Kasvun Taian blogi

Aiheita

21.4.2015
Jaa kavereille:

Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen

Lasten tarpeet, työn vaatimukset, kotityöt, puolison tarpeet, lasten harrastukset, vanhenevat vanhemmat, ystävät ja heidän huolensa, päiväkodin ja koulun vanhempainyhdistys, lemmikit, mökki… ja viimeisenä minä itse. Jos aikaa riittää. Jos edellä mainituilta asioilta sattuisi jäämään aikaa ja energiaa, sitten voisin tehdä jotain itseäni varten. Kuulostaako tutulta?

Koenko itseni tärkeäksi? Annanko itselleni luvan huolehtia itsestäni? Koenko, että minun tarpeillani on merkitystä? Olemalla ensin olemassa, näkyvä ja läsnä itselleni voin olla sitä myös muille. Kuuntelemalla ensin itseäni voin kuunnella aidosti myös muita. Olemalla hyvä itselleni olen parempi myös muiden kanssa. Tuntemalla rakkautta ensin itseäni kohtaan voin tuntea aidosti rakkautta myös muita kohtaan.

Vanhemmuudessa olisi hyvä muistaa, että itsestä huolehtiminen ei ole ketään vastaan. Mistä minä nautin? Voisinko suoda itselleni jotain nautinnollista tänään, huomenna ja myös ensi viikolla? Mitä se voisi olla? Jokaiseen päivään olisi hyvä löytää pieniä hetkiä, jotka tuovat hyvää mieltä ja rauhoittumista. Näitä pieniä hetkiä voivat olla esimerkiksi hyvä ruoka, inspiroiva aikakausilehti, tulppaanikimppu, vartalovoide, oma rauhallinen hetki katsellen ikkunasta ulos, venyttely, rauhallinen iltapalahetki tai vaikkapa jalkakylpy. Olisi hyvä tehdä jotain iloa ja kivaa tuottavaa, vaikka vain muutaman minuutin ajan. Arjen ilolle on luotava kasvualusta.

Olisi tärkeää, että jokaiseen päivään sisältyisi hetkiä, jolloin vanhempi rentoutuu ja lepää ja hetkiä, jolloin vanhempi nauraa. Hyvinvoiva elämäntapa on arvostusta, rakkautta ja ystävällisyyttä itseä kohtaan. Se on päivittäistä asennoitumista ja virittymistä hyviin asioihin, toistuvia pieniä ja isoja valintoja hyvään suuntaan. Hyvinvoiva elämäntapa on sitoutumista omaan hyvinvointiin ja sen pitämistä tärkeänä.

Miten sinä pidät huolta itsestäsi ja lataat akkujasi? Millainen on sinun Oman Hyvinvoinnin Reseptisi?

Avainsanat: vanhemmuus, hyvinvointi