Kasvun Taian blogi

Aiheita

18.1.2016
Jaa kavereille:

Iltavillit iltarallit–vinkkejä iltojen rauhoittamiseksi

Nukkumatti nukkumassa

Yleisimpiä taapero- ja leikki-ikäisten lasten uniongelmia ovat nukkumaanmenon pulmat. Lapsi ei halua mennä nukkumaan, nukkumaan menoa vastustetaan ja rauhallinen nukkumaanmenohetki vaihtuu iltaralliksi. Taapero- ja leikki-ikäisten lasten reviiri laajenee ja uusia kokemuksia ympäristöstä karttuu päivittäin. Kehitysvaiheet, elämäntilanteen muutokset ja päivän tapahtumat heijastuvat uneen.

Väsymyksen tunnistaminen

Olennaista on oppia tunnistamaan lapsestaan väsymyksen oireet. Lapselta kysymällä unentarvetta ei välttämättä saa selville. Aina lapsen väsymystä ei ole helppo tulkita, sillä väsymys voi viedä lapsen ylikierroksille. Tällöin lapset ovat levottomia, ärtyisiä ja riehakkaita. Lapsi voi ajautua ylikierroksille, kun elämässä on liikaa ohjelmaa ja leppoisa omaehtoinen oleminen jää vähiin.

Television katselun tiedetään vaikuttavan unen tuloon. Television ja tietokoneen katselua on sytä rajoittaa illalla. Ilta kannattaa rauhoittaa jo vähintään tunti ennen nukkumaan menoa. Tällöin ei enää katsella telkkaria, ei pelata tietokonepelejä eikä riehuta. Myös iltapalahetki on rauhoitettua aikaa.

Aikuinen auttaa lasta unikuntoon

Kun nukahtaminen on vaikeaa, aikuinen auttaa lasta unikuntoon. Parhaiten pikkulapsia rauhoitetaan tasaisen rauhallisen äänen ja lempeän kosketuksen avulla. Iltasatu kannattaa lukea unettavalla äänellä liikaa eläytymistä välttäen. Silloin kun lapsen omat keinot rauhoittumiseen eivät riitä, vanhempi ei jätä lasta yksin selviämään. Lapsen luottamus vanhempiin lisääntyy, kun häneltä ei vaadita liikaa itsenäisyyttä.

Pienelle lapselle on hyvä taata turva. Turva taataan läsnäololla. Lapsi luottaa päättäväisesti käyttäytyvään aikuiseen, jonka rauhallisuus siirtyy lapseen. Määrätietoisuus on eri asia kuin vihaisuus. Lapsi vain huolestuu aikuisen vihaisuudesta ja nukahtamisesta tulee sivuseikka.

Iltarutiineihin kannattaa varata aikaa, mutta tolkuttoman pitkät, tunteja kestävät iltarutiinit eivät ole tarpeellisia. Kaksikymmentä minuuttia on riittävä aika sadun lukemiselle, paijaamiselle ja tärkeiden asioiden läpikäymiselle. Jos minua janottaa ja nyt minua pissattaa -kierre pääsee vauhtiin, sen voi katkaista varaamalla sängyn viereen vettä pikkumukiin ja potan.

Kahdenkeskisen ajan merkitys

On tärkeää antaa lapselle huomiota myös jo illan aikana, joitakin kahdenkeskisiä leikki- tai lukuhetkiä. Jos yhteinen aika lapsen kanssa jää vähiin, lapset tuppaavat ottamaan sen nukkumaanmenoajasta. Vanhempien huolenpidolla on kiintymyssuhteiden kannalta tärkeä tehtävä. Nukkumaanmenon valmistelu tarjoaa vanhemmalle ja lapselle luontevan ja läheisen yhdessäolohetken, joka voi lujittaa keskinäistä suhdetta. Nukkumaan mennessä on hyvä keskittyä turvaa tuoviin asioihin, lasta ei kannata lähettää sänkyyn rangaistukseksi tai vihan vallassa.

Aikuisen rauhallisuus on tärkeää

On tärkeää pitää huolta myös omasta jaksamisesta. Monesti iltaisin myös aikuiset ovat väsyneitä ja tilanteet kärjistyvät helposti. Nukkumaanmenosta tulee valtataistelua. Aikuisen kireys tarttuu helposti lapseen eikä se ainakaan auta nukahtamistilanteita. On hyvä järjestää itselle huilihetkiä päivän aikana, jotta oma kärsivällisyys riittää iltaan asti. Mikä auttaa sinua itseäsi pysymään rauhallisena?

Ja muista, että joka ilta lapsesi korvaan kuiskuta, häntä rakkaudestasi muistuta: Olet ihana, rakastan sinua. Olen niin onnekas, kun juuri sinä olet syntynyt minun lapsekseni. Hyvää yötä ja kauniita unia.

Aiempia kirjoituksiani

Avainsanat: univinkit, uniongelmat, väsymys