Kasvun Taian blogi

Tulin äidiksi 29-vuotiaana. Olin ajatellut etukäteen, että minusta tulee ihana äiti. Olin opiskellut sosionomiksi ja ollut töissä päiväkodissa. Olin toimintaterapeuttiopintojeni loppusuoralla odottaessani esikoista. Olin tehnyt vuosia töitä lasten harrasteryhmien ohjaamisen parissa. Lasten maailma oli minulle tuttua. Ja koska lasten kanssa oleminen oli minulle tuttua, ajattelin, että myös vanhemmuus on minulle helppoa ja ihanaa.

Kuvitelmat ja todellisuus

Sain esikoisen, joka oli kovin itkuinen, hän itki vatsavaivojaan monta tuntia päivässä. Olin etukäteen kuvitellut, että kun minusta tulee äiti, olen pullantuoksuinen ja kun mies tulee töistä kotiin, meillä on aina hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Ja niitä vastapaistettuja pullia. Ja olemme lapsen kanssa iloisia ja onnellisia. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kun mies tuli töistä kotiin, olin vastassa usein kiukkuisena ja ehkä juuri ja juuri olin ehtinyt vaihtaa päälleni päivävaatteet. Ruokaa yleensä oli, mutta niitä ihania vastapaistettuja pullia ei ollut koskaan. Pääasiassa olin aika kiukkuinen ja olin jatkuvasti väsynyt. En osannut antaa hoitovastuuta miehelle, sillä minun piti suorittajaäitinä hoitaa kaikki itse. Niin lapsi, koti kuin kaikki muukin. Suorittaminen, joka oli ollut pitkään läsnä elämässäni ja näkynyt opiskeluissani, oli siirtynyt vanhemmuuteen.

Jatkuvaa suorittamista

Parin vuoden päästä syntyi vielä toinen lapsi. Arki asettui uomiinsa ja moni asia sujui hyvin. Kävimme kerhoissa, puistossa ja tapasimme ystäviä. Tykkäsin olla kotona lasten kanssa. Luimme paljon kirjoja, loruttelimme, leikimme. Meillä oli mukavaa, mutta minä olin usein kireä kuin viulunkieli. En osannut rentoutua ja rauhoittua. Harvoin pysähdyin hetkiin. Koko ajan piti tehdä jotain. Piti tehdä ruokaa, pyykätä, leikkiä lasten kanssa, siivota kotia. Vaikka tein paljon lasten kanssa, en omasta mielestäni kuitenkaan osannut tehdä asioita oikealla tavalla. Aina olisin voinut tehdä paremmin. Puhuin itselleni rumasti. Näin itseni rumana ja usein huonompana kuin muut. Äitinä tiesin olevani hyvä ja meillä oli moni asia todella loistavasti. Silti soimasin tapaani olla vanhempi. Olin usein stressaantunut, ja stressi johti uniongelmiin.

Mindfulnessista apua koko elämään

Löysin mindfulnessin muutama vuosi sitten. Menin kurssille löytääkseni apua unettomuuteeni. Ajattelin, että saan elämääni keinon, jolla voin vaikuttaa unettomuuteeni. Ensimmäisen kurssin käyminen johti seuraavaan ja taas seuraavaan. Mindfulness alkoi avautua minulle pikku hiljaa. Hain keinoa unettomuuteeni, onnekseni sain mindfulnessista paljon enemmän. En pelkästään yhtä keinoa vaan kokonaan uudenlaisen hyvinvoivan elämäntavan. Opin olemaan rennompi ja levollisempi arjessa. Koko ajan ei tarvitse tehdä jotain. Opin pysähtymään hetkiin. Opin olemaan myötätuntoisempi itselleni ihmisenä ja vanhempana. Opin näkemään elämässä ja arjessa kauneutta ja positiivisuutta. Muistan joskus ajatelleeni, että hokema Onni löytyy arjesta on suuri vitsi. Arki on pakkopullaa ja ikävää, onni löytyy lomalta tai viikonlopusta. Arki tuntui suorittamiselta eikä silloin ole aikaa miettiä onnellisuutta tai pysähtymistä. Nyt arki tuntuu parhaalta osalta elämää. Arki pienine kohtaamisineen ja hetkineen.

