan tietoisilla pysähtymisillä kehon äärelle. Jos koko ajan paahtaa ja suorittaa ja suuntautuu vain kaikkeen itsen ulkopuolella olevaan (kuten televisioon tai kännykkään), täytyy tietoisesti opetella pysähtymään ja suuntaamaan huomiota kehoon.

Minuutin harjoitus päivässä on hyvä alku. Tässä muutama pieni tunnekehoyhteyttä vahvistava harjoitus:

• Voit kiinnittää huomiota hengitykseen. Onko hengitys pinnallista vai syvää? Onko se nopeaa vai rauhallista? Mitä oma hengitys kertoo sinulle olotilastasi? Hengitys usein alkaa rauhoittua jo silloin, kun siihen kiinnittää huomiota. Rauhoittumista voi vahvistaa pidentämällä tietoisesti uloshengitystä.
• Kiinnitä huomiota kehoosi. Tuntuuko hartioissa tai muualla kehossasi kipua tai lihaskireyksiä? Voit tietoisesti hellittää lihaskireyksistä rentouttamalla kehoasi, laskemalla hartiat alas ja ravistelemalla käsiäsi.
• Opettele suuntaamaan huomiosi kehosi tuntemuksiin: Tunnen hartioissani jännitystä. Rintakehässäni tuntuu painoa. Sydämeni hakkaa lujaa. Salli nämä tuntemukset myötätuntoisesti, ja hengitä niihin. Aina kun mielesi suuntaa ajatuksiin, suuntaa huomiosi takaisin kehosi tuntemuksiin. Voit tunteiden lisäksi sanoittaa myös kehosi tuntemuksia.
• Kun tunnet kehosi levottomaksi ja olosi stressaantuneeksi, kiedo kätesi ympärillesi. Halaa itseäsi tiukasti, ainakin minuutin ajan. Samalla voit silittää olkapäitäsi tai käsiäsi ja voit sanoa itsellesi: Olen tässä, turvassa. Tunne, miltä itsen halaaminen ja kosketus tuntuvat kehossasi. Muuttuiko jokin olotilassasi?

Moni saattaa ajatella, ettei näin pienillä harjoituksissa ole mitään merkitystä, ja jättää ne tekemättä. Mieli saattaa myös vastustaa harjoituksia ja tuoda ajatuksia, että ne ovat aivan hölynpölyä. On tärkeää tehdä harjoituksia silti, mielen epäilyistä ja vastustelusta huolimatta. Sillä on tunnekehoyhteyden vahvistumisen kannalta iso merkitys, mitä tekee tai jättää tekemättä päivän aikana.

* sisältää linkin yhteistyökumppanin sivulle

Tunnekehoyhteys tarkoittaa yhteyttä omaan itseen, aistivaan kehoon ja sen tuntemuksiin. Tunnekehoyhteys rakentaa yhteyttä itseen. Tunteita ei voi tietää tuntevansa, jos yhteyttä niihin ei ole muodostunut. Tunteet ovat kehollisia. Ne tuntuvat kehossa, niitä voi säädellä kehollisin keinoin ja niitä voi purkaa kehon kautta. Moni on kadottanut yhteyden tunnekehoonsa jo varhain ja on oppinut pikemminkin ajattelemaan tunteita kuin tuntemaan niitä kehossaan.

Kun on vahva tunnekehoyhteys, pystyy elämään keho, tunteet ja tarpeet huomioon ottaen. Kun tunnistaa kehon viestejä ja tuntemuksia, tunnistaa myös tarpeita ja tunteita ja osaa toimia hyvinvointia tukevalla tavalla. Vahva tunnekehoyhteys on yhteydessä sisäiseen turvaan. Kun on sisäistä turvaa ja vahva tunnekehoyhteys, voi sallia itselle tunteiden tuntemisen ja läpielämisen ilman tarvetta paeta, vältellä ja turruttaa tunteita erilaisten pakokeinojen avulla.

Miten lapselle rakentuu vahva yhteys itseen ja omaan tunnekehoon? Mikä on aikuisen toiminnan merkitys? Miten lapsen turvan tunnetta voi vahvistaa? Miksi luovilla menetelmillä on iso merkitys tunnekehoyhteyden rakentumisen kannalta?

Aikuisen toiminnan merkitys

Yhteys itseen ja tunnekehoon rakentuu lapsena. Tähän vaikuttaa paljon vanhempien ja kasvattajien suhtautuminen lapsen tunteisiin, tarpeisiin ja kehon viesteihin.

