Kasvun Taian blogi

Blogissani on tänään vieraskynäpostaus, blogihistoriani ensimmäinen. Puheenvuoron saa Sari.

---

Mutta kun minä haluan sen!!

Mä haluaisin kiitos edes joskus lukea lehden rauhassa!

Et sinä päätä kun minä päätän!

En haluuu-uuu!

Kuulostaako tutulta? Ainakin meidän perheessämme kolmevuotiaan, melkein viisivuotiaan ja kahden aikuisen kesken tulee joka päivä tilanteita, joissa vähintään kaksi ihmistä haluavat täsmälleen eri asioita. Tai molemmat lapset haluavat täsmälleen samaa asiaa, kuten vaikka sitä yhtä lelua tai juuri tuonväristä liitua. Aikuinen haluaa juoda rauhassa kahvia, lapsi haluaa aikuisen mukaansa leikkimään. Ja niin edespäin.

Toisaalta vanhempi pystyy katsomaan asiaa isommasta näkökulmasta, pystyy ehkä odottamaan hetken, ja ymmärtää, että lapsi ei tarvitse asioita kiusallaan. Ja toisaalta vanhempikin saa tarvita asioita. Vanhempikin saa olla väsynyt, ja vanhempi saa haluta välillä omaa rauhaa. Mitä vähemmän vanhemmalla on omassa tankissa tahdonvoimaa, sitä vaikeampi on olla empaattinen ja läsnäoleva ja kärsivällinen sitä omaa kullannuppua kohtaan.

Vanhemmat siis tarvitsevat terveen itsekkyyden taitoja: omien tarpeiden tunnistamista, rajojen pitämistä, avun pyytämistä ja niin edelleen. Vaan mistä tietää, mikä on tervettä itsekkyyttä ja mikä ihan puhdasta muiden laiminlyömistä? Se on nimittäin yksi niistä peloista, joka usein nousee pintaan, kun pitäisi olla itsekäs. Mistä tiedän, että en lipsahda sinne toiseen ääripäähän, että ajattelen vain omaa itseäni ja laiminlyön täysin muut ihmiset?

Tässä blogitekstissä kerron yhden näkökulman, jonka kautta peilaamalla voi varmistaa, että omien tarpeiden opettelu pysyy terveen itsekkyyden puolella, eikä lipsahda laiminlyömisen puolelle.

Kenen tarpeista minä olen vastuussa?

Jokainen on lähtökohtaisesti vastuussa omista tarpeistaan. Vanhempina me olemme lisäksi vastuussa lastemme tarpeista siltä osin kuin he eivät itse osaa niistä vielä huolehtia. Pienen vauvan kohdalla vanhemmat ovat vastuussa siitä, että he kuuntelevat lapsen viestejä ja pyrkivät vastaamaan niihin oikea-aikaisesti ja täsmällisesti. Isomman lapsen kohdalla vastuu vähenee asteittain. Toisten aikuisten ja kanssakansalaistemme tarpeista olemme vastuussa yleisen yhteiskunnallisen järjestyksen tasolla, niin että kohtelemme kaikkia lähtökohtaisen kunnioittavasti, maksamme veromme ja noudatamme liikennesääntöjä. Noin esimerkiksi.

Välillä tämän unohtaa. Olemme ehkä tottuneet siihen, että lapsemme tarvitsevat meitä Aina Ja Kaikessa, vaikka oikeastaan he ovat kasvaneet jo aika isoiksi. Tai ajattelemme, että olemme vastuussa toisen ihmisen tunteista, ja joustamme omista tarpeistamme ettei toiselle tulisi paha mieli. Tai kuvittelemme jo etukäteen, että toinen ihminen todennäköisesti sanoo ei, vaikka emme ole edes kysyneet mitään.

Laiminlyömistä on se, että ohitan sellaisen ihmisen tarpeet, josta olen aidosti vastuussa – lasteni, sairaiden läheisten, tai jonkun muun, joka ei pysty itsestään huolehtimaan. Tai nostan tärkeämmäksi sen, mitä minä haluan, ohi sen, mitä toinen tarvitsee. Aina on jotain sellaista, mitä haluaisin, jos minun ei tarvitsisi huolehtia kenenkään muun tarpeista: haluaisin ajaa moottoritiellä kahtasataa, nukkua puolillepäivin, olla maksamatta veroja. Aikuisuuteen kuuluu se, että oman itsensä lisäksi on vastuussa muistakin.