Minun mindfulness-polkuni johti myöhemmin ohjaajakoulutukseen asti. Mindfulness on tuonut niin paljon hyvää elämääni, että haluan tarjota myös muille vanhemmille mahdollisuuden tutustua mindfulnessiin.

Minulta kysellään usein, miten auttaa taapero- tai leikki-ikäistä lasta rauhoittumaan unille. Mitä lempeitä keinoja on tukea lapsen rauhoittumista? Kun lapsen mieli on levollinen, on helpompi myös nukahtaa. Jokaisella vanhemmalla on varmaankin kokemuksia siitä, että sillä hetkellä, kun pitäisi rauhoittua unille, lapsi juokseekin pitkin kotia, nousee sängystä kymmenen kertaa ylös pissalle ja juomaan ja taistelee unta vastaan.

Uskon, että positiivisten asioiden vahvistaminen on toimivampaa kuin lapsen kouluttaminen vuorovaikutuksen torjumisella. Tässä muutama keino positiiviseen nukahtamishetkeen.

• On hyvä oppia näkemään lapsesta väsymyksen merkit ja reagoida niihin ajoissa. Yliväsynyttä lasta on vaikea rauhoitella unille, kun aivot ovat ylikierroksilla. Monesti nukkumaanmenon aikaistaminen auttaa.
• Iltasatu on miellyttävä ja ihana rutiini. Lapsen nukahtamista tukemaan on kirjoitettu myös erityisiä, rentoutumista tukevia satuja. Esimerkiksi suosioon noussut kirja Kani joka tahtoi nukahtaa ja saman kirjailijan uudempi kirja Norsu joka tahtoi nukahtaa. Kirja Nuutti Pikkukuutti on lempeä ja suloinen nukahtamistarina, joka johdattaa rentoutumisen polulle. Tämän kirjan mukana on myös cd-levy, jossa on kirjan tarina luettuna. Pikkukarhun nukkumaanmenokirja johdattaa lapsen meditatiiviselle matkalle kohti unta.
• Mindfulness-tyyppiset harjoitukset auttavat lasta rauhoittumaan ja keskittymään esimerkiksi hengitykseen tai kehoaistimuksiin. Lapsen voi opettaa keskittymään vaikkapa hengitykseen asettamalla pehmolelun lapsen vatsan päälle ja ohjaamalla lasta kohdistamaan hengitystä vatsaan.
• Lapsen koskettaminen pumpulipallolla nukkumaanmenohetkellä esimerkiksi kasvoihin ja käsiin auttaa lasta keskittymään kosketuksen aistimiseen.
• Koskettaminen auttaa lasta rauhoittumaan. Kun laitat lapsen nukkumaan kosketa lempeän napakasti yhtä kehonosaa kerrallaan ja sano: Varpaat käy nukkumaan, jalkapohjat käy nukkumaan, nilkoille hyvää yötä… Etene näin koko keho päälaelle asti. Tämä rauhoittaa molempia, sekä vanhempaa että lasta. Ajatuskaruselli hidastuu, kun huomio siirtyy päästä kehontuntemuksiin.
• Satuhieronta tukee lapsen rentoutumista ja rauhoittumista. Olen aiemmin kirjoittanut blogitekstin Satuhieronta auttaa lasta nukahtamaan.

Millaisia keinoja sinulla on tukea lapsen rauhoittumista unille?

Voit lukea myös seuraavat kirjoitukseni:

• Hellyystankkaus osana iltarutiinia
• Iltavillit iltarallit–vinkkejä iltojen rauhoittamiseksi </ul>

Moni vanhempi ja lasten kanssa työskentelevä miettii, miten tukea lapsen kykyä rauhoittua ja miten auttaa lasta säätelemään tunteitaan. Mistä löytää tietoa näistä asioista? Mistä löytää käytännön keinoja? Näitä olen myös itse miettinyt sekä vanhempana että ammattilaisena.