Pieni lapsi antaa kehon tuntemusten ja tunteiden johdatella itseään. Niitä kuulostelemalla hän haluaa milloin ruokaa, milloin unta, milloin syliin. Tunteet ilmoittavat hänelle, milloin hän tarvitsee lisää hyvää oloa ja hyvinvointia. Pieni lapsi ei järkeile tarpeidensa ja tunteidensa olemassaoloa ja oikeutusta. Lapsi luottaa tunteisiin ja tarpeisiinsa ja uskoo, että myös aikuiset luottavat niihin ja täyttävät hänen tarpeensa. Pieni lapsi, jonka tarpeita tyydytetään, luottaa kehonsa tuntemuksiin ja toimii niiden mukaan.

Jos aikuiset eivät ota lapsen tarpeita ja tunteita huomioon, lapsi voi oppia tukahduttamaan tunteensa ja tarpeensa ja kadottaa näin jo varhaisessa vaiheessa yhteyden itseensä. Jos lapsen tunteita vähätellään ja niitä torjutaan, lapsi oppii sullomaan tunteet sisälleen tai hänelle alkaa kehittyä erilaisia harhautuskeinoja tunteiden välttelemiseksi. Kun lapsi saa turvaa ja kannattelua tunteiden kohtaamiseen ja läpielämiseen, hänen yhteys tunteisiin ja itseen säilyy hyvänä. Hän oppii, että tunteita tulee ja menee, niiden kanssa voi selvitä eikä tunteissa ole mitään liian pelottavaa kohdattavaksi.

Itsearvostus ja minäkuvan rakentuminen ovat yhteydessä hyvään tunnekehoyhteyteen. Lapsen on tärkeä saada kokea olevansa arvokas sellaisena kuin hän on. Kun lapsi saa ehdotonta rakkautta, hän oppii olemaan turvassa itsessään. Hänen ei tarvitse olla toisenlainen, parempi tai jotain enemmän tai vähemmän. Kasvattajana on tärkeä miettiä, miten suhtautua esim. lapsen herkkyyteen ja ujouteen. Saako lapsi olla ujo ja herkkä vai pitääkö lapsen aina olla reipas? Saako lapsi olla omanlaisensa yksilö vai pitääkö hänen muuttaa itseään aikuisen toiveita vastaavaksi? Kun lapsi kokee olevansa arvokas itsenään, hän osaa asettaa myös itseä suojelevia rajoja. On tärkeää, että myös aikuinen tukee lapsen rajoja. Lapsen ei tarvitse halata toisia eikä mennä toisen syliin, jos hän ei halua. On tärkeää, että lapsi saa sanoa ei ja lapsen ei:n sanomista on myös tärkeä kunnioittaa.

Tunnekehoyhteyden rakentumiseen vaikuttaa myös aikuisen puhetapa ja katse. Usein toistuva halveksiva ja tuomitseva katse voi johtaa itsen pienentämiseen ja jäykistymiseen katseen alla. Jos aikuinen on vaativa, väheksyvä ja koko ajan huolestunut eikä lapsi tule nähdyksi tunteineen ja tarpeineen hyvänä ja arvokkaana, lapsen sympaattinen hermosto saattaa olla koko ajan aktiivinen ja lapsi elää lähes jatkuvassa stressi- ja pelkotilassa. Aikuisen ilmaisussa saattaa toistua komentelevaan sävyyn ja kovalla äänellä sanotut sanat ja lauseet, kuten ei, hyi, lopeta, nyt riitti, sinun pitäisi, nyt ole kunnolla. Nämä sanat ja lauseet tuntuvat kehon reaktioissa, olivat ne sitten ääneen sanottuja tai vain sanattomia. Lapsen keho jännittyy ja hengitys pinnallistuu. Samoin käy, jos aikuinen huutaa usein lapselle eikä yhteyttä palauteta eikä tilannetta käydä läpi jälkikäteen. Lapsi alkaa vähitellen suojata itseään rakentamalla tunnepanssaria ympärilleen.

Kunnioittava suhtautuminen lapseen ja empaattinen ja validoiva puhetyyli tuo lapselle oloa, että hän on hyvä ja tärkeä ja hän saa olla sellainen kuin hän on. Lapsen kehon ja hengityksen ei tarvitse jännittyä koko ajan ja lapsi saa kokea turvan tunnetta. Näin myös lapsen yhteys itseen ja omaan tunnekehoon pysyy vahvana.