Tervettä itsekkyyttä puolestaan on huolehtia niistä tarpeista, joista on aidosti itse vastuussa – siltä osin kuin niistä on vastuussa.

Jos vauvani on täysimetyksellä ja kieltäytyy pullosta, niin on tervettä itsekkyyttä jättää menemättä baariin kavereiden kanssa, jos se aiheuttaisi vauvalle ruokailuongelmia ja minulle itselleni ahdistusta ja huolta vauvan hyvinvoinnista. Jollekulle saattaa tulla siitä paha mieli, mutta toisten aikuisten paha mieli ei ole minun vastuullani. Tervettä itsekkyyttä on myös huomioida, tarvitsisinko sen baari-illan sijasta jotain toisenlaista omaa aikaa, ja miten sen voisi toteuttaa ilman, että lapsi tai minä kärsimme.

Jos puolestaan tiedän, että lapsen tarpeista (ruoka, läheisyys, turvallisuus) on huolehdittu silloinkin, kun olen pois, eikä minua itseäni ahdista olla iltaa poissa lapseni luota, niin silloin mikään ei estä viettämästä omaa aikaa vaikkapa baarissa kavereiden kanssa.

Minun ja lapseni lisäksi päätös tietysti vaikuttaa niihin ihmisiin, jotka ovat kutsuneet minut mukaansa. He saattavat olla pettyneitä siihen, etten tule mukaan, tai loukkaantuneita, että valitsen perheen enkä heitä. Voin hyvin olla empaattinen ja ymmärtäväinen heidän suhteensa – tottakai on mälsää, jos omat suunnitelmat joskus kariutuvat. Minä en kuitenkaan ole vastuussa heidän tarpeistaan, eikä minun tarvitse joustaa omasta hyvinvoinnistani, jotta he saisivat mitä haluavat. (Ihminen, joka yrittää sellaista vaatia, pistää itse asiassa oman haluamisensa minun tarpeideni edelle, eikä sekään ole järin kunnioittavaa.)

Mistä sitten tietää, mikä on haluamista ja mikä on tarvitsemista?

Itse ajattelen sen näin: Ihmisillä on luontaisesti erilaisia tarpeita. Fyysiset tarpeet, kuten ruoan, levon ja läheisyyden tarve, ovat usein helppoja hyväksyä. Emotionaaliset ja henkiset tarpeet, kuten empatian, kuulluksi ja nähdyksi tulemisen, järjestyksen ja yhteyden tarpeet, ovat välillä vaikeampia hahmottaa, mutta ne ovat ihan yhtä keskeisiä kuin fyysisetkin tarpeet.

Halu kohdistuu johonkin strategiaan, jolla yritän täyttää tarvettani. Tarvitsen järjestystä, joten haluan siistin keittiön. Tarvitsen lepoa ja rauhaa, joten haluan lukea lehden ja juoda kupin kahvia. Tarvitsen yhteyttä toisiin, joten haluan lähteä baariin kavereiden kanssa. Ja niin edespäin. Sama pätee lapseen: hän tarvitsee leikkiä ja hassuttelua, joten hän haluaa juuri sen lelun, joka sisaruksella on kädessä, koska se herätti hänessä jonkun inspiraation.

Tarpeista tinkiminen johtaa fyysiseen ja henkiseen loppuunpalamiseen. Tarpeita voi kuitenkin kohdata monilla eri strategioilla – vaikka ne eroaisivatkin siitä, mitä alunperin halusin. Usein halu kertoo tärkeitä asioita niistä tarpeista, joita sen strategian taustalla on, ja sen vuoksi on tärkeää huomata, mitä haluan. Samoin on tärkeää huomata, mitä lapsi haluaa, ja opetella tulkitsemaan siitä, mitä hän mahdollisesti tarvitsee. Terveelle itsekkyydelle keskeistä on kuitenkin se, että jos se oma halu ei kohtaa muiden tarpeita, niin silloin strategiaa muutetaan. Edelleenkään en ohita tarpeitani, vaan sen sijaan pyrin kohtaamaan ne tavalla, joka huomioi myös muiden tarpeet.

