Kasvun Taian blogi

Aiheita

14.4.2015
Jaa kavereille:

Mitä mindfulness on tuonut elämääni?

Mitä on mindfulness? Se on tietoisuustaitoja, hyväksyvää tietoista läsnäoloa. Se on aistien herättelyä. Omien ajatusten hyväksymistä. Arvostelemattomuutta. Rakkauden välittämistä itselle ja sen jälkeen muille. Mindfulnessissa on tarkoitus huomata, mitä juuri siinä hetkessä tapahtuu ja mitä omassa päässä liikkuu, arvioimatta ja arvostelematta mitään.

Olen aloittamassa opinnot mindfulness-ohjaajaksi. Olen työstänyt koulutukseen liittyvää ennakkotehtävää. Mitä mindfulness on tuonut elämääni? Millaisia käännekohtia olen kokenut? Mitä hyvää olen oppinut itsestäni harjoittelun aikana?

Aloin tutustua mindfulnessiin kolmisen vuotta sitten. Huomasin, että mindfulness-kursseja tarjotaan työväenopistoissa ja aikuisopistoissa ja että myös psykiatrian puolella mindfulness on kova sana. Kävin erilaisia lyhytkursseja, jotka vähän tutustuttivat minua mindfulnessin maailmaan. Vuosi sitten keväällä osallistuin mindfulness-intensiivikurssille ja viime syksynä jatkokurssille. Niiden myötä minulle avautui, miten laajasta asiasta on kyse.

Olen omassa elämässäni saanut valtavan hyödyn mindfulnessista ja siksi haluan kouluttautua myös ohjaajaksi ja näin päästä viemään eteenpäin mindfulness-sanomaa.

Mitä mindfulness on tuonut elämääni? Koen, että tiedostan paremmin kehoni tuntemukset ja omat tunteeni ja ajatteluni. Osaan katsella asioita aiempaa laajemmasta perspektiivistä. Tunnistan esimerkiksi: Tämä on stressaantunutta ajattelua. En lähde enää negatiiviseen ajatteluun mukaan niin voimakkaasti. Osaan ohjata itseäni aiempaa paremmin myönteisen ajattelun äärelle. Lasten kanssa olen rauhallisempi ja huomaan ottavani tauon ennen reagointia. Olen siirtynyt automaattiohjauksesta tietoiseen reagointiin. Tiedostan sisäisen puheeni enkä anna sille enää niin paljon valtaa. Olen oppinut lempeyttä itseäni kohtaan. Ja se on ollut iso askel, olen ollut vuosia suorittaja ja piiskannut itseäni aina vaan parempiin suorituksiin. Olen myös oppinut olemaan taistelematta tunnetta vastaan. Kun tunteen antaa tulla ja olla ja hyväksyy sen, se menee paljon nopeammin pois. Ennen jäin vellomaan tunteisiin kiinni päiväkausiksi. Tai jopa viikkokausiksi. Minulla on hyvin yliaktiivinen mieli, joka on tyypillisesti ajatellut asioita negatiivisen kautta. Nyt olen oppinut toisenlaista tapaa ajatella asioita. Mindfulness on tuonut hyvinvointia elämääni.

Mindfulness-ohjaajaopintoni sisältävät sekä teoriaa, käytäntöä että ohjausharjoittelua. Minua kiinnostaa erityisesti mindfulness ja vanhemmuus. Mitä mindfulness voi tuoda vanhemmuuteen? Mitkä ovat sen hyödyt vanhemmuudessa? Miten lapsille voi opettaa mindfulnessia?

Onko mindfulness sinulle tuttua? Mitä mindfulness on tuonut sinun elämääsi?

Avainsanat: mindfulness, tietoinen läsnäolo, läsnäolo, vanhemmuus, hyvinvointi