Lapsi oppii käyttäytymisensä säätelyä vain sopivasti kuormittuneena. Miellämme lapsen helposti huonokäytöksiseksi, jos hänen käyttäytymisensä ei mielestämme sovi tilanteeseen. Esimerkiksi sukujuhlissa energiaa pursuvaa ja liikkeeseen pyrkivää lasta pidetään usein kurittomana. Näennäisesti huonossa käyttäytymisessä on kuitenkin kyse oman kuormituksen säätelystä. Lapsi säätelee omaa stressiään liikkeen avulla. Jos säätelyyn ei ole mahdollisuutta tai sen tarve sivuutetaan, kuormitus kasvaa liian suureksi. Kuormitus ei ole itsessään huono asia. Oleennaista on tasapaino, jota voi tavoitella säätelemällä kuormituksen lisäksi vireyttä ja tunteita sekä vahvistamalla sisäistä rauhoittumisjärjestelmää. Näitäkin keinoja voi oppia jo lapsena.

Kirja Tenavat tasapainoon. Näin autat lasta säätelemään vireyttä ja kuormitusta antaa keinoja lapsen vireystilan, kuormituksen ja tunteiden säätelyn sekä sisäisen rauhoittumisjärjestelmän vahvistamiseen. Lisäksi kirjassa on perustietoa vireyden ja kuormituksen taustalla olevista tekijöistä. Kirjan keinoissa yhdistellään mindfulnessia, toimintaterapiaa ja sensorisen integraation terapiaa. Kirjan kirjoittaja Merja Tompuri on toimintaterapeutti.

Koska hyvinvoiva aikuinen vahvistaa lapsen hyvinvointia, kirjassa on kiinnitetty huomiota myös aikuisten tasapainon tukemiseen. Kirjassa on runsaasti erilaisia tehtävä- ja lomakepohjia sekä aikuisen käyttöön että lapsen kanssa tehtäväksi. Aikuinen pystyy arvioimaan esimerkiksi oman arjen tasapainoa lomakkeen kysymysten avulla ja lapsen kanssa pystyy miettimään vaikkapa omia ikäviä tunteita ja ilon aurinkoa.

Kirjassa on paljon harjoituksia ja tarinoita, joita on helppo hyödyntää lapsen kanssa. Harjoitukset ovat konkreettisia ja lapsen maailmaan vietyjä. Pidin erityisesti näkökulman vaihtamiseen ja kiukun tunteen käsittelyyn liittyvistä harjoituksista. Mieleeni jäi erityisesti tunnepommi-harjoitus. Kuinka kuvaavaa: Tunnepommi. Mikä sen voi sytyttää? Kuinka pitkä pommin sytytyslanka on? Mitä tapahtuu, jos pommi räjähtää? Miten räjähdys vaikuttaa ympäristöön ja toisiin ihmisiin? Pidin myös uhka- ja puolustusjärjestelmän toimintaan liittyvästä teoriaosuudesta ja harjoituksista. Tarina Manteli-koirasta kuvaa hyvin lapsentasoisesti sitä, mitä stressireaktiossa tapahtuu ja mikä tarkoitus stressireaktion heräämisellä on.

Sain kirjasta ajatuksia ja myös ihan konkreettisia harjoituksia niin lasten tunnetaito- kuin mindfulness-ryhmiinkin. Kirja sopii mielestäni hyvin erityisesti lasten kanssa työskenteleville (päiväkotien, kerhojen, alakoulun henkilökunta), terapeuteille (fysioterapeutit, toimintaterapeutit, puheterapeutit), mindfulness-ohjaajille, lasten tunnetaito-ohjaajille yms. Lisäksi kirja sopii vanhemmille, jotka etsivät keinoja lapsen tunteiden säätelyn ja rauhoittamisjärjestelmän tukemiseen.

Sain kirjan arvostelukappaleeksi PS-kustannukselta.

