Kasvun Taian blogi

Aiheita

6.1.2016

Jaa kavereille:

Mitä tehdä, kun hermot menee?

Lapsi makaa lattialla ja huutaa. Hän ei halua lähteä päiväkotiin. Hän ei halua vaatteita päälleen. Hän ei suostu istumaan, hän ei suostu seisomaan, hän ei suostu tekemään mitään. Vanhemmilla on kiire. Savu nousee korvista. Hermot menee!

Hermonsa menettäminen ei ole vain tunnetason kokemus vaan myös hyvin fyysinen reaktio. Suuttuessa koko sympaattinen hermosto aktivoituu: sydämen syke kiihtyy, verenpaine nousee ja lisämunuainen alkaa erittää adrenaliinia. Väsyneenä tai stressaantuneena tunteet ovat jo valmiiksi pinnassa, kroppa käy ylikierroksilla ja silloin pinnakin palaa herkemmin. Jokin pikkujuttu voi katkaista kamelin selän.

Kaikki tunteet kuuluvat elämään ja vanhemmuuteen

Suuttumuksen tunne on erityisesti naisille hämmentävää ja haastavaa. Naisen rooliin ei ole perinteisesti kuulunut aggressiivisuus ja sen osoittaminen. Varsinkin äidit odottavat itseltään suurta hyveellisyyttä. Hankalat tunteet eivät sovi tähän kuvaan. Vanhemmuuteen kuuluvat kuitenkin kaikki tunteet, myös viha ja pettymys. Moni äiti on elänyt lapsuuden, jossa on pitänyt olla kiltti ja omat kiukun tunteet ovat jääneet täysin piiloon. Vihantunteille ei ole ollut elämässä sijaa. Lapsen opetellessa tahdon imaisua ja omien vihatunteiden hallintaa voimalla, äiti ei osaakaan auttaa, koska hän ei itse ole oppinut tulemaan toimeen näiden tunteiden kanssa. Äidin omat käsittelemättömät vihantunteet nousevat esille. Monet vanhemmat kokevat olevansa yht’äkkiä samalla tasolla kiukuttelevan kolmivuotiaan kanssa.

Epärealistinen kuva vanhemmuudesta ja äitiydestä, aina tyynen rauhallisena ja viilipyttynä oleva lempeä vanhempi ei ole tosielämää. Meillä jokaisella on voimakkaitakin suuttumuksen tunteita ja pikkulapsivaiheen väsymys tuo ne helpommin pintaan. Tutustuminen omaan vihaan ja suuttumukseen ja rauhoittumisen keinojen miettiminen tasapainottaa mieltä.

Ennen kuin muutosta alkaa tapahtua, kannattaa myöntää itselleen, että sinulla on heikkous. Se, että sinulla on tapana ylireagoida. Jos vanhempi ei osaa nähdä tätä, hän ajattelee automaattisesti, että syy on lapsessa. Kun tunnistaa heikkouden, siihen voi ottaa etäisyyttä. Silloin oppii huomaamaan ja tunnistamaan tilanteita, joissa sinulla on tapana toimia vähemmän fiksusti. Tiedostamisen myötä kykysi hillitä käyttäytymistäsi ja tunteitasi kehittyy hiljalleen.

Kannattaa miettiä itselle erilaisia keinoja rauhoittua. Keinoja voivat olla vaikka kymmeneen laskeminen ja samalla syvään hengittäminen (pidentäen uloshengitystä), poistuminen hetkeksi paikalta, vesilasin juominen, rauhoittava sisäinen puhe tai lenkille lähteminen höyryjen päästämiseksi. Lapsiperheissä väsymys on lähes aina läsnä. Tämän vuoksi vanhempien olisi tärkeää pitää huolta itsestään. Säännöllinen elämänrytmi tekee hyvää myös aikuiselle: riittävä lepo, terveellinen ruoka ja ulkoilu auttavat. Myös huumori ja myönteinen asenne auttavat pitkälle. Jos pinna on jatkuvasti kireällä, on aika istahtaa alas ja miettiä omaa elämää kokonaisuutena. On hyvä pohtia sitä, mitkä asiat kuormittavat ja miten niitä voisi muuttaa itse ja läheisten avulla.