Jos joudun kieltäytymään jonkun toisen ehdotuksesta, koska se ei vastaa omia tarpeitani, voin silti tehdä sen kunnioittavasti ja selkeästi. Sillä ehkä vastaan toisen ihmisen nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarpeeseen. Kun lapsi pyytää kaupassa jotain sellaista, mitä ei voida nyt hankkia, niin voin vastata, että totta, se on hieno, sinä haluaisit sen, ja nyt se ei ole kauppalistalla.

Tervettä itsekkyyttä on se, että kunnioitan kaikkien tarpeita, ja huolehdin niistä, joista olen itse aidosti vastuussa. Käytännössä sen opettelu on joskus todella vaikeaa. Kohti tervettä itsekkyyttä -kursseilla harjoitellaan juuri näitä teemoja luottamuksellisessa ja kunnioittavassa hengessä. Verkkokurssi alkaa 11.3. ja Helsingin iltakurssi 25.3. Lue lisää: http://lupaollamina.fi/terve-itsekkyys.

---

Sari Paavilainen on opettaja, valmentaja ja kahden lapsen äiti. Sari auttaa vanhempia stressaamaan vähemmän ja onnistumaan enemmän, välineinään kurssit, valmennukset, blogi ja uutiskirje. Sarin verkkosivuilta lupaollamina.fi voit tilata sähköpostiisi ilmaisen Hyvän vanhemmuuden minikurssin – tai tule mukaan Kohti tervettä itsekkyyttä -kurssille verkossa tai Helsingissä Ipanaisella!

Lapsen emotionaalinen turvallisuuden tunne kehittyy kosketuksen kautta. Jos lapsi saa pienenä hellyyttä, hänen on helpompi itsenäistyä kuin sellaisen, joka on saanut vähemmän läheisyyttä. Lapsi kehittyy vuorovaikutuksessa aikuisen kanssa, ja kaikista vuorovaikutuksen muodoista kosketus on syvällisin. Kosketus on suora väylä ihmiseen.

Jukka Mäkelän mukaan kosketuksella pitäisi olla lapsiperheiden terveysneuvonnassa yhtä keskeinen osa kuin unella, ravinnolla tai liikunnalla. Kuka pitää huolen, että lapsi saa tarpeeksi halauksia?

Hellät kosketukset kulkeutuvat syvälle aivoihin alueelle, jossa ihminen muodostaa kokonaiskuvaa kehostaan ja mielestään. Kosketuksella on keskeinen merkitys siihen, millaiseksi ja kuinka ehyeksi lapsi itsensä tuntee. Kun lasta silitetään, erittyy oksitosiinihormonia, joka tuottaa mielihyvää. Se parantaa stressin säätelyä, laskee verenpainetta ja lievittää kipua. Samalla se saa ihmiset luottamaan toisiinsa ja uskomaan toisistaan hyvää.

Antropologissa tutkimuksissa on havaittu, että kulttuureissa, joissa on paljon hyväntahtoista kosketusta, on vähemmän aggressiivista kosketusta. Suomalainen kulttuuri korostaa karaisemista ja yksin selviämistä. Lapset jätetään liian helposti päättelemään itsekseen, että he ovat ok. Sen sijaan meidän pitäisi kertoa heille ajatuksemme monin tavoin. Ihminen tarvitsee hitaita kosketuksia, jotka kulkevat syviä hermosäikeitä pitkin ja kertovat, että minä olen hyvä.

Teen työtä myönteisen koskettamisen parissa. Niin liikuntaleikkitunneillani, jumpparyhmissäni, vauvahierontakursseillani kuin satuhierontatunneillani koskettaminen on keskeisessä osassa. Aina kun kosketamme, tulemme kosketetuksi itsekin. Kosketus on huomioon ottamista ja huomatuksi tulemista. Kädet ovat sydämen jatke.

Lähde: Jukka Mäkelä: Kosketus on lapselle yhtä tärkeää kuin uni, Meidän perhe -lehti 2/2015

Satuhieronta ei ole vain lapsen hyvinvoinnin tukemista, vaan aikuisetkin saavat siitä voimaa ja apua omaan jaksamiseensa. Monet aikuiset ovat kertoneet, että satuhieronnan kautta tulleet rentoutumisen hetket ovat opettaneet heitä itseäänkin ottamaan rauhallisemmin. Kiireen kierteessä olevat aikuiset saattavat kylvää levottomuutta myös lapsiin. Kun aikuinen rentoutuu ja rauhoittuu, se peilautuu myönteisesti lastenkin käytökseen.