Jokainen lapsi kiukustuu, raivostuu, turhautuu. Se on hyvä asia, sillä sopiva määrä turhautumista saa ponnistelemaan ja kasvua ja kehitystä liikkeelle, kunhan samalla onnistumisen kokemuksiakin on riittävästi.

Pienen lapsen tunteidensäätelykyky on vielä kehittymätön. Hän ei kiukuttele pahuuttaan. Kiukkukohtauksen iskiessä lapsi tuntee neuvottomuutta tunteidensa keskellä. Lapselta ei pidä vaatia asioita, joihin hän ei vielä kehityksensä puolesta ole valmis.

Aivojen alatie

Kiukun hetkellä aivot menevät helposti aivojen alatielle eli hätätilaan. Kiukku sumentaa aivot niin, ettei mikään järkevä puhe mene perille. Silloin lapsi tarvitsee rinnalleen turvallisen ja rauhallisen aikuisen, jotta hän pystyy koostamaan itsensä aikuisen tuella. Lapsi tarvitsee kiukun hetkellä varmuutta siitä, että aikuinen rakastaa häntä kiukkuamisesta huolimatta. Jos aikuisen aivot menevät alatielle lapsen kiukutessa ja aikuinen huutaa ja raivoaa, se voi olla lapselle hyvin pelottava kokemus. Vanhemman tehtävänä on kannatella lasta romahduksen hetkellä ja tukea lasta tunteiden säätelyn kehittymisessä. Lapsen on helpompi rauhoittua, kun aikuinen pysyy rauhallisena.

Aikuinen voi estää aivojen alatielle menoa esimerkiksi pitämällä huolta omasta hyvinvoinnistaan ja jaksamisestaan, tunnistamalla omia tunteitaan sekä niiden taustalla olevia tarpeita ja miettimällä jo etukäteen itselleen rauhoittumiskeinoja. Näitä rauhoittumiskeinoja voivat olla vaikkapa hengittäminen syvään, vesilasin juominen ja rauhoittava sisäinen puhe.

Turvallinen aikuinen lapsen tukena

Pitelemätön raivo on lapselle pelottava kokemus. Kiukkukohtaus kertoo, että lapsen kestokyky on tullut täyteen. Lapsen näkökulmasta tunteiden hallinnan menettäminen on totaalinen romahdus. Lapsen jättäminen yksin haastavien tunteiden kanssa tekee tilanteesta vielä pelottavamman. Lapsi tarvitsee turvallisen aikuisen apua kestääkseen tunneryöppynsä.

Vihaisiin tunteisiin on kaikilla lupa. Oikeus vihan tunteeseen ei kuitenkaan oikeuta mihin tahansa tekoon. Itsensä, muiden ja tavaroiden vahingoittaminen pitää kieltää ja estää. Lapselle voi ehdottaa sallittuja tapoja purkaa kiukkua. Näitä tapoja voivat olla vaikkapa jalkojen tömistäminen, käsien puristaminen nyrkkiin tai erilaiset itsen rauhoittamiskeinot hengittämisen avulla.

Mikä auttaa sinua rauhoittumaan kiukun hetkellä? Millaisia tapoja kiukun purkamiseen olet opettanut omille lapsillesi?

Myötätunto itseä kohtaan on välttämätöntä hyvälle vanhemmuudelle. Olemalla myötätuntoinen itselleen vanhempi kestää paremmin turhautumiset ja hankaluudet, joita vanhemmuuteen liittyy. Tuolloin vanhemmuus tuntuu vähemmän rankalta ja sisältää enemmän iloa.

Monet vanhemmat suhtautuvat itseensä hyvin kriittisesti, ja myötätunnon osoittaminen itselle voi tuntua hyvinkin vieraalta ajatukselta. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että myötätuntoisesti omiin epäonnistumisiin ja puutteisiinsa suhtautuvat voivat huomattavasti paremmin kuin ne, jotka jatkuvasti kritisoivat ja syyttelevät itseään.

