Palvelut

Unikoulu kotona

Väsyttää, lapsen nukuttaminen kestää pitkään, ja kun lapsen lopulta saa nukkumaan, hän heräilee koko ajan. Oma pääsi on ihan puurossa etkä tiedä, mitä tilanteelle voisi tehdä. Kun yöt täyttyvät itkusta ja nukkuminen on taistelua, monelta vanhemmalta loppuvat keinot kesken. Väsymys on ikävää, suorastaan kiduttavaa. Kuulostaako tutulta? Lapsen uniongelmiin on saatavilla apua! Teen unikouluohjauksia kotikäynteinä pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen) ja Keravalla.

Unikouluohjauksen tavoitteena on tarjota apua uniongelmista kärsivien lasten perheille. Kotona toteutettavaan, yksilölliseen ohjaukseen perustuvan neuvonnan tavoitteena on rauhoittaa koko perheen yöunet ja auttaa vanhempia löytämään lapselleen sopivat nukkumistavat.

Unikouluohjauksessa kerron tietoa lapsen unirytmin kehittymisestä, uneen vaikuttavista asioista ja annan vinkkejä, miten juuri teidän perheenne kohdalla lapsen uneen voisi vaikuttaa. Saat kattavan tietopaketin uniasioista. Unikouluja on olemassa monenlaisia tassuttelu-unikoulusta pistäytymisunikouluun ja Pantleyn pehmeästä matkasta höyhensaarille Gordonin lempeään unikouluun perhepedissä. Takuulla jokaisen perheen ajatuksiin löytyy jokin sopiva malli – silloin kun perhe on itse valmis siihen.

Unikoulupakettiin kuuluu 1½ tunnin kestoinen kotikäynti, jonka jälkeen saatte sähköpostitse kirjallisen yhteenvedon läpi käydyistä asioista ja ohjeet yhteisesti sovittuun unikouluun. Lisäksi kaksi seurantapuhelua ja sähköpostituki unikouluprosessin ajan. Unikoulupaketin hinta on 130 € (sis.alv.).

Minulla on laaja kokemus unikouluohjauksista. Minulla on ollut kaksi tiheästi heräilevää lasta, ja molemmille heistä on pidetty lempeä unikoulu. Työssäni neuvolan perhetyöntekijänä ja yrittäjänä olen kohdannut satoja perheitä uniasioiden tiimoilta. Lisäksi olen auttanut perheitä kohti parempia unia uniluennoillani ja Yökukkujasta nukkujaksi -verkkovalmennuksessa.

Haluatko sinäkin nukkua pian paremmin? Varaa unikouluohjaus

Täytä oheinen lomake tai lähetä viesti osoitteeseen heli@kasvuntaika.fi.

Palaamme sähköpostitse asiaan.

Tutustu verkkovalmennukseen Yökukkujasta nukkujaksi – tukea unikoulun toteuttamiseen.

Asiakkailta saatua palautetta

Unikoulun avulla olemme saaneet lapsemme omaan sänkyyn nukkumaan sekä yösyötöt pois. Unikouluohjaajan avulla sitouduimme mieheni kanssa projektiin, ja ohjaaja antoi meille tärkeää tukea ja kannustusta sekä loi uskoa siihen, että tuloksia tulee varmasti näkymään ennemmin tai myöhemmin. Lisäksi hän ennen unikoulun aloittamista auttoi meitä näkemään asian lapsen kannalta ja ymmärtämään, miksi yöt ovat katkonaisia ja rinnalla roikkumista.

Iltaisin on voinut itsekin hengähtää, kun ei ole enää tarvinnut käyttää koko iltaa nukuttamiseen tai heräilevän pojan rauhoitteluun. Kiitos sinulle hyvästä keskustelusta ja tiedoista, joilla tämä muutos on ollut mahdollista toteuttaa. Tuki tuli tarpeeseen.

Tuki on ollut tärkeää. Saimme selkeät ohjeet, ja nyt tiedämme, miten toimia hankalammissa tilanteissa. Nukuttamiset sujuvat nyt ilman ongelmia.

Elämä on nyt paljon yksinkertaisempaa, kun tiedämme, mihin aikoihin lapsi käy päiväunille ja yöunille, ja miten hänet saa nukahtamaan. Ennen päivät ja nukahtamiset olivat täysin sattumanvaraisia. Emme tienneet, milloin ja mihin vauva nukahtaa, ja nukuttamiseen käytettiin aikaa tuntitolkulla.

Olimme lukeneet lähestulkoon kaiken, mitä taaperoiden uniongelmista oli kirjoitettu, ja kokeilleet myös menestyksettä erilaisia unikouluja. Suurin hyöty Helin käynnistä oli, kun kävimme säännöllisesti läpi kokeilujamme ja edistymistä. Pysähdyimme Helin avulla viikon välein pohtimaan tilannetta, mikä auttoi jäsentämään ajatuksia. Kokeiluista tuli järjestelmällisempiä. Lopulta päädyimme kokeilemaan sitä, mitä olimme ajatelleet mahdottomaksi, eli päiväunien pois jättämistä. Ja se toimi. Helin valmennus ja kannustava lähestyminen rohkaisi tähän. Suosittelemme lämpimästi Helin ammattitaidon käyttöä jo varhaisemmassa vaiheessa eikä vasta yli puolen vuoden tuskailun jälkeen. :)

Unikouluohjauksesta sain konkreettista ja jäsenneltyä apua siihen, miten toimin öisin ja näin ollen oli helpompi olla järjestelmällinen ja johdonmukainen. Neuvot ja kirjallinen suunnitelma olivat hyviä.

Haluan vielä kiittää ja suositella Heliä. Lempeä menetelmä sopi meille ja vähensi stressiä. Heli kartoitti meillä tilannetta todella tarkkanäköisesti mutta hienotunteisesti. Auttoi meitä vanhempia ymmärtämään, mikä mätti. Nyt 2½-vuotias nukkuu yönsä läpi. Ei itkua eikä huudatusta.

Lisälukemista