Satuhieronta voi olla yksi tapa harjoittaa tietoista läsnäoloa eli mindfulnessia. Pysähtymistä on hyvä harjoitella säännöllisesti, sillä juuri toiminnan ja levon tasapaino luo hyvinvointia. Satuhieronta voi avata portin rauhoittumisen polulle ja läsnäolon maailmaan.

Lepo ja rentoutuminen ovat meille itsellemme kullanarvoisia hetkiä. Rentoutuminen palvelee myös ympärillämme olevia: rentoutuneina pystymme kohtaamaan ihmiset ystävällisemmin ja rennommin. Kun tunnet tien rentoutumiseen, pystyt paremmin tukemaan myös lastasi rentoutumisen opettelussa.

Suhde omaan itseen on kaikista ihmissuhteista tärkein. Oman itsen kuuntelu, arvostaminen ja rakastaminen ovat asioita, joita on hyvä harjoittaa joka päivä. Pienet positiiviset hetket ja ajatukset voivat olla käänteentekeviä omalle hyvinvoinnille ja oman voiman löytymiselle.

Vanhemmille suunnatuilla satuhierontakursseilla tehdään sisäinen sopimus Voin hyvin, jossa vahvistetaan ystävyyttä oman itsen kanssa ja otetaan vastuu omasta hyvinvoinnista. Jokaisella on lupa ja oikeus tehdä valintoja, jotka tukevat omaa hyvinvointia.

Tervetuloa voimaantumaan ja tutustumaan satuhierontaan!

Satuhieronta on rentoutumista ja rauhoittumista ilon ja leikin kautta. Satuhieronnan avulla pääsee löytöretkeilemään lapsen kanssa satujen ja myönteisen kosketuksen polulle. Se on satujen ja mielikuvien yhdistämistä kosketukseen ja kevyeen hierontaan. Satuhieronta on läsnä olevaa vuorovaikutusta ja lapsen itsetunnon tukemista. Satuhieronta mahdollistaa jakamattoman huomion hetkiä ja nähdyksi tulemista.

Myönteisen kosketuksen merkityksestä

Tällä lapsilähtöisellä ja luovalla menetelmällä on myönteisiä vaikutuksia niin lasten kuin aikuistenkin hyvinvointiin. Satuhieronnassa yhdistyy kaksi lapsen kasvun ja kehityksen kannalta olennaista asiaa: satu ja hyvä kosketus. Myönteinen kosketus on edellytys tasapainoisen tunne-elämän kehittymiselle. Lapsilla on luontaisesti synnynnäinen halu rakentavaan yhteyteen. Perusturvallisuus ja kiintymyssuhteet syntyvät pienistä toistuvista asioista, kohtaamisista, katseista, sanoista, kosketuksesta — siitä, että on arvokas ja tärkeä.

Lapsi ei tiedä, että häntä rakastetaan, ellei hänelle kerrota sitä. Kolme tärkeintä kanavaa ovat hyväksyvä katse, kosketus ja läsnäolo. Satuhieronnassa yhdistyvät nämä kaikki. Jakamaton huomio ja myönteisen kosketuksen viestit vahvistavat lapsen oman arvokkuuden kokemusta. Parhaimmillaan satuhieronnan avulla voidaan tukea myönteistä vuorovaikutussuhdetta. Jakamaton huomio tankkaa lapsen tunneakkua.

Jokainen meistä—ikään katsomatta—tarvitsee myönteistä kosketusta voidakseen hyvin. Myönteinen kosketus kertoo, että meistä välitetään ja meidät nähdään. Juuri tästä satuhieronnassa on kyse: kun olemme kosketusyhteydessä, olemme enemmän läsnä. Kosketus rentouttaa ja rauhoittaa. Kun viestimme myönteisellä katseella ja kosketuksella, yhteys menee sydämen tasolle asti. Kosketus ja yhteys toisiin ihmisiin on kirjaimellisesti elämänvoimaa.