Jokainen vanhempi menettelee joskus väärin. Tiuskii tai on huomaamatta lasta. Kun suhtaudumme itseemme myötätunnolla, on helpompi kestää nämä puutteet itsessään vanhempana ja pyytää käytöstään anteeksi. Tämä auttaa lasta tuntemaan, että häntä rakastetaan ja myös tekee lapselle tiettäväksi, että vanhemmat ovat myös inhimillisiä, erehtyväisiä ihmisiä. Ja virheet eivät ole mikään maailmanloppu.

Epätäydellisyys kuuluu elämään

On tärkeää pyytää lapseltaan anteeksi, kun on mennyt liian pitkälle, mutta yhtä tärkeää on olla kritisoimatta itseään liikaa. Etenkään lapsen nähden. Unohdin käydä hakemassa bensaa, vaikka tankki on melkein tyhjä! Kyllä minä olen tyhmä ja vastuuton. Tämä viestii lapselle, että itsensä kritisoiminen on arvostettavaa ja asianmukainen reaktio, kun ei ole tyytyväinen itseensä. Mutta kuka meistä haluaa lastensa kärsivän itsekritiikin kourissa samalla tavalla kuin on itse joutunut kärsimään? Jos vanhempi repii itsensä kappaleiksi silloin, kun on itse töpeksinyt, hän lähettää lapsilleen väärän viestin. Paljon parempaa esimerkkiä antaa, kun oman rajallisuutensa myöntää lasten edessä selvästi, mutta myötätuntoisesti: Onpa ärsyttävää. Unohdin käydä ostamassa bensaa ja nyt tankki on tyhjä. Töissä on viime viikolla ollut melkoinen kiire, joten eipä mikään ihme, että se unohtui. Bensaa taitaa kuitenkin olla sen verran, että pääsen huoltoasemalle.Esimerkin näyttäminen lapselle on yksi tehokkaimmista keinoista opettaa lapsia suhtautumaan itseensä myötätuntoisesti. Tärkeää on opettaa lapsille, että virheiden tekeminen on sallittua ja että epätäydellisyys kuuluu elämään.

Ennen kuin alkaa torua lasta, vanhemman kannattaisi miettiä, onko hänen omassa reaktiossaan kyse egon puolustamisesta. Samastuuko vanhempi lapseensa, jolloin hän kokee tämän huonon käytöksen antavan hänestä itsestään huonon vaikutelman? Kun lapsi vääntelehtii ravintolassa koko ajan eikä pysty istumaan hiljaa paikallaan, onko ongelmana todella vääntelehtiminen vai se, että muut paikalla olevat ajattelevat äidin tai isän olevan huono vanhempi, koska lapsi käyttäytyy huonosti? Jos vanhempi ei pysty myöntämään, että kyse on hänestä itsestään ja suhtautumaan myötätuntoisesti tämän erittäin inhimillisen reaktion johdosta, hän luultavasti hoitaa tilanteen huonosti. Jos taas itseensä suhtautuu myötätuntoisesti, on helpompi suhtautua lapseensa myötätuntoisesti.

Mindfulness lisää itsemyötätuntoa

Mindfulness on yksi keino lisätä itsemyötätuntoa omaan elämään. Jotta itselleen voi olla myötätuntoinen täytyy ensin huomata ne hetket, kun soimaa itseään tai tuntee syyllisyyttä ja riittämättömyyttä. Mindfulness auttaa huomaamaan omia ajatuksia. Mindfulnessin myötä voi oppia myös pysymään tässä hetkessä ilman että mieli lähtee ylireagoimaan tilanteisiin. Tietoinen läsnäolo tuo takaisin nykyhetkeen ja mahdollistaa tilanteen tarkastellun tasapainoisesti ja se on itseen kohdistuvan myötätunnon perusta.

Onko sinun helppoa vai vaikeaa suhtautua itseesi myötätuntoisesti vanhempana?

Lähde: Itsemyötätunto. Luovu itsesi soimaamisesta ja löydä itsevarmuutesi, Kristin Neff