Olennaista on huomata se hetki, jolloin alkaa menettää hermonsa. Silloin kannattaa yrittää estää ja jarruttaa totaalista pinnan palamista. Suuttumuksen voi havaita vaikkapa siitä, että se alkaa tuntua kehossa. Keho alkaa valmistautua suuttumiseen. Alkaa tapahtua asioita, jotka mahdollistavat voiman käytön, pakenemisen tai taistelun. Kehon reaktiot ovat vaistomaisia, mutta niitäkin voi oppia rauhoittamaan. Kun koko keho on jo äärimmäisessä kireydessä, on paljon vaikeampi enää hallita mieltänsäkään. Jos on jo täyden raivon vallassa, siitä on vaikeampi rauhoittua.

Tunteen nimeäminen auttaa

Haastavassa tilanteessa on hyvä tunnistaa oma tunnetila ja nimetä se. Jo tunteen nimeäminen auttaa vakauttamaan omaa olotilaa ja mieltä. Nimike on kuin kahva, johon voi tarttua. Tunne on helpompi nähdä vain tunteena tempautumatta sen vietäväksi. Nimeämisen jälkeen huomion voi siirtää omaan hengitykseen. Tunnetta voi myös tunnustella kehossa, missä se tuntuu voimakkaimmin. Kun on saanut itseään rauhallisemmaksi, voi miettiä, miten minun kannattaa toimia tässä tilanteessa.

Jos pinna kuitenkin joskus palaa, on tärkeää selittää lapselle tapahtunutta. Olennaista on se, miten tilanteesta pääsee eteenpäin. Aikuisen on myönnettävä, että teki väärin. Voit vaikkapa sanoa, että sinua harmitti niin kovasti, koska pinnasi oli kireällä. Kun aikuinen pystyy selittämään asian lapselle, silloin hän ottaa siitä vastuun, eikä lapselle jää syyllistä oloa tapahtuneesta. On myös tärkeää pyytää lapselta anteeksi.

Automaattireaktioista tietoisempaan toimintatapaan

Mindfulness on yksi keino päästä automaattiohjauksesta (= välitön reagointi, esimerkiksi huutaminen lapselle tai ovien paiskominen) tietoisempaan reagointiin. Se, että pystyy hermostumistilanteissa ottamaan pienenkin aikalisän, parinkin sekunnin tauon, auttaa vanhempaa rakentavampaan toimintatapaan kuin lapselle huutaminen. Tiedostettu toimintatapa lähtee tilanteesta eikä automaatiosta. Itseltään voi kysyä: Mitä minun olisi viisainta tehdä juuri nyt? Näin voi valita tietoisen reaktion automaattisen stressireaktion sijaan.

Myös omiin tunteisiin tutustuminen on tärkeää. Miksi reagoin niin kuin reagoin? Mihin reagoin? Kenelle tunne on oikeasti osoitettu? Mitä minussa tapahtuu reagoimisen aikana? Mitä tämä tunteeni ja reagointitapani kertoo minusta ja tyydyttymättömistä tarpeistani? Edistääkö toimintatapani hyvinvointiani ja koko perheemme hyvinvointia?

Lisää keinoja rauhalliseen ja empaattiseen vanhemmuuteen saat verkkovalmennuksesta Myrskyn sydän – kuinka pysyä rauhallisena lapsen saadessa raivarit.

P.S.: Kuvan on piirtänyt esikoinen. Tuolta näyttää hermonsa menettänyt ihminen lapsen näkökulmasta. Aika osuva piirros, vai mitä?

Avainsanat: hyvinvointi, mindfulness, tunteet, vanhemmuus