Kasvun Taian blogi

Aiheita

17.12.2015
Jaa kavereille:

Lasten Tunnetaito -ohjaajakoulutus

Aloitin muutama viikko sitten opinnot Lasten Tunnetaito -ohjaajaksi. Kun näin viime keväänä koulutusilmoituksen, tiesin heti, että tämä koulutus on minun juttuni. Olen jo pitkään haalinut tietoa lasten tunnetaidoista luentojen, kurssien ja kirjallisuuden kautta. Samalla olen työstänyt omaa itseäni.

Lasten Tunnetaito -ohjaajakoulutuksessa saa käytännön tietoa ja kokemuksia lapsen tunnekehityksen tukemisesta sekä tunteiden tunnistamisen ja käsittelemisen opettamisesta. Koulutuksen aiheita ovat esimerkiksi lapsen henkiset tarpeet ja niiden täyttämisen strategiat, lapsen tunnekehitys ja itseilmaisun tasot, tunnetaito-opetusmenetelmät, satuhieronta, eheyttävä satutaide ja tunne- ja tarvelähtöiset vuorovaikutustaidot. Lisäksi koulutukseen kuuluu vahvasti myös oman itsen ja oman tunnemaailman työstäminen. Koen, että tähän mennessä olleet koulutusjaksot ovat toimineet itselle hyvin vahvasti voimaannuttavina kokemuksina. Mitä paremmin olen kontaktissa itseni ja tunteideni kanssa, sitä paremmin pystyn olemaan myös kontaktissa asiakkaideni kanssa.

Koulutus kestää koko ensi kevään ja kesän, ja viimeinen jakso on syyskuun alussa. Ensi keväänä tulen pitämään koulutukseen kuuluvan tunnetaitojen ryhmän lapsille. Haaveilen siitä, että jatkossa ohjaan tunnetaitoryhmiä, joissa pääsen hyödyntämään laajasti eri koulutuksista saamaani osaamista ja lisäksi ajatuksena on myös luennoida vanhemmille lasten tunnetaidoista. Miten lapsen tunnekehitystä pystyy tukemaan? Miten tunteiden kanssa tulisi toimia? Mitä teen kun lapsi raivoaa? Entä mitä teen ujon ja hiljaisemman lapsen kanssa? Ja mitä ihmettä teen omille voimakkaille tunteilleni? Tulen jatkossa kirjoittamaan tunnetaidoista enemmän myös tänne blogiini. Millaiset blogitekstit tai luentoaiheet sinua kiinnostavat lasten tunnetaitoihin liittyen?

Oikein tunteikasta joulun aikaa kaikille!

Avainsanat: tunteet, tarpeet