Turvan tunteen rakentuminen

Tuntemiseen tarvitaan turvaa. Ilman turvan tunnetta ohitamme tunteet. Pieni lapsi ei pysty kohtaamaan haastavia tunteita yksin, vaan hän tarvitsee rinnalleen aikuisen, joka sietää lapsen tunteita ja joka pystyy tarjoamaan tukea niissä hetkissä, kun tunteet vyöryvät voimakkaina. Kun lapsi on voimakkaan tunteen vallassa, aikuisen tärkeä tehtävä on palauttaa hänet turvan tilaan. Kasvattajien tehtävä on peilata lapselle turvallisella tavalla sitä, mitä hänessä tapahtuu ja palauttaa lapsen hermosto turvan tilaan. Kaikki tunteet virittävät hermostoa ja jos lapsi ei saa tunteiden kanssa aikuisen säätelytukea, hänen hermostoonsa voi jo hyvin pienestä alkaen kehittyä ali- ja ylivireystiloja eli turvattomuutta.

Selviytymiskeinomme syntyvät niissä tilanteissa, kun koemme turvattomuutta. Aiemmin lapsia on kasvatettu karaisten, eikä ole liikaa hyssytetty ja lohdutettu ja turvattomuudet juuret ovat juuri näissä hetkissä, kun on jääty liian yksin tunteiden kanssa.

Aikuisen kykyyn vahvistaa lapsen turvan tunnetta vaikuttaa se, miten aikuinen on kehollisessa yhteydessä itseensä ja miten hän pystyy rauhoittamaan omaa hermostoa. Lapsen hermosto peilaa aikuisen hermostoa ja jos aikuinen on stressaantunut ja hätätilassa, lapsen hermosto peilaa tätä eli myös hän on turvattomuuden tilassa.

Luovat menetelmät tunnetaitojen tukena

Tunteet ovat kehollisia ja pelkkä keskustelu ei välttämättä tavoita tunteita. On ihmisiä, jotka pystyvät keskustelemaan loputtomiin tunteista, ilman että keskustelu oikeasti koskettaa tunteita ja omia olotiloja. Tunteiden liiallinen älyllistäminen voi olla keino paeta todellista tunnekokemusta ja sen kipeyttä.

Sanat pitävät meitä kiinni mielessä ja järjessä, missä kuitenkaan ei ole tuntemista. Keholliset ja luovat menetelmät ovat hyvä tapa päästä syvempään kontaktiin tunteiden ja oman itsen äärelle. Luovien menetelmien avulla voi tavoittaa sellaista, mihin ei sanoilla ja järjellä pääse käsiksi. Luovat menetelmät vievät syvemmälle tasolle kuin pelkkä puhe. Esimerkiksi maalaamisen avulla voi tehdä sellaisia asioita näkyväksi, jotka ovat alitajunnan tasolla ja joita ei pysty sanallistamaan.

Luovat menetelmät vievät usein flow-tilaan ja niiden avulla päästään pois mielen ylivallasta. Luovat ja toiminnalliset menevät saavat usein ajan unohtumaan ja tämä rentouttaa ja tuo lähemmäksi itseä. Lapsen tunnekehoyhteyden rakentumisen tueksi voi käyttää kehollisten harjoitusten lisäksi maalaamista, soittamista, draamaa, muovailua jne. Nämä keinot toimivat myös aikuisille, kun tavoitteena on vahvistaa yhteyttä itseen, omaan kehoon ja luovuuteen.

Sisäisen turvan tunne on hyvän olon ja luottamuksen tunne. Sisäisen turvan tunne syntyy hermostossa. Hermosto kehittyy voimakkaimmin lapsuudessa. Turvan tunteen juuret ovat varhaisissa kiintymyssuhteissa ja siinä, miten kasvattajat ovat vastanneet lapsen tarpeisiin ja tunteisiin. Silloin, kun lapsi on saanut turvallisen lapsuuden, turvan tunne säilyy hermostossa läpi elämän. Jos kasvuympäristö on turvaton, hermosto ei pääse kehittymään tasapainoiseksi, vaan hermostoon alkaa kehittyä yli- ja alivireystiloja ja turvattomuutta. Tämä vaikuttaa esimerkiksi kykyyn säädellä stressiä ja tunteita. Myös tunnekehoyhteyden rakentuminen on yhteydessä turvan tunteeseen.

Sisäistä turvaa tarvitaan tunteiden kohtaamiseen ja tuntemiseen. Jos turvan tunnetta ei ole, lähdemme ohittamaan tunteita erilaisin harhautuskeinoin, koska tunteet tuntuvat liian pelottavilta kohdattavaksi. Harhautuskeinoja saattavat olla somen selailu, päihteet, suorittaminen, tunteiden älyllistäminen ja tilanteiden selittely tai vaikka jatkuva itsensä kiireisenä pitäminen.

Miten sisäinen turva ja turvattomuus näkyvät elämässä?

