Perustin Kasvun Taian elokuussa 2014. Ensimmäisenä syksynä ohjasin liikuntaleikkitunteja ja vauvahierontakursseja. Suunnittelin kokonaisuuden Myönteisiä keinoja kasvatukseen ja pidin sen yhden kerran. Sain valmiiksi myös kurssin Rentoutumispäivä vanhemmille / Voimavaroja vanhemmuuteen ja ohjasin sen yhden kerran. Olen tehnyt kotikäyntejä vauvahieronnan ja unikouluohjausten tiimoilta. Olen käynyt myös uusia koulutuksia, jotta vuonna 2015 pystyisin tarjoamaan vielä enemmän vanhemmuutta sekä vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutussuhdetta tukevia palveluja.
Vuonna 2015 käynnistyvät satuhierontatunnit sekä pelkästään vanhemmille että vanhemmille ja lapsille yhteisesti. Näistä olen innoissani; satuhieronta on ihana tapa olla läsnä sekä lapselle että myös itselle. Satuhieronta on sydämen kieltä.
Maaliskuun alussa olen valmistumassa ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi. Olen käynyt koulutusta Helsingin yliopiston Palmenia-koulutuskeskuksessa. Ratkaisukeskeinen valmennus on yksilölle tai ryhmälle tapa hakea suuntaa eteenpäin. Valmentaja auttaa kysymyksin ja keskustelua ohjaten valmennettavaa löytämään omat voimavaransa ja etenemään kohti tavoitteitaan ja unelmiaan. Valmennus sopii muutostilanteissa tai silloin, kun suunta tuntuu olevan hukassa. Myös omaa vanhemmuuttaan voi pohtia ratkaisukeskeisen valmentamisen avulla. Millainen vanhempi olet, millainen haluaisit olla? Millaisia askeleita sinun pitäisi ottaa päästäksesi toivetilaasi?
Kävin vuoden 2014 aikana mindfulness perus- ja jatkokurssit. Huhtikuussa 2015 olen aloittamassa ohjaajakoulutuksen. Mindfulness on nyt jo mukana kursseillani, mutta ohjaajakoulutuksen käytyäni on tarkoitus käynnistää nimenomaan vanhemmuuteen suunnattuja mindfulness-kursseja.
Minulla on myös uusia yhteistyökumppaneita, esim. Mommy & Me ja Onni&hoiva. Innolla odotan, mitä kaikkea vuosi 2015 tuo tullessaan. Olen avoin uusille yhteistyömahdollisuuksille ja myös uusille työmuodoille.
Avainsanat: kurssit, mindfulness, ratkaisukeskeinen valmentaminen, satuhieronta, satuhierontatunnit, unikouluohjaus, vauvahieronta