Kasvun Taian blogi

Aiheita

5.10.2018
Jaa kavereille:

Miten sinä keskustelet itsesi kanssa?

mietiskelevä nainen

Ei tästä tule yhtään mitään.

Miksi minä toimin aina näin typerästi? Kaikki muut ovat paljon parempia vanhempia kuin minä.

Aina meillä on näin hankalaa.

Muutama vuosi sitten en tunnistanut omaa sisäistä puhettani, sitä keskustelua, jota kävin päässäni itseni kanssa. Sätin ja soimasin tapaani olla vanhempi. Sätin ja soimasin itseäni ihmisenä. En tiennyt, että voisin muuttaa sitä tapaa.

Kunnes eräällä mindfulness-kurssilla tein ison oivalluksen: voin vaikuttaa omaan ajatteluuni. Opin tunnistamaan ja kuuntelemaan sisäistä puhettani ja tietoisesti muuttamaan sitä.

Huomaatko, mitä ajattelet?

Ihmiset keskustelevat ajatuksissaan jatkuvasti itsensä kanssa, kommentoivat ja suunnittelevat tekemisiään. Sisäinen puhe on kuin papukaija olkapäällä. Se kommentoi lähes kaikkea toimintaasi. Keskustelu ajatuksissa voi olla kannustavaa tai halveksivaa.

Sisäinen puhe alkaa rakentua lapsuudessa. Voit miettiä, mitä puhetta lapsuudenkodissasi jäi pääsi sisälle. Saitko kannustusta ja kehuja ja sitä kautta oma sisäinen puheesi on itseäsi tsemppaavaa? Osoitettiinko sinua kohtaan empatiaa ja ymmärrystä ja sitä kautta sisäinen puheesi on myötätuntoista ja lempeää? Vai koitko mitätöintiä ja halveksuntaa ja myös sisäinen puheesi on vielä tänäkin päivänä itseäsi halveksuvaa ja mitätöivää.

Huomaatko, millaista ajattelusi on? Millaista keskustelua sinä käyt päässäsi? Millainen papukaija sinun olkapäälläsi on?

Sisäistä puhetta voi muuttaa myönteisemmäksi!

Hyvä uutinen on se, että omaan ajatteluun voi vaikuttaa. Omaa ajattelua ja mieltä voi haastaa ja ohjelmoida uudelleen. Tärkeää on huomata, mitä ajattelee ja tunnistaa, onko ajattelu itseä kannustavaa vai moittivaa.

Yksi hyvä tapa muuttaa omaa sisäistä puhetta myönteisemmäksi on miettiä asiaa sen kautta, mitä sanoisit hyvälle ystävällesi samassa tilanteessa. Jos ystävälläsi on elämässä haastavaa, moittisitko ja soimaisitko häntä vielä lisää vai osoittaisitko empatiaa, myötätuntoa ja lempeyttä hänelle? Samaa lempeyttä ja kannustusta voit opetella osoittamaan myös itsellesi.

Muista, että se, mitä ajattelet itsestäsi, on paljon tärkeämpää kuin se, mitä muut ajattelevat sinusta. Tee työtä sen eteen, että hyväksyt itsesi ja pidät itsestäsi juuri sellaisena kuin olet. Sisäinen puheesi muovaa sinua, joten ole lempeä itsellesi!

Kumpaan joukkoon sinä kuulut? Oletko lempeä ja kannustava itseäsi kohtaan vai soimaatko omia toimintatapojasi? Voimavaroja vanhemmuuteen -verkkovalmennus auttaa sinua kohti myönteisempää ja lempeämpää perhearkea. Tutustu valmennukseen ja ilmoittaudu mukaan!

Avainsanat: vanhemmuus, hyvinvointi, mindfulness, myötätunto