Kasvun Taian blogi

Aiheita

30.12.2014
Jaa kavereille:

Mitä sinulle kuuluu?

Vuodenvaihteessa on hyvä miettiä omaa elämää. Millainen vuosi 2014 oli?

Mistä tämän vuoden asioista, ihmisistä, kokemuksista ja oivalluksista olet kiitollinen? Mikä tai mitkä tunteet jäivät päällimmäisinä mieleesi? Mitä tunteita, olotiloja, vahvuuksia ja ajatuksia haluat ottaa mukaan vuoteen 2015? Mitä taas et halua kantaa enää mukanasi? Mitä haluat, kaipaat ja tarvitset, jotta sinun arkesi olisi mahdollisimman paljon sinun näköistäsi ja itsellesi sopivaa?

Opiskelen ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi Helsingin yliopiston Palmenia-koulutuskeskuksessa. Ratkaisukeskeisen lähestymistavan keskeisimmät teemat ovat voimavarakeskeisyys, asiakaslähtöisyys, arvostava vuorovaikutus ja luovuus.

Ratkaisukeskeinen valmentaja auttaa kysymyksin ja keskustelua ohjaten valmennettavaa löytämään omat voimavaransa ja etenemään kohti tavoitteita ja unelmia. Ratkaisukeskeinen valmennus saa usein aikaan uusien asioiden syntyä, tilanteiden jäsentymistä ja asiakkaan voimaantumista. Ratkaisukeskeinen valmennus keskittyy nykyhetkeen ja hyvään tulevaisuuteen. Valmennuksessa ongelmia käsitellään tavalla, jossa keskustelujen ja työskentelyn painopiste on tulevaisuudessa, tavoitteissa, ratkaisuissa ja ratkaisuideoissa sekä toivon herättämisessä. Tutkimalla ensin ongelmaa ja miettimällä sitten, miten asioiden toivotaan tulevaisuudessa olevan, luodaan energiaa ja myönteistä intoa löytää konkreettisia ratkaisuvaihtoehtoja.

Tässä muutama ratkaisukeskeinen kysymys, joiden avulla voit miettiä omaa hyvinvointiasi. Mitä sinulle kuuluu?

Säilyttäköön uusi vuosi sen, mitä rakastat; tuokoon tullessaan sen, mitä kaipaat; vieköön mennessään sen, mitä taakkana kannat. Hyvää uutta vuotta!

Avainsanat: hyvinvointi, ratkaisukeskeinen valmentaminen, ratkaisukeskeisyys, unelmat, voimavarat