Sisäinen turva näkyy luottamuksena elämään. Kun on sisäistä turvaa, oma olo on rauhallinen, vaikka ympärillä myllertäisi. Kun ihmisellä on vahva sisäisen turvallisuuden tunne, hänen kehonsa on rento. Mielessä ei pyöri stressaavia ajatuksia eikä elämä pyöri koko ajan huolien ja murheiden ympärillä. Luovia ideoita syntyy helposti. Turvan tunteesta käsin on helpompi sanoa myös ei ja vetää rajat omalle jaksamiselle. Kun on sisäistä turvaa, olo on optimistinen ja näkee enemmän mahdollisuuksia uhkien sijaan.

Sisäinen turvattomuus näkyy huolissa ja ongelmissa pyörimisenä. Pelot hallitsevat elämää. Kehossa on paljon jännitystiloja ja on vaikeaa olla rento ja pysähtyä itsensä äärelle. Pienetkin vastoinkäymiset saattavat saada olon sekaisin. Kun on sisäistä turvattomuutta, on vaikea olla läsnä ja nauttia tästä hetkestä. Ajatukset pyörivät joko menneessä tai tulevassa. Turvattomuuden tunnetta voi tulla esiin, kun suunnitelmat ja aikataulut muuttuvat. Sisäisen turvattomuuden tunne voi näkyä myös turvarakanteiden luomisena ja niihin takertumisena. Tämä voi tarkoittaa sellaisten ulkoisten puitteiden rakentamista, jotka näyttävät hyviltä, mutta eivät kuitenkaan tunnu siltä. Tämä voi ilmetä esim. ihmissuhteissa tai työssä.

Mitä sisäisen turvan vahvistaminen tuo elämään?

Sisäisen turvan vahvistuminen mahdollistaa syvempää yhteyttä itseen. Se tuo tilaa omalle sisäisyydelle, tunteille ja ajatuksille. Kun sisäinen turva vahvistuu, tunneyhteys itseen vahvistuu ja omien tunteiden tunteminen, sietäminen, kannattelu ja purkaminen tulee helpommaksi. Tällöin on mahdollista vähitellen hellittää omista selviytymiskeinoista.

Sisäisen turvan vahvistuminen auttaa asettumaan lempeästi omalle puolelle. Se mahdollistaa myötätuntoisen suhtautumisen itseen ja tunteisiin. Kun turvan tunne vahvistuu, se auttaa rauhoittumaan ja laskeutumaan mielen tasolta kohti kehon tuntemusten kuulostelua. Sisäisen turvan vahvistaminen laannuttaa kiirettä ja vähentää stressiä. Olo on rennompi ja luottavaisempi.

Miten sisäistä turvaa voi vahvistaa?

Hermostoa säätelemällä ja rauhoittamalla voimme vahvistaa sisäisen turvan kokemusta. Tunnemme parasympaattisen hermoston ja vagushermon aktivoitumisen turvan tunteena. Tällöin mieli ja keho rauhoittuu eikä aivojen tarvitse enää olla hälytystilassa.

Turvan tunne alkaa syntyä itseä hoivatessa. Kun alkaa tietoisesti harjoitella parasympaattisen hermoston aktivoimista, se alkaa vähitellen näkyä turvan tunteen vahvistumisena. Keinoja turvan tunteen vahvistamiseen ovat esim. läsnäoloharjoitukset ja rentoutuminen, rauhallinen venyttely, jooga ja muut rauhoittavat liikuntalajit, rentouttavissa kehohoidoissa ja hieronnoissa käyminen, luovien menetelmien käyttäminen (maalaaminen, taidepäiväkirja, kirjoittaminen), fyysisestä terveydestä ja riittävästä unenmäärästä huolehtiminen jne.

Turvattomuuden tilasta ei pääse pois järkeilemällä, vaan hermoston rauhoittumisen kautta. Kun oppii pitämään itseään turvan tilassa mahdollisimman tietoisesti ja usein, voi auttaa hermostoa säilyttämään lepotilan.

Omaan arkeen voi tietoisesti luoda rauhoittumisen hetkiä. Voit kirjoittaa paperille ylös asioita, jotka sinua rauhoittavat ja rentouttavat ja tehdä näitä asioita n. 15 minuuttia päivittäin. Näin autat hermostoasi rauhoittumaan ja luot sitä kautta elämääsi levollisuutta ja turvaa.

Lähteitä:

Vahvista sisäisen turvan tunnettasi -verkkokurssi (Maiju Palin)

Miksi siili kiroilee? Tunnetaitokirja. (Jenni Sofia ja Milla Paloniemi)

Sydänvoimaa muutokseen. Lempeitä matkaeväitä omalle polulle ja elämän myllerryksiin. (Anna Taipale)