Kiintymys läheisiin on ihmisen suurin turvallisuuden tunteen tuoja

Turvallinen yhteys tarkoittaa lapselle sitä, että hän voi luottaa olevansa aikuisen silmissä tärkeä ja arvokas juuri sellaisena kuin hän on. Ja että juuri tämä aikuinen vastaa hänen tunnetarpeisiinsa. Turvallisen kiintymyssuhteen luomiseen vaikuttaa aikuisen kyky ilmaista aitoja, myönteisiä tunteita. Lapselle voi osoittaa rakkauttaan myönteisellä kosketuksella ja antamalla jakamatonta huomiota. Lapselle on tärkeää kertoa usein, mitä positiivista hänessä näkee ja mistä hänessä iloitsee. Myös satuhierontaan voi liittää näitä viestejä: Sinä olet aarre. Sinä olet arvokas. Sinä olet rakas ja tärkeä. Kiitos, että olet elämässäni. Miten uskomaton onni minua onkaan kohdannut, kun olen saanut näin upean, kauniin ja ihanan lapsen.

Yhdessä vietetty aika

Yhdessä vietetty aika on edellytys hyvän suhteen luomiselle lapsen kanssa. Vanhemman käsi ja kosketus on lapselle sata kertaa arvokkaampaa kuin kännykkä, kaukosäädin tai hiiri. Vanhemman kannustava katse ja hyvä kosketus pysyy lapsen mielessä koko eliniän. Lastenpsykiatri Ross Campbell on sanonut: Jakamaton huomio ei ole mitään sellaista, mitä on mukavaa antaa lapselle, mikäli aikaa liikenee. Se on lapsen kipeä tarve.

Tämä kirjoitus on julkaistu 4.2.2015 sivustolla Lupa olla minä vieraskynäbloggauksena.

Olen tehnyt unelmapäivä-harjoitusta useassa eri yhteydessä. Kursseilla ja erilaisissa hyvinvointiin liittyvissä päivissä. Haluan jakaa tämän harjoituksen myös teidän kanssanne, sillä se saattaa selkeyttää omia arvoja, valintoja ja itselle ihanteellista elämäntapaa.

Millainen olisi unelmaelämäsi arkipäivä?

Millainen toivoisit jokaisen päiväsi olevan? Miten haluaisit viettää unelmaelämäsi arkipäivän?

• Millainen olisi unelmapäiväni?
• Miltä minusta tuntuisi?
• Millainen mielentilani olisi?
• Mitä päivääni kuuluisi?
• Missä olisin?
• Mitä tekisin?
• Kenen kanssa olisin?
• Miltä ympärilläni näyttäisi?

Millainen olisi aamuni, johon herään? Millainen olisi päiväni? Entä iltani? Millaisin fiiliksin kävisi nukkumaan ja mitä ajattelisin kuluneesta päivästä?

Vastaukset kysymyksiin voivat antaa vihjeitä mm. näistä asioista:

• Mitä kaipaisin elämääni lisää?
• Mitä tärkeää elämästäni puuttuu nyt?
• Minkälaisia asioita tekisin, jos minulla olisi enemmän aikaa tai jos todella valitsisin?
• Mitä todella arvostan?

Mieti seuraavaksi unelmapäivän toteutusta nykyisessä elämäntilanteessa:

• Minkälaisia elementtejä unelmapäivästä voisin toteuttaa nyt heti, tässä arjessa?

Mieti luovasti millaisen päivän voisit toteuttaa ja kokeile sitä. Kokeileminen saattaa tuoda paitsi tyydytystä myös uusia oivalluksia siitä, mitä oikeastaan kaipaakaan. Vähitellen voit tuoda unelmapäivääsi ja tavallista arkipäivääsi yhtä lähemmäs toisiaan. Vaikka tekisit vain pieniä tekoja toisin, ajatus unelmapäivästä voi inspiroida, sitä kautta pienet päivittäiset tapahtumat liittyvät johonkin suurempaan ja merkityksellisempään.

Unelmointi on voimakas kanava oman elämän hyväksi tekemiseen. Se on paljon enemmän kuin hyvien ajatusten tuoma hetken mielihyvä tai hetken pako arjen haasteista. Omien unelmien miettiminen ja niistä kirjoittaminen ja puhuminen ovat hyvä tapa vauhdittaa unelmien toteutumista. Sanat muuttuvat todeksi ja uusia mahdollisuuksia avautuu uudenlaisen havaitsemisen, toiminnan ja muiden tarjoamien tilaisuuksien kautta.

Millaisia ajatuksia sinussa herättää unelmapäivä-harjoitus?